Suloinen Namunen
Kun henkilökunta kävi joku aika sitten vierailemassa Naukulassa Sulon luona, Namua vasta odoteltiin. Jo tuolloin oli puhe, että jahka Namu kotiutuu, henkilökunta säntää vierailulle. Tänään oli sitten vierailuun sopiva päivä, joskaan tilattua kamera-aurinkoa ei saatu ja kuvien kanssa oli vähän vääntämistä. Mutta jotain sentään tarttui "filmille".
Tällainen pieni punainen tättähäärä oli vastassa heti eteisessä, vaikka Naukulan Mamma etukäteen varoittelikin, että jo aamukuudesta asti on riehuttu niin että nyt vaan nukutaan.
Eikä se ole turhaan Pinkkitassu sukunimeltään.
Sulon kanssa ne on ihan mahtava pari. Pus.
Sulo esitteli uutta Tomppa-pesäänsä. Sulo on selkeästi aito ja oikea blogikissa, poseeraa kameralle hyvin auliisti kun pyydetään. On vissiin tottunut.
Mutta voi sitä Namua. Se on niin suloinen, pieni ja niin pehmeä, miten joku voikin olla niin pumpulinen sylissä. Meinasi sujahtaa reppuun, mutta voi olla että kotona olisi tullut sanomista.
Oli se oikeasti aika väsy.
Sulo nautiskeli rapsutuksista ja möyhennyksistä ja esitteli hienoa täplämassuaan.
Sulolla oli myös hieno leukateline, jota Sulo esitteli.
Ihanat pörröiset kaverukset nämä Naukulan serkukset.

Kiitos vierailusta ja kiitos upeista kuvista! Aivan mielettömän upeita kuvia, että sitä vaan mietin, että taitaa se luonnonvalo ollakin vähän yliarvostettu juttu. Ainakin kun osaa.
VastaaPoistaTäällä ollaan Naukulan kissojen faneja henkeen ja vereen :)
VastaaPoistaLoistavia kuvia!
Upeat kuvat, ihanat kissat :)
VastaaPoistaIhanat kaverit! Olen melkein kade, kun olet päässyt kyläilemään kaksikolla ;) - emäntä
VastaaPoistaEn kestä - minä olen ihan menettänyt sydämeni sekä Namulle että Sulolle <3
VastaaPoistaAi että, kun oli suloisia kuvia Namusta ja Sulosta! <3
VastaaPoistaNäitä kyllä kuvailee ihan ilokseen, niin suloisia ovat.
VastaaPoistaHienoja kuvia upeista kissoista.
VastaaPoistaOn ne :-) Hienoja kuvia oot saanut vaikkei aurinkoa. Nää on semmoisia naukusöpöläisiä nää serkut.
VastaaPoistaIhania kuvia todella suloisista kohteista. Tuo pusukuva on ihan... ihquin ikuna!
VastaaPoistaSuloisen namukkaat fotot Naukulan lapsista <3
VastaaPoistaOnnittelut hienoista kuvista. Oikein hienoja hienoista kissoista.
VastaaPoistaIhana juttu ja ihanat kuvat!
VastaaPoistaKiitos kauniista kuvista. Namu namuinen ja Sulo suloinen ja kaunis pusukuva.
VastaaPoistaKiitos kauniista kuvista. Namu namuinen ja Sulo suloinen, Ihana pusukuva.
VastaaPoistaOi noita suloisuuksia! Hyviä kuvia nappasit vierailulta.
VastaaPoista1. kuva on oivaltava muotokuva Namusta. Tytön turpavärkki on hienosti kulmikkaan 'chiseled', katse keskittynyt ja otsan _täydellinen_ M-kirjain kertoo rautaisesta tahdosta.
VastaaPoista