Piipahdus näytelmissä

Henkilökunta piipahti eilen piiiitkästä aikaa kissanäyttelyssä, sillä plakkarissa oli vapaalippu PetExpoon Messariin. Siitä onkin varmaan pari vuottakin, kun viimeksi on tullut näytelmissä käytyä. Epun kanssa näytteleminen loppui jo monta vuotta sitten, kun korkein titteli, Supreme Premier, tuli saavutettua. Ilman kissaa on aika harvakseen tullut sitten käytyäkin.

Messarin PetExpo, jossa samassa yhteydessä on siis kaikkia muitakin elukoita ja sen lisäksi Lapsi-, Käsityö-, Outlet- ja pienoismallimessut, on aikamoinen ruuhkarysä. Se ei ole koskaan kuulunut suosikkinäytelmiini, kerran ollaan taidettu Epun kanssa paikalla olla. Hulinaa on liikaa meidän makuun, vaikka onneksi nyt oli jo ymmärretty esimerkiksi ilmapallot kieltää eläinpuolelta. Näkyihän niitä silti. Lisäksi tietysti kun on paljon lapsiperheitä ja normaalia enemmän ihmisiä, jotka eivät ole kissanäyttelyssä tottuneet käymään, ovat kissat normaalinäyttelyä kovemmilla.



Kuten kuvasta näkyy, myös omat häkit, ns. teltat, ovat yleistyneet roimasti "meidän ajoista". Se on tietysti kissalle hyvä asia, omat tutut hajut, ei tarvitse desinfioida näyttelyjärjestäjän häkkejä ja suojaisammat oltavat. Mutta yleisöä se ei kyllä palvele, kissat ovat teltoissaa normihäkkejä huonommin näkyvillä. Lisäksi täälläkin oli sekalainen järjestys (ei numerojärjestystä) niin aika vaikea oli löytää niitä tuttuja kissoja tuosta sekamelskasta. 

Mutta ei se mitään, paikalla oli Epun velipoika Emir, joka edelleen jaksaa kiertää näytelmiä tuplatittelillään (Supreme Champion & Supreme Premier). Ja mikäs on Emin ja erityisesti Emin kanssa kiertäessä, on nimittäin sellainen rakkauspakkaus tämä velipoika, että oksat pois. Emi on kaikkien kaveri.


Tuomarin kanssa jutusteltiin ja mietittiin yhdessä, että mitä sinne arvosteluseteliin tällä kertaa kirjoitettaisiin...


Pikkuisen piti tietysti herrasmiehen hurmata tuomaria puskemalla ja pusuttelemalla. Ei meinannut tulla setelin kirjoittamisesta mitään, kun Emille pukkasi rakkauskohtausta. Välillä tietysti käytiin pusuttelemassa omaa henkilökuntaa, mutta tuomarikin sai kyllä osansa.


Eipä siis olekaan ihme, että Emi oli lauantaina palkittu koko näyttelyn Yleisön Suosikiksi! Aivan mahtavaa, tämä rakkauspakkaus sen kyllä ansaitsi!

Emin kotikaverit olivat myös mukana näytelmissä, vaikka olivatkin "vain" seuralaisina, eli eivät tuomaroitavana. Ukko on näyttelykehien veteraani, joka kiertänyt keräämässä BISsejä siellä sun täällä ja on nyt vetäytynyt ansaitulle eläkkeelle.


Perheen toinen kotikissa Demo oli myös mukana, ja hienosti nämä mustavalkoiset hurmuriherrat edustivat.


Henkilökunta kävi moikkaamassa myös paria muuta tuttua kissaa, heistä kuvia myöhemmin jottei postauksesta tule kilometrin pituista.

Kommentit

  1. Emir on tismalleen samannäköinen kuin meidän Justus! o.o Hetken jo ihmettelin, että eihän meidän poika messuille vain ole eksynyt :D !

    VastaaPoista
  2. Oi kuinka ihania kuvia taas! Onnea yleisön suosikille ja seuralaisille :)

    VastaaPoista
  3. Mainioita kuvia jälleen mainioista kissoista.

    Kävin lukemassa Maunon synttärikuulumiset, lämpöiset onnittelut näin jälkijunassa, paljon rapsuja!

    VastaaPoista
  4. Rakkauspakkaus! Voi kyllä meillekin niin mahtuis kissa, joka puskee ja rakastaa <3 Ilona on vielä vähän kehityksessä kesken tossa kohtaa :-D

    VastaaPoista
  5. Emi nyt on sellainen uberrakastaja, että puskee ja pusuttaa ihan jokaista, joka lähietäisyydelle tulee, mutta kyllä nämä maukulaiset ovat ylipäätään sellaisia, että omaa ihmistä kohtaan tunnetaan ylitsevuotavaa rakkautta.

    Vaikka tiedänkin, että Ilonan henkilökunnan sydän sykkii maatiaisille ja erityisesti rescueille, niin ehdottaisin silti rotupennunkin (tai vanhemman kodinvaihtajan) miettimistä, ovat keskimäärin rohkeampia ja avoimempia jo tullessaan ja ehkä voisivat opettaa Ilonaakin rohkaistumaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!