PR-miäs Turkkuses

Pitkä viikonloppu alkoi perjantaiaamuna, kun Eppu lähti henkilökunnan mukana töihin. Työpäivä sujui jo rutiinilla vaikka lasikoppiin sulkeminen välillä ärsyttikin ja yritys toimistoon tutustumiseen oli kova.

Toimistolta suikkasimme junaan, ja junamatkakin meni jo rutiinilla henkilökunnan sylissä maisemia katsellen ja pieniä torkkuja ottaen.

Köröttely peräkärryssä asemalta hotelliin kirvoitti pientä huutelua, mutta onneksi matka ei ollut kovin pitkä. Henkilökunta nakkasi vain Epun sisään huoneeseen ja lähti melkein saman tien hakemaan evästä itselleen ja hiekkaa Epulle.

Eppu testasi heti huoneen lattian. Toimii.


Uusi isompi matkatoiletti pääsi tositoimiin, nukkumakippoilun sijaan. Henkilökunta meni halpaan ja osti kaupasta hiekkaa, jota lohdullisesti mainostettiin kevyeksi. No sitä se olikin, mutta myös pinkkiä ja hajustettua. Hyyh. Toisaalta, hotellin 70-lukuhenkinen ruskea sisustus ehkä ei siitä kalvennut.


Lauantaina naapurimökissä majaili toinen Iltavilli, D-pentueen Tappy, hopeatäplikäs kastraattinaaras, joka kävi hakemassa toisen CAP-sertinsä. Tappy on paitsi kaunis, myös kohtuullisen vikkelä ja temperamenttinen tyttö - niinkuin nyt tytöt usein tapaavat olla - joten siinä oli hieman pitelemistä esittelyssä. Häkissä oleilu kuitenkin sujui mainiosti.


Henkilökunta kävi tietysti heti moikkaamassa Mäykysen Elli-neitiä, joka paiskasi vitoset heti kättelyssä. Elli pärjäsi ekassa näytelmässään loistavasti, tuomarilta tuomarin parhaaksi, siitä paneeliin ja yksi äänikin, vaikkei sentään BIS-voittoa. No, ensi kerralla sitten!


Epulla oli lauantaina tuomarina Anna Wilczek Puolasta, ja olikin hyvä tuomari. Käsitteli Eppua oikein nätisti ja tykkäsi kovasti. Vanttera, hienot mittasuhteet, hyvä savu (kröhöm...), karviaisenvihreät silmät (kröhöm...) ja kaikki oli oikein excellentiä, vain häntä olisi saanut olla hieman pidempi. Eppu oli oikein nätisti arvostelussa ja koska olimme lähes päivän viimeisiä, jäimme saman tien odottelemaan tuomarin parhaiden valintoja, joihin Eppu kutsuttiin. Voiton vei kuitenkin hetken pohdinnan jälkeen manx, joten paneeliin ei tarvinnut mennä kiusattavaksi vaan oma häkki kutsui.

Eppu sai kolmannen CAP-sertinsä, eli valmistui Premieriksi (vaikka ruusukkeessa lukeekin vanha nimi PremiOr). Herran koko nimi on siis nyt PR FI*Iltavilli Ebi Ehteshaam.


Hotellilla Epulla oli ihan pankkiiriolo, kun tuli titteli ja komea ruusuke.


Höppy Productions esittää: Kohtaus baletista Joutsenlampi.


Seuraava aamu ei valjennut kovin aurinkoisena. Yöllä oli kesäaikaan siirtyminen ja henkilökunta, jonka herätys oli kännykän kellon varassa, siirsi illalla hyvissä ajoin kelloa tunnin eteenpäin. Aamulla olisi väsyttänyt, mutta sinnikkäästi henkilökunta kömpi ulos, kävi suihkussa, pakkasi viimeiset tavarat, antoi Epulle aamupalaa ja lähti itsekin nauttimaan hotellin aamupalasta. Pettymys oli suuri, kun aamiaishuone oli vielä suljettu (vaikka sen piti avautua 7:30, kun Messukeskuksessa piti olla 8:30 ja henkilökunta yritti paikalle 7:45). Nälkäisenä henkilökunta palasi huoneeseen, mönki kassiaan kammoavan Epun sängyn alta kyytiin ja lähti kohti näyttelypaikkaa. Respassa narina suljetusta aamiashuoneesta kuitattiin sillä, että kello on vasta seitsemän, ei kahdeksan. Henkilökunnan kello oli siis siirtänyt itse itsensä kesäaikaan, joten kello oli tuntia edellä. Huone oli maksettu, joten ei auttanut kuin lähteä taksilla kohti Messukeskusta, jossa ei päässyt vielä sisään vaan joutui seisoskelemaan aulassa ja odottelemaan, että kello tulee 7:30.

No, aamu lupaili jo jotain päivän kulusta.

Sunnuntaina mökkinaapurina oli Epun isoisoisä Manu, komea neljävuotias kastraattikolli, joka on myös Maunon isoisä. Manu on ollut näyttelytauolla ja käyttäytyi erittäin hienosti sekä tuomarilla, että häkissä rennosti nukkuen. Manuun verrattuna Mauno on aivan neitipoika, niin komea kolli Manu on.


Manu ei varsinaisesti arvostanut naamahierontaa, jos ei siitä ääneen valittanutkaan.


Hmmm, tuomarin profiiliakin pitäisi verrata standardiin...


Huolestuttaa, mutta onneksi isäntää voi pitää kädestä kiinni. CAP-serti tuli.


Manu ehti käydä tp-valinnoissakin (ei jatkoon) ennenkuin Eppu pääsi arvosteluun. Sunnuntain tuomarina oli ruotsalainen Catharina Modahl Nilsson, joka ihan ensimmäiseksi ilmoitti, että Eppu onkin sitten ensimmäinen savumau jonka hän näkee. Loistava aloitus.

Aloituksesta olisi ollut matka ylöspäin, mutta valitettavasti niin ei käynyt. Ensimmäiseksi tuomari totesi, että eikös maun pitäisi olla elegantti, elegantimpi kuin ocicat tai bengali. Ja että tämä taitaa olla iso poika? No onhan se. Kun Eppu istuutui, totesi tuomari että nythän se näyttää elegantilta!

Arvostelu käytiin standardikirja toisessa kädessä, kohta kohdalta kommentoiden ja henkilökunnan kanssa konsultoiden. Koska ihan kaikesta ei kirjakaan kertonut selvää, arvostelun jo aikansa kestettyään, tuomari nappasi Epun kainaloon ja lähti näyttämään sitä muille tuomareille. Tuloksena oli, että kun Eppu on vielä nuori ja mm. turkin ja silmien osalta menee vielä "kehittyvien" raameihin, ei siitä oikein osaa sanoa mitään. CAPIB-serti kuitenkin saatiin, mutta tp-valintoihin ei tarvinnut mennä, mistä Eppu taikka henkilökunta ei ollut lainkaan pahoillaan.


Eppu vietti suurimman osan loppupäivästä nukkuen. Kukaan kissaihminen ei varmastikaan ihmettele sitä, että henkilökunnan vartavasten näyttelykäyttöön ompelema pesä ei kelvannut, vaan nukkua piti joko häkin etuosassa tai sitten hiekkalaatikossa (jossa toki oli pohjalla hiekat, jotta turkkiin sai mukavan vaaleanpunaisen pölyn ennen arvostelua). Vaikka laatikko siirrettiin häkin etuosaan pois verhon takaa, se oli parempi nukkupaikka kuin takaosassa oleva pesä.


Päivä loppui mukavan aikaisin ja kotiin päästiin lähtemään jo hieman ennen viittä. Matka kului joutuisasti Manun ja henkilökuntansa kyydissä ja ruhtinaallisesti pääsimme kotiovelle asti hyvässä seurassa.

Ja sitten ne tulkittavat arvostelut. Vasemmalla lauantain, oikealla sunnuntain, klikkaamalla isommaksi.



La Wilczek / su Modahl Nilsson
Tyyppi: ex. body, shape &size, ex. proportion of medium, ex. flaps / Large male, with well dev muscles, but shows elegans
Pää: ex. shape with slightly contours, ex. profile & chin / Wedge shaped with rounded contours, nice profile, excellent MAU-expression
Silmät: ex. shape &size, ex. gooseberry colour / Large and almond, still an amber cast
Korvat: ex. medium & well setting / medium sized, very nice set
Turkki: ex. short, ex. texture, ex. glossy & silky, ex. smoke / excellent short and soft, silky. A little dark in color but pattern present
Häntä: could be longer :) / Nice tail
Kunto: ex. / excellent
Yleisvaikutelma: Verry sweet boy <3 / A lovely cat
Arvostelutulos: EX1 CAP / CAPIB

Kotimies Mauno täällä odotteli jo huudellen oven takaa kun tulimme. Muutamat suhautukset Epulle ja pahojen hajujen pesu. Eppu simahti Pastilliin Ludden kainaloon ja Maunon oli päästävä pienelle kerälle henkilökunnan syliin hurisemaan. Ikävä oli molemminpuolinen, eikä henkilökunnan kyljestä juuri ole irrottu illan aikana.

Kommentit

  1. Tuo huolestunut ilme on kyllä hauska piirre noilla egyptinmauilla. :) Menikös taivutus oikein? Shebakerhon lehdessä oli juttua ko rodusta ja oli muuten kirjotettu erikseen. :D
    Ilmeneekös tuota huolestunutta ilmettä muuten muillakin kun hopealla vai eikö sitä vain näin blogin välityksellä ole huomannut?

    VastaaPoista
  2. Oli teillä Epun kanssa kyllä piiiitkä viikonloppu kun jo perjantaina aloititte. Rapsut Epulle ja onnittelut nimenpidennyksestä! Herran rentous oli kyllä ihailtavan omistautunutta joka kerta kun meidän poppoo kävi kurkkimassa ;) Eikös tuossa pankkiirikuvassa Epullakin ole aika huolestunut ilme?

    VastaaPoista
  3. Nimen yhteenkirjoitus on vielä sen verran uusi asia, että melkein kaikkialla se on edelleen erikseen - myös esimerkiksi meidän yhdistyksen omissa esitteissä, kun ei sitä varten raaski pieni yhdistys painattaa uusia. Ensin vanhat loppuun.

    Kyllä huolestunut ilme on ihan kaikilla väreillä, myös Eppu sai kehuja upeasta MAU-ilmeestä, mustalla vain ilmeet eivät ole niin selviä, kun se naama on niin tumma.

    Eppu on kyllä rentomies elementissään, ihmeen paljon se jaksoi myös istuskella häkissä ja katsella maailmaa, yleensä koko päivä on mennyt nukkuen.

    Kiva oli treffata livenä ja nähdä teidän kauniit kuikelot!

    VastaaPoista
  4. Voi ei! Me oltiin myös Turussa koko vkl, mutta jostain syystä emme ollenkaan nähneet teitä siellä... =( Onnittelut kuitenkin menestyksestä ja ehkäpä seuraavissa näytelmissä onnistun näkemään komistuksen ihan livenä. ;)

    VastaaPoista
  5. Ihana toi Manun viimeinen kuva! :D
    Ja Eppu on kyllä ollut rentona heti hotellissakin kuvien perusteella. Mukava kuulla, että se ottaa edelleenkin homman näin rennosti kaikin puolin. :)

    VastaaPoista
  6. Onnea Epulle loistavasta näyttelymenestyksestä!

    VastaaPoista
  7. Aika hieno otsikko Epun vessan alla olevassa lehdessä! Vaikka ei se vessa liian likaiselta näytä lainkaan ;)

    VastaaPoista
  8. Juu, sanomalehden otsikko osui kohdalleen, tosin tuossa vaiheessa ei vessassa ollut edes käyty.

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoinen näyttelyraportti! Kaikkein hauskinta ja kiinnostavinta oli kuitenkin eka kuva: lattiantestaaja-Eppu ei tosiaan pienistä stressaannu! :D

    VastaaPoista
  10. Onnea PR Epulle! Ja onnea myös ensimmäisestä CAPIB-sertistä! Sen saaminen vaikuttikin olleen mielenkiintoinen kokemus. Vaikka onhan tietysti positiivista, että tuomari myöntää, ettei tiedä väristä ja sen standardeista mitään.

    Täältä blogista on nyt puolet kuvista kadoksissa, joten pitää tulla vielä myöhemmin uudemman kerran. Mäykysenkin blogista on kuvia kadoksissa, joten ilmeisesti jotain laajempaa vikaa jossain...

    VastaaPoista
  11. Onnea Epulle PR:sta! Bee sai samanmoisen ruusukkeen viime syksynä Turusta. :-)
    Toivottavasti kaikki menee hyvin sitten pohjoisessa ja Eppu tuo kotiin IP:n tittelin! :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!