Vauhti kiihtyy P-sarjassa
Tässä ehti jo viikko kulua ennenkuin henkilökunta sai aikaiseksi perata viime viikonlopun kuvia, mutta käytiin siis taas vierailemassa Naukulassa tuttuna sössötätien duona ja silloin pentuloiset olivat viisiviikkoisia. Asustelivat vielä pentuhuoneessa ja nyt kuuleman mukaan ovat laajentaneet reviirinsä koko yläkertaan.
Tässä kävi taas sillä tavalla että Suloa ja Namua kovasti palluteltiin ja ihasteltiin alakerrassa, mutta kuviin eivät eksyneet tälläkään kertaa. Edes kaikki pennut eivät päätyneet kuviin, koska Priscilla ja Patricia päättivät vetäytyä unille työpöydän alle, pentumökin katolle lämpöpatterin viereen, eikä sieltä kamera eikä tätien käsi tavoittanut. Rauha heidän unilleen. Muut onneksi jaksoivat viihdyttää tätejä.
Noomi vahti pentujen – ja tätien – toimia, mutta malttoi kyllä välillä poistua paikaltakin todeten, että ei ne tädit vissiin tosissaan ole vaikka ne välillä yrittää niitä pentuja taskuun tunkeakin ja jostain kasseistakin puhuvat.
Noomi-mamma näytti Pekalle mallia, että tästä sitten lähdetään suureen maailmaan, tämän takana on vielä paaaaaljon koettavaa.
Paulalla oli jotain asiaa mammalle – tai toisinpäin.
Ehkä mamma jutteli Paulalle, että voisi mennä ihan ovesta eikä aina yrittää vaikeimman kautta ja mennä katolta mökkiin?
Paula taisi olla eniten linssilutein ja osua muita useampiin kuviin.
Paula pörhöttää.
Pekka hyökkäsi kuvaajan sukan kimppuun.
Ja hetken päästä Pirkko oli samassa hommassa.
Pirkko kävi myös maistelemassa kanaa leikkitauolla.
Ja sitten tankkasi huikat perään.
Psipsina eli Tove näytti miten vessahommat hoituvat jo vallan hienosti. Vaikka tyhmät vieraat kuvasivat toisen henkilökohtaista hetkeä. Aika epäreilua.
Voiko tuota nassua vastustaa? Ja kasvaako se noiden tassujen mittoihin? Psipsina-Tove sanoo, että kyllä vaan, kohisten tässä kasvetaan.
Ei me meinattu kestää. Mutta silti, kohta mennään varmaan taas. Onneksi niillä kaikilla on jo koti.

Oi voi taas näitä kuvia ♥
VastaaPoistaOi voi taas niitä pentuja <3
PoistaOi ei, nää on liian söpöjä!!
VastaaPoistaOn ne, penskat <3
PoistaPaula on niiiiiiin kaunis !
VastaaPoistaPaulalla on niiiiin hieno turkki. Siitä tulee upea aikuisena.
Poista