OOOH! OOOHHHHHHH! OOOOOOOHHHHH!! Kumpi? KUMPI??! Mahtavaa! Tää on sitä hiljaisen tiedon vientä ja jakamista ja kaikkee. Kumpi kekkas miten toi tehdään? :-D
Henkilökunta veikkaa Maunoa, vaikka ihan varma ei voi olla. Epulla on tapana lähettää terveisensä kiinalaisille eli kaivaa niin syvälle kuin pääsee ja mielellään kulmaan, mikä tarkoittaa sitä että niitä paakkuja hakataan sitten taltalla irti sieltä pohjasta ja kulmista. Mauno tekee suoraan pintaan ja peittelee jälkikäteen, jolloin useimmiten tulee nättejä lihapullia.
Tarkemmin katsoen tuossa on kyllä aika selkeää kulmamuodostelmaa, eli vaihdan mielipidettäni ja veikkaan Eppua. Sitäpaitsi se löytyi eilen illalla kun me oltiin Maunon kanssa vietetty ilta vetskulla eli ehkä Eppu teki sen ikäväänsä?
Olen jo pitkään seurannut Maunon ja nyt myöhemmin Epun maukuja. Meillä on vessan kanssa ongelmia. Hiekkaa kulkeutuu ympäri asuntoa ja hajussakaan ei ole kehumista. Mielenkiinnosta kysyisinkin miten teillä vessahommat hoituvat? :)
Mitä hiekkaa teillä käytetään? Kulkeutuuko tassujen mukana muualle? Puhdistatko hiekan päivittäin? Entä hajuhaitat?
Meillä on käytössä Extreme Classic hiekka, hajuton versio ja siitä tykätään. Tosin nyt tuli äkillisen loppumisen vuoksi ostettua pieni säkki Odour Busteria ja sekin tuntuu hyvältä.
Henkilökunta siivoaa laatikon aamuin illoin. Aiemmin loota oli kylppärissä ja koko kylppäri oli harmaan hiekkapölyn peitossa, mutta ongelma rajautui sinne. Sitten tuli kakkakaappi ja herrat käyttivät molempia. Nyt on kokeiluluontoisesti pelkkä kakkakaappi käytössä. Tyhjentäessä hieman murusia saattaa rapista kaapin edustalle ja ne vetästään imurilla siitä mahdollisimman usein.
Hajuja ei normaalikäytössä tule, mutta joskus jompikumpi onnistuu tekemään sellaisen hajupommin asioillaan, että hetkosen tunnistaa nenässään että nurkassa on vessa. Mutta noin normaalisti on hajuton laitos.
Toisen kissan tullessa talouteen tarvittiin toinen vessakin. Kylppäriin ei toista mahdu, joten sen piti tulla olohuoneeseen ja olohuoneeseen tulevan asian on syytä olla olohuonekelpoinen. Siispä henkilökunnan piti hieman miettiä. Ratkaisu löytyikin helposti hieman päätä raapimalla ja kuvetta kaivamalla. Vessa syntyi Ikean Bestå-kaapista, Kotimies Kortteen ystävällisellä avustuksella. Samalla henkilökunta ehti kohentaa lomalla myös vessan ympäristöä ja tekaisi pienet seinämaalaukset wc-ympäristön piristykseksi. Kaappi on 120 cm leveä, 40 cm syvä Bestå korkeakiiltoisilla ovilla. Toiselle puolelle laitettiin tavallinen muovilaatikko hiekkalaatikoksi, toiselle puolelle hylly, joka on päällystetty käytävämatolla. Vessaan kuljetaan päätyyn sahatusta aukosta hyllyä (ja mattoa!) pitkin keskipalkkiin sahatun aukon läpi. Takaisin samaa reittiä, toivottavasti hiekanmurut matolle jättäen. Ja haisut kaappiin. Hyllyn alle jäävään tilaan mahtuu esimerkiksi hiekkavarasto. Luksuksena hiekkalaatikkopuo...
Niinhän sitä sanotaan, että tilaa kissojen (ja koirien) ruuat ja tarvikkeet verkkokaupasta, saat edullisesti ja kotiinkuljetuksella. Ja näinhän se pitkään toimikin. Viime vuoden aikana aika moni ahkerasti kotiin tilannut on kuitenkin ollut varsin tyytymätön sen suurimman eli Zooplussan toimintaan ja antanut äänensä kuulua. Mekin kuulutaan niihin tyytymättömiin. Niin tyytymättömiin, että 10 vuoden asiakkuutemme päätimme edelliseen tilaukseen. Ongelmahan on ollut se, että valittavissa on kaksi toimittajaa, DHL ja lisämaksusta DPD. Kotimaassa näiden parit ovat DHL - Posti ja DPD - PostNord (ainakin täällä pks-alueella). DPD:n kanssa toimitus on toiminut vallan loistavasti, pakettia on helppo seurata netissä ja sen toimittaja on joko soittanut, laittanut tekstaria tai muuten ilmoitellut saapumisesta etukäteen. Jos ei ole aika sopinut, on voinut jättää valtakirjan, jolla paketti jätetään rappuun oven taakse tai toimitetaan toisella aikaa. Usein toimitukset ovat myös olleet ilta-aikaan....
Niin, hiljaista on ollut. Olemme siirtyneet käytännössä kokonaan Instagramiin (@maukujablogi, #maukujablogi, #lyyramau ja #eppumau löytävät perille) ja siellä melkein päivittäisiin kuvapostauksiin, jotka ovat pääosin kännykuvia. Iso kamera ei ole viihtynyt henkilökunnan kädessä viime aikoina, eikä meillä ole täällä juuri mitään tapahtunutkaan. Mutta tänään on Lyyran synttärit, pieni pippurinen neiti täyttää KOLME vuotta. Tällä viikolla pääsimme käymään lääkärissä, kun neiti oli kovin vaisu ja hengitti kiivaasti, mutta mitään erityistä syytä ei löytynyt, kaikki kokeet näyttivät hyvää. Papereihin tuli merkintä "reipas, virkeä ja vauhdikas", joka kyllä kuvaa neitiä hyvin. Lääkärissä käyttäydyttiin melkein nätisti, ultrattua saatiin ja pissanäyte ihan hereillä, vertakin olivat onnistuneet ottamaan ja jonkinlaiset röntgenkuvatkin ihan hereillä, vaikka siellä neiti oli kuulemma pistänyt aika tosissaan vastaan. No ei nyt kovin tosissaan, jos kuva oli saatu, sanoo henkilökun...
Missä täällä on se "tykkää"-nappula?
VastaaPoistaOOOH! OOOHHHHHHH! OOOOOOOHHHHH!! Kumpi? KUMPI??! Mahtavaa! Tää on sitä hiljaisen tiedon vientä ja jakamista ja kaikkee. Kumpi kekkas miten toi tehdään? :-D
VastaaPoistaHenkilökunta veikkaa Maunoa, vaikka ihan varma ei voi olla. Epulla on tapana lähettää terveisensä kiinalaisille eli kaivaa niin syvälle kuin pääsee ja mielellään kulmaan, mikä tarkoittaa sitä että niitä paakkuja hakataan sitten taltalla irti sieltä pohjasta ja kulmista. Mauno tekee suoraan pintaan ja peittelee jälkikäteen, jolloin useimmiten tulee nättejä lihapullia.
VastaaPoistaMutta voi olla kumpi vaan.
Tarkemmin katsoen tuossa on kyllä aika selkeää kulmamuodostelmaa, eli vaihdan mielipidettäni ja veikkaan Eppua. Sitäpaitsi se löytyi eilen illalla kun me oltiin Maunon kanssa vietetty ilta vetskulla eli ehkä Eppu teki sen ikäväänsä?
VastaaPoistaHeippa!
VastaaPoistaOlen jo pitkään seurannut Maunon ja nyt myöhemmin Epun maukuja. Meillä on vessan kanssa ongelmia. Hiekkaa kulkeutuu ympäri asuntoa ja hajussakaan ei ole kehumista. Mielenkiinnosta kysyisinkin miten teillä vessahommat hoituvat? :)
Mitä hiekkaa teillä käytetään? Kulkeutuuko tassujen mukana muualle? Puhdistatko hiekan päivittäin? Entä hajuhaitat?
Meillä on käytössä Extreme Classic hiekka, hajuton versio ja siitä tykätään. Tosin nyt tuli äkillisen loppumisen vuoksi ostettua pieni säkki Odour Busteria ja sekin tuntuu hyvältä.
VastaaPoistaHenkilökunta siivoaa laatikon aamuin illoin. Aiemmin loota oli kylppärissä ja koko kylppäri oli harmaan hiekkapölyn peitossa, mutta ongelma rajautui sinne. Sitten tuli kakkakaappi ja herrat käyttivät molempia. Nyt on kokeiluluontoisesti pelkkä kakkakaappi käytössä. Tyhjentäessä hieman murusia saattaa rapista kaapin edustalle ja ne vetästään imurilla siitä mahdollisimman usein.
Hajuja ei normaalikäytössä tule, mutta joskus jompikumpi onnistuu tekemään sellaisen hajupommin asioillaan, että hetkosen tunnistaa nenässään että nurkassa on vessa. Mutta noin normaalisti on hajuton laitos.
Tuollainen taideteos voi syntyä myös yhteistyönä siten että jälkimmäinen pissijä pissaa osittain edellisen paakun päälle. Enivei, kaunista on! <3
VastaaPoista