M•A•U•K•U•J•A

Sadepäivä, tylsää, ruoka on huonoa, henkilökunta askartelee omia juttujaan ja Maunokaan ei lähde leikkiin. Onneksi löytyi laatikko.

Eppu kävi Jelgavan näyttelyn yhteydessä latvialaisella, Suomessakin näyttelyjä kiertävällä Tessalla valokuvattavana. Mitään erityisen hienoa ei syntynyt, sen verran hämmentynyt ja kököttävä poitsu oli kuvauspöydällä, mutta onpa taas jotain muisteltavaa.

Meillä valmistaudutaan syksyyn ja köllitään lampaantaljoilla. Eppu omallaan Pastillissa ja Maunolle on harmaa kiharainen viritetty työhuoneeseen kaapin päälle. Siellä se tuntuukin päivät viihtyvän unilla. Sinne ei maailman hälinä kanna. Ja nyt ei ole jaksanut kaulaillakaan, ainakaan päivisin, kun Eppu oli petturi ja lähti reissuun ja haisi pahalle. Painia ja juosta voi eikä enää tarvitse suhistaakaan, mutta ihan ei vielä olla palauduttu kaulailuun.

No niin, kuten todettu, viikonloppuna matka vei Tallinnaan Epun viimeiseen ulkomaannäyttelyyn sertejä hakemaan. Olimme Pirokin (Pirkanmaan Rotukissayhdistys) järjestämällä matkalla ja suurimman osan tultua jo Tampereelta asti hyppäsimme kyytiin vasta satamassa. Kissat matkustavat lahden yli bussissa autokannella, mikä on aina hieman jännittävää, voi kuvitella miten maukuna käy kun laiva lähtee liikkeelle, mutta luottamus siihen että tasainen jurnutus hämärässä tuo unet nopeasti, on henkilökunnan mielenrauhan vuoksi oltava. Tallinnassa hotellimme sijaitsi aivan satamassa, Clarion Hotel Euroopa. Hotelli oli varsin miellyttävä (väittävät 4 tähden hotelliksi) ja huoneet tilavat ja siistit. Aamiainenkin monipuolinen, vaikka sen nauttimiselle jäikin kovin vähän aikaa molempina aamuina, sillä näytelmiin suunnataan aikaisin aamusta. Näyttelypaikka Kristiine Spoordihall sijaitsee hieman keskustan ulkopuolella ja on itse asiassa melko mukava paikka. Valoisa ja tilava, huomattavasti väljempi...

No niin, Tallinnasta on kotiuduttu ja ihan vain nopeina kuulumisina sen verran että näytelmä meni putkeen ja Eppu palasi Suomeen Supreme Premierin tittelillä varustettuna. Arvosaavustusta tietysti juhlittiin poksauttamalla pieni pullo kuohuvaa niinkuin näytelmissä tapana on. Enemmin juhlitaan sitten kahden viikon päästä lauantaina Tampereella Pirokin näytelmässä, jossa käydään pokkaamassa kunniamaininta (Supremen arvon jälkeen ei sertejä enää tarjota vaan tulos on aina kunniamaininta). Tämä jääneekin sitten Epun viimeiseksi näytelmäksi eli me vetäydymme julkisuudesta ja pojat jatkavat molemmat "kotikissoina". Iso kiitos kasvattajille Päiville & Samulle sekä "alkukodille" Elinalle & Pyrylle ihanasta köllinkäisestä, joka on ollut mainio matkakaveri ja aina ilo esittää tuomarille. Päiville myös superkiitos tuesta näytelmätaipaleella ja monesta monituisesta hauskasta matkaseurasta! Tarkempi raportti reissusta kunhan tästä toetaan.

Aamiaisen jälkeen pojat siirtyivät parvekkeen sohvalle, köllivät ja torkkuivat pidellen toisiaan tassuista. <3 Pariskunta joutuu eroon toisistaan viikonlopun ajaksi kun henkilökunta matkaa Epun kanssa lahden yli etelään hakemaan viimeisiä ulkomaansertejä (toivottavasti!) ja Mauno jää kotiin isovanhempien hellään huomaan.

Täälläpäin asustaa voimakas populaatio jättihöpinkäisiä. Erityisesti nyt "syksymmällä" niitä on pyrkinyt sisäänkin, varsinkin kun täällä nukutaan tuuletusikkunat ja parvekkeen ovi auki. Eräänäkin iltana henkilökunnan asettuessa nukkumaan alkoi ensin kuulua pieni läpätys, sitten ryminä ja kolina ja sen jälkeen maisk maisk kun Mauno pisteli poskeen höpinkäisen kaikkine jalkoineen. Hyvin näytti maistuvan. Tosin yleensä kuvio menee niinpäin että Mauno ketterämpänä saalistaa ja kun saalis on typertynyt, tulee Eppu ja maiskuttelee poskeensa. Sillä kertaa Mauno päätti käyttää saaliin hyödykseen ennenkuin Eppu ehti paikalle. Ilmeisesti illalla tai yön aikana on jälleen tullut vieraita kun nojatuolin kyljestä löytyi jälleen yhden jättihöpinkäisen jäänteet. Olisivatko jalat kutitelleet kurkkua kun kolme oli jätetty?

Piti mennä oikein katsomaan missä pojat nukkuu kun ei näy eikä kuulu mitään. Siellähän ne, sängyllä. Mamman liikkikset. Uni tuli kun henkilökunta lähtiessään juoksukiireellä postiin tiputti raksukipon eikä ehtinyt korjaamaan pitkin eteisen lattiaa levinneitä raksuja. Pojat olivat korjanneet kun henkilökunta palasi... Siivoojat.

Oi onnea ja iloa kun henkilökunta kaivaa jotain kaapista ja jättää ovet hetkeksi auki. Mauno käyttää kaikki mahdolliset tilaisuudet kiivetä tai loikata mahdollisimman korkealle, Eppu tyytyy alahyllyihin. Pehmoisiin pesiin voi vaikka nukahtaa.

Mitä suotta käyttää arvokasta valveillaoloaikaa venyttelyyn, kun niskan voi venyttää myös nukkuessakin?

Oman tiensä kulkija Mauno on huomannut, että joskus tarvitsee saada rauhaa muusta hulinasta. Oman pesän saa vaikka kaatamalla nojatuolin selkänojatyynyn ja kaivamalla kolon sen taakse. Mauno on pojista ehdottomasti se joka kaipaa omaa rauhaa ja usein Mauno meneekin nukkumaan ihan itsekseen työhuoneen kaapin päälle tai makuuhuoneeseen sängylle. Eppu on enemmän henkilökunnan läheisyydessä, yleensä olohuoneessa lattiatyynyllä, lattialla tai Pastillissa, vaikkakin välillä pojat karkaavatkin yhdessä kaulailemaan makuuhuoneen sängylle. Toisaalta ajoittain viileä Mauno on myös se Suurten Tunteiden Mies, eilenkin illalla nukkumaan mennessä henkilökunnan paita kastui rinnuksilta kun Maunon kuolasta, kun herra rrrakasti niiiiin paljon. Niin se vaan on, Eppu on putkiaivoinen tyypillinen kastraattikolli ja Mauno sitten se tippaleipäaivo, jolla ihan varmasti on jossain piilossa kuningattaren värkit.

Aina ei jaksa mennä parvekkeelle asti vaan on mukavampaa jäädä päivystämään nojatuolista.

Tällainenkin löytyi samasta muinaisjäännöskokoelmasta. Eppu ihmettelee, että mitä tuo silakannäköinen tyyppi touhuaa. Mauno vaan ei osaa nukkua selällään ilman tukea.

Henkilökunnan pikkukamerassa on matoja, joten piti kaivaa iso kamera esiin. Sinne näytti unohtuneen muutama kuva, joista tämä on ihan pakko jakaa, vaikka ei olekaan mikään teknisen valokuvauksen helmi. Pojilla on vähän ahdasta. Tiedä sitten häntä kummalla loppujen lopuksi onkaan tukalampi olo.