Intohimorikos
Meillähän ei raksuja syödä ruokana, kupista, vaan ne ovat ekstraherkku. Sitä herkkua kyllä tarjotaan päivittäin, mutta aina jonkinmoisen aktiviteetin muodossa, eli raksut heitetään pitkin keittiön lattiaa etsittäväksi (samalla kun henkilökunta karkaa ulos ovesta...) tai sitten aktiviteettilaudalta tai muista kätköistä poimittaksi.
Raksut ovat kuitenkin molemmille pojille kovin mieleisiä, ja erityisesti Mauno on niiden perään. Mauno tietää missä niitä säilytetään, ja jos vain jotain toimintaa on kyseisen keittiön kaapin tienoilla, on siellä Maunokin.
Henkilökunta tyhjensi tiskaria ja kriminaali oli heti paikalla. Ensin vähän kurkistettiin sinne kuppiin, missä raksuja on.
Ja sitten kun vähän venytti niin ylettyihin se kuonokin sinne kuppiin nom nom nom.
Tällä kertaa henkilökunta ei häätänyt rikollista vaan nappasi käsillä olevan kameran, aitoon kissabloggarityyliin. Normaalisti Maunolla siis ei ole lupaa syödä raksuja kaapista. Joskus on kyllä käynyt niin että henkilökunta on laittanut kaapin oven lähteissään huonosti kiinni ja se on jäänyt vähän raolleen ja henkilökunnan poissaoloaikana on sitten herkuteltu raksuilla oikein urakalla. Isommasta kiposta onkin siirrytty nyt käytäntöön, jossa raksuja otetaan tuohon ulottuville vain teekupillinen kerrallaan, muuten ovat kannellisessa astiassa.
Maunon on niin raksujen perään, että kuulee kyllä jos purkissa/kaapissa rapistellaan. Mutta joskus menee fiksukin halpaan – alkuviikosta täällä laitettiin parvekekukkia ja kun parvekkeella rapisteltiin kanankakkaämpäriä, ryntäsi Mauno paikalle. Ei ollut kovin maistuvia raksuja sillä kertaa tarjolla...

Raksut on niin hyviä! Sun pitäisi Mauno tiputtaa tuo kippo lattialle, niin ehtisit syödä enemmän - Max
VastaaPoistaIntohimorikos :D Nyt repesin!
VastaaPoistaJepjep, kuvat edellä mennään! Sitten vasta etiikkaa ja käytösopastusta :-D Bloggaajat, hyi... :-D
VastaaPoistaVoi rakkaus, eihän tuollaista varasta voi kieltää :D
VastaaPoistaKanankakkaraksuja, yäk :)
VastaaPoistaKorjaava palaute on niin last season.
VastaaPoistaMauno: komea, lihaksikas, yritteliäs, ja sopivasti hönö!
Niin upea venytys! Hihi, Mauno on oikein kympin blogikissa :D
VastaaPoista