Tankotanssia Messukeskuksessa
Ihan ensimmäiseksi:
MUKAVAA ISÄNPÄIVÄÄ poikien isille Simballe ja Indylle sekä yhteiselle Manu-papalle! Hienot pojat olette tuottaneet maailmaan!
* * *
Sitten eiliseen henkilökunnan visiittiin Helsingin Messukeskukseen, jossa muiden messujen ohessa vietettiin Lemmikkimessuja ja siellä CFA:n kissanäyttelyä.
Yleisimmin kissanäyttelyt Suomessa ovat kansainvälisen FIFén alaisen Kissaliiton järjestämiä ja niissä näyttelyjen kulku on hieman erilainen. Niissä käydään päivän aikana yhdellä tuomarilla ja jos hyvin käy, lopuksi vielä paneelissa useamman tuomarin arvosteltavana kisaamassa BIS- eli Best in Show -tittelistä. CFA-näyttelyt ovat kuitenkin kulultaan hieman erilaisia, niissä käydään päivän aikana useammassa ringissä eli tuomarilla eikä yhteistä loppukilpailua ole. Tämä näyttely oli kuuden ringin, eli molempina päivinä kissat kiersivät kolmen tuomarin arvosteluissa.
Henkilökunta meni moikkaamaan tuttua Ausaren kissalan Chandani-neitiä, mutta olipa siellä muutama muukin maukulainen. Chandani oli kovin tuhatjalkaisella päällä ja tuomarilla oli tekemistä pienen vipeltäjän kanssa, kun neiti esitti tankotanssia.
CFA-näyttelyissä siis omistaja ei itse esittele kissaansa, vaan kissat viedään vuorollaan kehässä oleviin häkkeihin, joista tuomari ne nostaa pöydälle arvosteltavaksi. Chandani katsoo huolestuneesti omaa henkilökuntaansa, että kuka tämä mamma on joka minua kopeloi?
Sijoitus kehässä ilmaistaan erivärisillä lipukkeilla, tässä Chandani on saanut ykkössijoituksen lippusen ja rämppää sitä joutessaan noutoa odotellessa.
Mukana oli myös pronssitäplikäs komea kolli Rami, joka on blogissakin esiintyneiden Sokerin pentujen isä. Myös Ramilla oli pientä tuhatjalkaisuutta ilmassa, joten tuomari ei hirveästi pojasta käsiään irrottanut, vaikka hyvin nätisti poika noin muuten käyttäytyikin. Kyllä poskista kollin tunnistaa.
Mukana oli myös toinen pikkuneiti, Chandanin kanssa saman ikäinen (8 kk) Teye, joka on myös blogimau, Kissat kertovat -blogista. Teye on edellä esiintyneen Ramin kasvattajan pentuja.
Teye on näyttelyissä aloittelija, jota jännitti ihan tosi kovasti, ja ihan kaikissa kehissä ei arvosteluun uskaltautunutkaan. Tämä tuomari kuitenkin lempeän varmasti rapsutellen sai Teyen pysymään pöydällä vaikka kovasti pelottikin.
Nämä messujen yhteydessä olevat kissanäyttelyt eivät juurikaan tuo kissoista niiden parhaita puolia esiin, sillä hälinä ja meteli ovat valtavat. Samassa hallissa olivat niin koirat, kissat, jyrsijät kuin linnutkin ja lisäksi paikalla kiersi paljon yleisöä ja erityisesti pienet lapset aina aiheuttavat myös lisäjännitettä. Eläinten äänten lisäksi salissa kaikuvat myös kuulutukset lisäävät meteliä.
Ennen saapumistani oli sattunut ikävä tapaus, kun Ramin veli Baket oli pelästynyt papukaijan rääkäisyä tuomarin nostaessa sitä häkkiin ja ponkaissut karkuun tuomarin käsistä. Tässä yhteydessä tuomari sai haavat käteensä ja joutui lähtemään lääkäriin paikattavaksi sekä antibioottia hakemaan. Kehään tuli siis pieni tauko. Samassa yhteydessä Baket pääsi karkuun ja pakeni ympäri hallia, josta se kuitenkin sitten saatiin kiinni seikkailujen jälkeen. Pojan näyttely loppui ymmärrettävästi siihen, sen verran traumaattinen kokemus oli ja se olikin häkissään silminnähden järkyttynyt edelleenkin vielä iltapäivällä.
Sivukorvalla kuulin sanottavan "kun maut on niin hankalia" ja haluan tästä muutaman sanasen kirjoittaa tänne blogiin. Olen nimittäin tämän saman kuullut ennenkin. Joissain mielikuvissa kiertää asenne, että egyptinmaut ovat hankalia näyttelykissoja, eikä tällaiset insidentit niitä hälvennä, vaikka pelästyneitä "poksahtamisia" olen nähnyt näyttelyitä kiertäessäni vaikka kuinka monelta rodulta.
On totta, että mau ei ole näyttelykissana sieltä helpoimmasta päästä. Ne ovat aktiivisia, nopeita liikkeissään ja yleensä hyvinkin lihaksikkaita, eli voimaa löytyy. Niillä on voimakkaat aistit, eli monet ovat herkkiä erityisesti haistamaan mutta myös reagoimaan ääniin. Niissä on jäljellä alkuperäisrodun luonnetta. Leikkaamattomat, erityisesti tytöt, saattavat olla kipakoitakin ja kaikille näyttelyt eivät sovikaan. Mutta eivät ne mitään poikkeuksellisen hankalia ole missään nimessä. Meillä on erittäin leppoisaa näyttelyväkeä mau-piireissäkin, lähtien ihan omasta maha pystyssä köllöttävästä Epusta ja kaikki tuomarit kumoon puskevasta veljestään Emistä lähtien. Emin tytär Thiti on myös näyttelyhurmuri.
Tottakai jos verrataan joihinkin näyttelyissä yleisiin rotuihin, esimerkiksi persialaisiin, kyllä, maut ovat varmasti hankalia. Mutta kyse on yleisistä rotuominaisuuksista, yleensä aktiivisuustaso on kääntäen verrannollinen karvanpituuteen. Siinä missä pitkäkarvaiset ovat rauhallisia karvapalloja, mau ottaa kyllä jalat alleen, kaikki tuhat sellaista. Lyhytkarvaiset rodut nyt vaan ovat ylipäätään aktiivisempia ja mau sieltä aktiivisemmasta päästä niitäkin.
MUKAVAA ISÄNPÄIVÄÄ poikien isille Simballe ja Indylle sekä yhteiselle Manu-papalle! Hienot pojat olette tuottaneet maailmaan!
* * *
Sitten eiliseen henkilökunnan visiittiin Helsingin Messukeskukseen, jossa muiden messujen ohessa vietettiin Lemmikkimessuja ja siellä CFA:n kissanäyttelyä.
Yleisimmin kissanäyttelyt Suomessa ovat kansainvälisen FIFén alaisen Kissaliiton järjestämiä ja niissä näyttelyjen kulku on hieman erilainen. Niissä käydään päivän aikana yhdellä tuomarilla ja jos hyvin käy, lopuksi vielä paneelissa useamman tuomarin arvosteltavana kisaamassa BIS- eli Best in Show -tittelistä. CFA-näyttelyt ovat kuitenkin kulultaan hieman erilaisia, niissä käydään päivän aikana useammassa ringissä eli tuomarilla eikä yhteistä loppukilpailua ole. Tämä näyttely oli kuuden ringin, eli molempina päivinä kissat kiersivät kolmen tuomarin arvosteluissa.
Henkilökunta meni moikkaamaan tuttua Ausaren kissalan Chandani-neitiä, mutta olipa siellä muutama muukin maukulainen. Chandani oli kovin tuhatjalkaisella päällä ja tuomarilla oli tekemistä pienen vipeltäjän kanssa, kun neiti esitti tankotanssia.
CFA-näyttelyissä siis omistaja ei itse esittele kissaansa, vaan kissat viedään vuorollaan kehässä oleviin häkkeihin, joista tuomari ne nostaa pöydälle arvosteltavaksi. Chandani katsoo huolestuneesti omaa henkilökuntaansa, että kuka tämä mamma on joka minua kopeloi?
Sijoitus kehässä ilmaistaan erivärisillä lipukkeilla, tässä Chandani on saanut ykkössijoituksen lippusen ja rämppää sitä joutessaan noutoa odotellessa.
Mukana oli myös pronssitäplikäs komea kolli Rami, joka on blogissakin esiintyneiden Sokerin pentujen isä. Myös Ramilla oli pientä tuhatjalkaisuutta ilmassa, joten tuomari ei hirveästi pojasta käsiään irrottanut, vaikka hyvin nätisti poika noin muuten käyttäytyikin. Kyllä poskista kollin tunnistaa.
Mukana oli myös toinen pikkuneiti, Chandanin kanssa saman ikäinen (8 kk) Teye, joka on myös blogimau, Kissat kertovat -blogista. Teye on edellä esiintyneen Ramin kasvattajan pentuja.
Teye on näyttelyissä aloittelija, jota jännitti ihan tosi kovasti, ja ihan kaikissa kehissä ei arvosteluun uskaltautunutkaan. Tämä tuomari kuitenkin lempeän varmasti rapsutellen sai Teyen pysymään pöydällä vaikka kovasti pelottikin.
Nämä messujen yhteydessä olevat kissanäyttelyt eivät juurikaan tuo kissoista niiden parhaita puolia esiin, sillä hälinä ja meteli ovat valtavat. Samassa hallissa olivat niin koirat, kissat, jyrsijät kuin linnutkin ja lisäksi paikalla kiersi paljon yleisöä ja erityisesti pienet lapset aina aiheuttavat myös lisäjännitettä. Eläinten äänten lisäksi salissa kaikuvat myös kuulutukset lisäävät meteliä.
Ennen saapumistani oli sattunut ikävä tapaus, kun Ramin veli Baket oli pelästynyt papukaijan rääkäisyä tuomarin nostaessa sitä häkkiin ja ponkaissut karkuun tuomarin käsistä. Tässä yhteydessä tuomari sai haavat käteensä ja joutui lähtemään lääkäriin paikattavaksi sekä antibioottia hakemaan. Kehään tuli siis pieni tauko. Samassa yhteydessä Baket pääsi karkuun ja pakeni ympäri hallia, josta se kuitenkin sitten saatiin kiinni seikkailujen jälkeen. Pojan näyttely loppui ymmärrettävästi siihen, sen verran traumaattinen kokemus oli ja se olikin häkissään silminnähden järkyttynyt edelleenkin vielä iltapäivällä.
Sivukorvalla kuulin sanottavan "kun maut on niin hankalia" ja haluan tästä muutaman sanasen kirjoittaa tänne blogiin. Olen nimittäin tämän saman kuullut ennenkin. Joissain mielikuvissa kiertää asenne, että egyptinmaut ovat hankalia näyttelykissoja, eikä tällaiset insidentit niitä hälvennä, vaikka pelästyneitä "poksahtamisia" olen nähnyt näyttelyitä kiertäessäni vaikka kuinka monelta rodulta.
On totta, että mau ei ole näyttelykissana sieltä helpoimmasta päästä. Ne ovat aktiivisia, nopeita liikkeissään ja yleensä hyvinkin lihaksikkaita, eli voimaa löytyy. Niillä on voimakkaat aistit, eli monet ovat herkkiä erityisesti haistamaan mutta myös reagoimaan ääniin. Niissä on jäljellä alkuperäisrodun luonnetta. Leikkaamattomat, erityisesti tytöt, saattavat olla kipakoitakin ja kaikille näyttelyt eivät sovikaan. Mutta eivät ne mitään poikkeuksellisen hankalia ole missään nimessä. Meillä on erittäin leppoisaa näyttelyväkeä mau-piireissäkin, lähtien ihan omasta maha pystyssä köllöttävästä Epusta ja kaikki tuomarit kumoon puskevasta veljestään Emistä lähtien. Emin tytär Thiti on myös näyttelyhurmuri.
Tottakai jos verrataan joihinkin näyttelyissä yleisiin rotuihin, esimerkiksi persialaisiin, kyllä, maut ovat varmasti hankalia. Mutta kyse on yleisistä rotuominaisuuksista, yleensä aktiivisuustaso on kääntäen verrannollinen karvanpituuteen. Siinä missä pitkäkarvaiset ovat rauhallisia karvapalloja, mau ottaa kyllä jalat alleen, kaikki tuhat sellaista. Lyhytkarvaiset rodut nyt vaan ovat ylipäätään aktiivisempia ja mau sieltä aktiivisemmasta päästä niitäkin.
Ihailin näitä kissoja tuomarilla pari kierrosta ja näinkin paon omin silmin. Lähdin myös seuraamaan paennutta ja onneksi saivat kaverin kiinni myyntipöydän alta :D
VastaaPoistaItse en siis tapahtumaa nähnyt, kun saavuin oli tuomari lääkärissä, joten tapahtumakuvaukseni on vain kuulemani varassa. Korjaan kyllä, jos saan toisenlaista infoa. Onneksi tosiaan saatiin kuitenkin kiinni. Papukaijan rääkynä oli todella kovaa ainakin iltapäivästä ja selvästi hermostutti montaa kissaa.
PoistaHyvin selitit näkemättä :)
PoistaPyh, itse ovat hankalia jos ei aktiivisia kissoja tuon vertaa kestä. :P
VastaaPoistaEn minäkään kyllä itselleni ottaisi mauta tai bengalia, hermot ei kestäisi. :D En silti ymmärrä miksi ihminen lähtee näyttelyihin jos ei kestä hienoista hämminkiä (okey, en ole koskaan itse ollut näyttelyssä, mutta lukenut monen kertomuksia). Eläinten kanssa asiat kun harvoin sujuu niin kuin suunnittelee, etenkin kun sekaan lyödään satoja muita eläimiä.
Jos on tottunut esim. persialaiseen, jolla tuomari voi vaikka pyyhkiä pöytää sen inahtamatta, niin toki nämä tuhatjalkaiset ovat vähän eri kaliiberia, mutta kuka mistäkin tykkää. Mau ei ole edes sieltä ihan aktiivisimmasta päästä lyhytkarvaisia, kyllä bengalit, ocit ja abyt menevät heittämällä oli.
PoistaHyvää tekstiä maukujen "hankaluudesta". Kipakoita kissoja olen itsekin nähnyt lähes kaikissa roduissa näyttelyitä kiertäessä ja todella arat maut ovat harvassa.
VastaaPoistaKaikille näyttely ei sovi ja omistajan tulee se tiedostaa, mutta en voi mitenkään hyväksyä yleistystä että maut olisivat hankalia, kun näin ei todellakaan ole. Niitä poksahtajia löytyy aika tasaisesti muistakin roduista ja kyse on enemmän yksilöistä. On meidänkin Eppu pelästynyt kovasti edellä vuorossa ollutta tuomarin pöydälle poksahtanutta eurooppalaista, enkä siitä mitenkään yleistäisi euroja herkiksi.
PoistaHeh, olen kerran ollut tuollaisessa näyttelyssä, jossa kissat odottavat häkissä. Assarit eivät olleet kovin tarkkoina, kun yksi neropatti pitkään yritti ja lopulta räppäsi häkkinsä auki. Takajaloistaan oli vielä häkissä, kun eka assari vasta huomasi :)
VastaaPoistaOlisi ihan kauhua jos oma kissa pääsisi vapaaksi näyttelyssä. Joskus Tallinnassa kävi niin että joku kissa pääsi vapaaksi ja hallista oli isot ovet auki ulos, onneksi säntäsi toiseen suuntaan ja piiloutui sellaisten seinään sisään kelautuvien tuolirivien sisään, josta oli hankala saada kissa ulos, kun niitä ei uskaltanut rullata esiin, ettei kissa jää mekanismiin kiinni. Olisi aivan kauheaa, jos vieraassa kaupungissa kissa karkaisi ulos kaupungille, aika epätoivoista olisi etsiä.
PoistaVarsin ikävä tuo karkaamistapaus, onneksi kuitenkin päättyi hyvin! Itse ihmettelin tapahtumapaikalla miten rentoina suurin osa kissoista oli, hälinä oli tosiaan ihan valtavan kova.
VastaaPoistaSuurin osa kissoista osaa tosiaan ottaa rennosti häkeissään, kokevat sen ilmeisesti turvalliseksi paikaksi melusta huolimatta. Pöydällä on sitten jännempää, erityisesti näissä CFA/TICA-näyttelyissä, kun oma ihminen ei ole siinä vierellä kuten FIFe-näyttelyissä.
PoistaKyllä, kissat ovat yksilöitä ja joka rodusta löytyy poikkeuksia suuntaan ja toiseen. Kyllä mielestäni on kuitenkin omistajan vastuulla lukea kissaansa, ja jättää seuraavalla kerralla kotiin sellainen kissa, joka pelkää suunnattomasti tai jonka hermot muuten vaan eivät kestä näyttelytoimintaa. Se, että toistuvasti raahataan paikalle säikkyjä eläimiä, ei ole kenenkään etu. Kyse on ihmisten huvista, harvassa on ne kissat, jotka oikeasti viihtyisivät näyttelyissä (niitäkin toki varmasti on). Ihmisen vastuulla on huolehtia, että huviin käytetty eläin ei kärsi tilanteesta.
VastaaPoistaNimenomaan. Siksi meidänkään Mauno ei näyttele.
PoistaEn toisaalta ihmettele jos siellä ollut papukaijoja kirkumassa, niiden huuto on kyllä selkäpiitä karmivaa ihmisellekin. Itse en ainakaan jaksa sellaista kuunnella :) (kaverilla on kakadu.. onneksi hiljenee kun häkin päälle heitetään vaate)
VastaaPoista