Miksi mau?
Moni on kysynyt miten päädyin egyptin mauhun kissaa hankkiessa. Valotetaan nyt sitäkin puolta, vaikka osin mentiinkin sattumallakin.
Lähestyin asiaa jonkinlaisella mentaalisella vuokaavio-eliminointitekniikalla. Argumentit eivät välttämättä ole faktoihin perustuvia, joten niihin ei kannata tarttua kovin pieteetillä.
Rotukissa vai kotikissa? Vaikka pidänkin monista kotikissoista ja arvostan niitä yhtä paljon kuin rotukissojakin, päädyin kuitenkin rotukissaan. Hyvän kasvattajan löytäminen kotikissapuolelta on vaikeampaa, vanhempia ei esimerkiksi testata FeLVin ja FIVin varalta, niitä ei välttämättä madoteta pentuaikana, käytetä eläinlääkärillä, rokoteta... näistä johtuen "edullisempi" pentu voi aiheuttaa merkittävätkin kustannukset. Lisäksi ensikertalaisena ajattelin kasvattajan tuesta olevan tiukassa paikassa apua. Ja rotukissalla olevan jonkun verran ennustettavampia luonteenominaisuuksia kuin kotikissalla. Näyttelykissaa en ollut hakemassa.
Kodittomille kissoille kodin tarjoaminen on arvokasta "työtä" ja yhtälailla sitä kautta saattaa löytää todellisia helmiä (terveisiä Attelle), mutta en halunnut tässäkään kohtaa ensikertalaisena alkaa painimaan mahdollisten menneisyyden haamujen kanssa vaan aloittaa alusta kunnolla sosiaalistetun, "terveen" (lainausmerkeissä ei siksi että Mauno ei olisi terve, vaan siksi, että myös eläinsuojeluyhdistykseltä tai kotikissoista varmasti löytyy terveitä ja rotukissoista erilaisista ongelmista kärsiviä) pennun kanssa.
Ulkomuoto? Sehän on kissan tärkein ominaisuus... Raakkasin pois kaikki epämiellyttäväksi katsomani ominaisuudet (erittäin subjektiivinen katsantokanta josta kenenkään ei tule loukkaantuman): lyttynaaman, muut äärimmäiset jalostuksen muodot, pitkän turkin. Halusin tavallisen "peruskissan" muotoisen lyhytkarvaisen kissan.
Väri? Tärkeä ominaisuus - minulle. Kaikki ruskean variaatiot olivat automaattisesti pois laskuista. Myös kokovalkoinen. Itse asiassa, jäljelle jäivät vain musta ja harmaa ja niiden variaatiot. Ja tässä ei puhuta hienoilla nimillä eli harmaa = sininen, hopea.
Nämä kriteerit täyttäviä rotuja selaillessani huomasin päätyväni aina mauhun. Sen kuvaukset miellyttivät niin ulkomuodon kuin luonteenkin osalta. Aktiivisuus pelotti hieman, olihan Mauno tulossa aluksi ainakin ainoaksi kissaksi. Silti leikkisyys viehätti. Ja täplikäs hopeinen kauneus lumosi (en muuten ainakaan kuvien perusteella tykkää savunvärisestä mausta ja pronssi nyt on ruskean värinsä vuoksi pois luvusta).
Lisäksi viehätti se, että se on alkuperäisrotu, ainoa luonnostaan täplikäs kissarotu, ei risteyttämällä aikaansaatu kuten hieman saman näköiset bengali ja ocicat.
Vaikka pieni rotu onkin (Suomessa hieman alle 30 yksilöä tällä hetkellä), kasvattaja löytyi läheltä, Espoosta, ja pääsin tutustumaan Maunon isoäitiin ja sen vielä kotona tuolloin olleeseen luovutusikäiseen pentuun. Kasvattaja vakuutti maun olevan tarpeeksi itsenäinen luonteeltaan, jotta se pärjää ainoanakin kissana. Sen vierailun jälkeen päätös oli helppo ja varma. Samaan aikaan oli saman kasvattajan sijoitusnaaras astutettu ja sieltä odoteltiin pentuetta. Onnekseni pääsin pentujonoon heti ja valitsemaan itselleni pentua niiden synnyttyä.
Rest is history ja Maunon täyttäessä ensi viikolla puoli vuotta olen edelleen sitä mieltä että päätös ja valinta oli täydellinen. En väitä etteikö joku toinen voisi tuntua ihan yhtä oikealta, mutta niin tuntuu tämäkin ja se riittää.
Minä olen onnellinen. Toivottavasti Maunokin.
Lähestyin asiaa jonkinlaisella mentaalisella vuokaavio-eliminointitekniikalla. Argumentit eivät välttämättä ole faktoihin perustuvia, joten niihin ei kannata tarttua kovin pieteetillä.
Rotukissa vai kotikissa? Vaikka pidänkin monista kotikissoista ja arvostan niitä yhtä paljon kuin rotukissojakin, päädyin kuitenkin rotukissaan. Hyvän kasvattajan löytäminen kotikissapuolelta on vaikeampaa, vanhempia ei esimerkiksi testata FeLVin ja FIVin varalta, niitä ei välttämättä madoteta pentuaikana, käytetä eläinlääkärillä, rokoteta... näistä johtuen "edullisempi" pentu voi aiheuttaa merkittävätkin kustannukset. Lisäksi ensikertalaisena ajattelin kasvattajan tuesta olevan tiukassa paikassa apua. Ja rotukissalla olevan jonkun verran ennustettavampia luonteenominaisuuksia kuin kotikissalla. Näyttelykissaa en ollut hakemassa.
Kodittomille kissoille kodin tarjoaminen on arvokasta "työtä" ja yhtälailla sitä kautta saattaa löytää todellisia helmiä (terveisiä Attelle), mutta en halunnut tässäkään kohtaa ensikertalaisena alkaa painimaan mahdollisten menneisyyden haamujen kanssa vaan aloittaa alusta kunnolla sosiaalistetun, "terveen" (lainausmerkeissä ei siksi että Mauno ei olisi terve, vaan siksi, että myös eläinsuojeluyhdistykseltä tai kotikissoista varmasti löytyy terveitä ja rotukissoista erilaisista ongelmista kärsiviä) pennun kanssa.
Ulkomuoto? Sehän on kissan tärkein ominaisuus... Raakkasin pois kaikki epämiellyttäväksi katsomani ominaisuudet (erittäin subjektiivinen katsantokanta josta kenenkään ei tule loukkaantuman): lyttynaaman, muut äärimmäiset jalostuksen muodot, pitkän turkin. Halusin tavallisen "peruskissan" muotoisen lyhytkarvaisen kissan.
Väri? Tärkeä ominaisuus - minulle. Kaikki ruskean variaatiot olivat automaattisesti pois laskuista. Myös kokovalkoinen. Itse asiassa, jäljelle jäivät vain musta ja harmaa ja niiden variaatiot. Ja tässä ei puhuta hienoilla nimillä eli harmaa = sininen, hopea.
Nämä kriteerit täyttäviä rotuja selaillessani huomasin päätyväni aina mauhun. Sen kuvaukset miellyttivät niin ulkomuodon kuin luonteenkin osalta. Aktiivisuus pelotti hieman, olihan Mauno tulossa aluksi ainakin ainoaksi kissaksi. Silti leikkisyys viehätti. Ja täplikäs hopeinen kauneus lumosi (en muuten ainakaan kuvien perusteella tykkää savunvärisestä mausta ja pronssi nyt on ruskean värinsä vuoksi pois luvusta).
Lisäksi viehätti se, että se on alkuperäisrotu, ainoa luonnostaan täplikäs kissarotu, ei risteyttämällä aikaansaatu kuten hieman saman näköiset bengali ja ocicat.
Vaikka pieni rotu onkin (Suomessa hieman alle 30 yksilöä tällä hetkellä), kasvattaja löytyi läheltä, Espoosta, ja pääsin tutustumaan Maunon isoäitiin ja sen vielä kotona tuolloin olleeseen luovutusikäiseen pentuun. Kasvattaja vakuutti maun olevan tarpeeksi itsenäinen luonteeltaan, jotta se pärjää ainoanakin kissana. Sen vierailun jälkeen päätös oli helppo ja varma. Samaan aikaan oli saman kasvattajan sijoitusnaaras astutettu ja sieltä odoteltiin pentuetta. Onnekseni pääsin pentujonoon heti ja valitsemaan itselleni pentua niiden synnyttyä.
Rest is history ja Maunon täyttäessä ensi viikolla puoli vuotta olen edelleen sitä mieltä että päätös ja valinta oli täydellinen. En väitä etteikö joku toinen voisi tuntua ihan yhtä oikealta, mutta niin tuntuu tämäkin ja se riittää.
Minä olen onnellinen. Toivottavasti Maunokin.
Mauno on hyvin onnekas ja kiva kissa, ja varmasti tyytyväinen. Hämmentyneestä ilmeestään huolimatta ;-D
VastaaPoistaAtte...tuo helmi kissaksi kiittää...purrrrr
VastaaPoistaTosi samalla tavalla järkeilit kuin mekin. Ja teit varmasti oikean valinnan. :c)
VastaaPoista