Sota lappuja vastaan

Vaikka apatiaakin vastaan olisi syytä taistella, se ei ehkä kuulu niin kissan elämään, koska apatia on lepoa ja lepo hyvää. Tai jotain. Ainakin nukkuminen.

Mutta pesulappuja vastaan Eppu käy omaa sotaansa. Voi sitä riemun päivää, kun olohuoneen maton alta löytyy pesulappu, siitä syntyy välittömästi paini ja taisto. Vaikka se on siellä ihan koko ajan, se onneksi ei löydy ihan kovin usein. Hämmästyttävää kyllä.

Nyt löytyi taas sohvan peittona olevan fleeceviltin kulmassa olevat lapun jämäset. Sohvalla makaava henkilökunta ojensi toista yläraajaansa (alaraaja potee edelleen) ja yritti saada vähän jotain materiaalia filmille. Näissä valaistusolosuhteissa se on lievästi hankalaa, joten kuvat ovat melkomoisen värittömiä. Sohvan toinen pää lisäksi kylpee spottivalossa, joka polttaa vaaleat kohdat puhki. Kontrastia piisaa mustan kissan kanssa, vielä kun se liikkuu. Ja vähäisen valon vuoksi aukko on tietysti pidettävä mahdollisimman suurena, joten terävyysalue on vastavuoroisesti pieni. Argh. Mutta ei tässä Foto-Finlandiaa kyllä muutenkaan olla odoteltu... (plus sitten tämä pienentäessä mössöttävä Blogger...)

Kynnet teräväksi ja hommiin.


Tiukka hammasote.


Ja vetoooooo.


Hammaslankaus samaan hintaan.


Jesh, reunaommel purkautuu, tulosta tulee.


Hetken keskittymisherpaantuminen.


Ja mitään en oo tehny. En ainakaan myännä.


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!