Pronssipoppoo

Erikoisnäyttelyyn oli saatu paikalle myös muutama Suomessa vielä harvinaisempia pronssitäplikkäitä maukulaisia. Pronsseissa esiintyy kahdenlaista linjaa, ns. kylmä ja lämmin pronssi, ja kuvia katsomalla kyllä helposti näkee kummasta on kyse. Kylmä pronssi on lähempänä sitä alkuperäistä, villinä Egyptissä elävää mau-linjaa ja monet tuomarit suosivatkin tätä enemmän (moittivat lämmintä pronssia liian bengalimaiseksi, mutta onhan näillä roduilla sen verran yhteistä pohjaakin, että mau on siellä bengalin jalostuksen pohjalla), mutta onhan se helppo ymmärtää miksi kauniin lämmin pronssi miellyttää monia harrastajia kylmää enemmän. Makuasioita.

Ensimmäisenä pronsseista pöydälle saapui Teye-tyttönen (Staruskan Sat Teije), joka on kovin arka ja pysytteli lähinnä omistajansa kyljessä. Teye voitti Mau-yhdistyksen omissa sarjoissa "surullisimpien silmien" palkinnon haikealla katseellaan.

Teyen jälkeen vuorossa oli pennuissa kisaava Simba (Chai-lai Pili Psusennes). Simballa oli jännää ja Simban henkilökunnalla oli jännää niin tilannetta rauhoitettiin sillä että assistentti esitti kissan ja hienosti meni. Nämä pienet pentumaukulaiset ovat niin tuhatjalkaisia, että niissä on välillä pitelemistä kokeneemmallekin esittäjälle. Simba lähti paneeliin edustamaan mau-pentuja.

Simban jälkeen pöydälle astui kokenut näyttelykonkari Arvo (Sotpe-En-Re Amun-Ra), joka näytti nuoremmille miten pöydällä ollaan. Tuomarille annetaan rauha kirjoitella paperit.

Arvo oli varteenotettava kisaaja Mau-yhdistyksen erikoisluokassa "kunnioitettavin koko", mutta ihan voittajaksi asti se ei yltänyt. Paneeliin sen sijaan kävi Arvon tie kastraattikollien edustajana.

Viimeinen pronssi tuomarilla oli Ghalia (Ghalia de la Grande Pyramide), joka voitti myös erikoisluokan "täydellisin turkki".

Kissanäyttelykuvaamisessa on kyllä omat haasteensa. Tällä kertaa tila oli melko matala, katossa loisteputket ja yhdellä seinällä (tuomarin selän takana) ikkunaa ja luonnonvaloa. Pöydällä seikkaileva viehättävä käsidesipullo oli melkein joka kuvassa lähes pääosassa, samoin valkoinen iso desinfiointisuihke, ja jos niitä ei ollut, oli tuomarin, assistentin tai kissan esittäjän selkä tai ainakin käsi. Lisäksi tuomarilla oli kirkkaan aniliininpunainen liivi, joka sopivasta suunnasta heijasti pinkkiä väriä kissan turkkiin. Ja kun sinne pöydälle ei oikein voi mennä siirtelemään niitä esineitä kesken tuomaroinnin tai heilutella omaa huiskaa kameraan päin... haasteellista oli ja parempiakin kuvauspaikkoja on näyttelyissä ollut.

Sitten vielä on jäljellä se suurin satsi eli hopeat...