Rankka päivä
Maaliskuu on tullut ja pojat vetävät aamuisin aikamoista rallia ennen kellonsoittoa. Henkilökunnasta on hyvä ottaa pomppu matkalla yli ja ympäri.
Sen jälkeen saakin sitten pientä purtavaa ja voi siirtyä seuraavaan aamujumpan osioon. Sänkypainia. Epun pitää päästä aina peiton alle pedatessa ja sieltä on hyvä väijyä Maunoa. Sen jälkeen voidaankin siirtyä sängyn päälle painimaan, kunnes henkilökunta on valmis lähtemään ja on aika saada heippanaksut.
Tänä aamuna oli hyvä valo ja henkilökunta otti pienen aikalisän ottaakseen muutaman kuvan tästä aamun painihetkestä.
Ai mitenniin ollaan pöllöjä? Ite oot.
Tänään olikin sitten vähän erilaisempi päivä, sillä aamujumpan jälkeen Mauno lähti henkilökunnan mukaan töihin. Mauno ei tällä kertaa oikein viihtynyt, huuteli yksin lasikoppiin jäädessään ja sen ajan mitä henkilökunta oli paikalla (suurimman osan päivästä, toim huom), se tunki syliin puskemaan, kehräämään, leipomaan ja köllimään. Ja käveli läppärin näppiksen yli ehkä tuhat kertaa ja lähetti terveisiä asiakkaille.
Töistä mentiin kiireellä vetskulle, jossa Mauno näytti taas parhaat puolensa eli oli pelkkää sähinää, joten rauhoituspiikki tuli heti kättelyssä. Maunolta otettiin nyt verikoe, josta pyritään selvittämään ruoka-aineallergioita, sillä kutinat ovat olleet nyt tosi pahana. Allergiatestit eivät ole kovin luotettavia, mutta tässä kohtaa edes jotain suuntaa-antavaa tarvitaan, sillä olemme aivan hukassa kun "allergiaruuatkaan" eivät pidä kutinaa pois.

Meillä aamuralli on aikaistunut, kun valon määrä on lisääntynyt, joten täällä myös henkilökunta saa nauttia aamuviihteestä jo ennen kellonsoittoa.
VastaaPoistaVoi kurja Maunon kutinoita. Toivottavasti niistä nyt tulisi jotain selvyyttä. Onko Maunolla muuten ollut käytössä joku rasvahappolisä? Eräällä tietämälläni kissalla sellaisen lisääminen muuten jo tasapainoisen tuntuiseen ruokavalioon auttoi lopettamaan kutinat. Mutta tosin Maunolla on tainnut olla niitä tassunnuolemisongelmiakin ja ei ne kyllä taida enää rasvahappovajauksella selittyä.
On kyllä kurja homma tuollainen kutina. Hankala varmaan selvittää ja vaatii kuitenkin jonkun verran hommaa korjata ruokavaliotakin, jos siitä johtuu.Toivottavasti kokeesta löytyy nyt edes jotain vinkkiä, mitä voisi korjata...
VastaaPoistaMeilläkin on pari kertaa esiintynyt pienimuotoista karvojen nyppimistä tassusta ja ehdin jo epäillä kalaruokia syypääksi, mutta ei sitten kuitenkaan. Nytkin on pelkkää kalaa märkäruokana mutta mitään tassukaljuuntumista ei ole esiintynyt, joten... Tiedäpä näistä...
Aamuralli kuulostaa b - oikein tutulta. T
VastaaPoista96969696969696969696969696969696969696969696969696969696969696969696969696, Täälläkin 8 on nukuttu hieman huonosti aamuyöstä tässä kuussa..
Meillä ei kyllä onnistuisi kissan tuominen töihin, vaikka oma toimisto olisikin. Siitä todisteeksi nuo ylemmät, yritin kirjoittaa taas kerran Raichun varpaiden välistä kun yksi keikisteli näppiksellä ;) Jätin tällä kertaa deletoimatta ne todistusaineistoksi.
Harmi kun ne allergiatestit on niin epäluotettavia. Tekisi itsekin mieli pistää pojat sellaiselle, mutta aika kauan saa punnita onko siitä nyt niin paljon hyötyä vai ei. ..menin antamaan pojille lohta parina päivänä, mitä meillä on syöty tosi harvoin, ja nyt Raichulla on leuan alla karvaton laikku. En tajua. Tosin, voi se johtua muustakin kuin siitä lohesta. Toivottavasti Mauno saa testeistä apua!
Maunolla on yritetty myös rasvahappolisää, mutta sen vatsa ei kestä kapselimuotoisia juttuja, nyt kokeilussa ulkoinen malli. Syynä voi olla mm. kala-allergia.
VastaaPoistaMaunostahan on otettu erinäisiä testejä, mm. biopsia ja ulkoiset allergianaiheuttajat testattu. Me tiedämme, että ruoka-aineiden kanssa testit ovat melkoista hakuammuntaa, mutta nyt alkaa olla eväät sen verran vähissä, että edes jotain suuntaa-antavaa tarvitaan avuksi ruokavalion määrittämisessä. Herra kun on kaiken lisäksi legendaarisen nirso...
Voi Maunoa, toivottavasti kutinan aiheuttaja löytyy. Oletko harkinnut eliminaatiodieettiä? On varmasti raskasta/vaikeaa nirson kissan kanssa, mutta voi olla myös ainoa keino selvittää kutinan aiheuttaja.
VastaaPoistaNämä mainitsemani "allergiaruuat" ovat se eliminaatiodieetti, jolla Mauno on ollut joulukuusta, joten nyt haetaan apuja testeistä.
VastaaPoistaolen kyllä niin ulkopuolinen sanomaan mitään pienten kissojen elämästä ja ruuista, mutta pisti tuossa silmään tämmönen nettifirma Ekokauppa Ekolo ja niiden kissojen sapuskat ja kaksi ulkomaalaista linkkiä.. jos jottain tulis vastaan tuolta ?
VastaaPoista