Aikuiskaste

Eppu päätti hoitaa pois sen mikä pentuaikana on jäänyt tekemättä. Nyt, kypsässä 6 vuoden iässä, Eppu kävi kastautumassa vessanpytyssä. Yleensähän nämä dippaukset ovat pentujen puuhia, mutta meillä ei kumpikaan ole moista kokeillut. Ennen.


Henkilökunta oli suihkussa kun vierestä kuului armontonta ryminää. Kurkkaus verhon raosta totesi mustan salaman ampaisevan ulos kylppäristä ja ravistelevan takatassujaan. Henkilökunta hoiteli suihkuttelut loppuun ja totesi olohuoneen lattialla vanan kosteita jalanjälkiä sekä takajalkojaan nuolevan Pöpinkäisen. Ei muuta kuin herra kyytiin ja kylppäriin suihkuun. Se ei onnistunutkaan tuosta vaan, vaan herra pisti vastaan koko 7 kg:n voimallaan ja armottomalla syvällä mourunalla, jonka varmaan koko talo kuuli, sen verran oli voimaa huudossa. Yhden karkausreissun jälkeen herra saatiin saarrettua kylppäriin, ovi kiinni ja kevyt suihku takaosastoon. Muutaman naarmun joutui henkilökunta ottamaan vastaan paniikissa taistelevalta jättiläiseltä – kuinka ollakaan juuri aamulla oli tullut mietittyä naamaleivontaa vastaanottaessa että olisipa taas aika leikata kynnet – mutta Pöpinkäisen osalta kyse oli lähinnä henkisistä vammoista.

Tämä tietysti tapahtui kun henkilökunta oli lähdössä tiukahkolla aikataululla omiin menoihinsa. Samassa rytäkässä keittiön pöydän alta, takanurkasta, löytyi tiukasti raidallisen maton valkoiselle raidalle asemoidut jo mukavasti imeentyneet ja kuivahtaneet oksut.

Jospa taas muistuisi paremmin se kannen kiinni pitäminen vessassa ja mattokin pääsisi pesulaan.

Kommentit

  1. Heh heh. Vaikka ei tuossakohdin varmasti siellä naurattanutkaan! Meillä on molemmilta aikuiskaste kokeilematta. Paitsi Sulo taisi kyllä sen hoitaa jo pentukodissaan. Niin muistelen.

    VastaaPoista
  2. Sulo on siis ottanut lapsikasteen, ei silloin tarvitakaan aikuiskastetta... Ei kyllä varsinaisesti naurattanut, varsinkin kun oli jo valmiiksi pikkuisen kiire.

    VastaaPoista
  3. Meillä ei olla uitu pöntössä. Pienenä taisi olla Pepsillä lähellä tosin..

    VastaaPoista
  4. Oho, ylläri. Meillä taitaa olla herra Harmaa ainoa joka ei ole sukeltanut pönttöön, ei pienenä eikä isona. No okei, isona ei ole sukeltanut kukaan.

    Voi Eppu. Voihan tommosta sattua tietenki jos se kansi on auki. Mutta vain kerran, eiköstä niin Eppu?

    VastaaPoista
  5. Itse olen aina ihan paniikissa, ellen ole varma, että pönttö on kiinni kotoa lähtiessä - meidän Devi tykkää nimittäin JUODA sieltä. Eikös sen pitänyt olla koirien hommaa?

    VastaaPoista
  6. Yrm, meillä ei onneksi yritetä juoda sieltä, tosin juovat ylipäätään minimaalisesti (märkäruoka-ruokavalion vuoksi). Mutta aika uskollisesti se kansi on pidetty kiinni, siksi varmaan Eppukin erehtyi.

    VastaaPoista
  7. Eppu voi nyt kehuskella kissapiireissä tästäkin, että koettu on :-). Jospa jäisi yhteen kertaan?

    VastaaPoista
  8. Olisi erittäin tervetullutta, että näin kävisi ettei toistuisi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!