Teknisiä haasteita
Kyllä me täällä ollaan, vaikkakin hiljaa. Tässä on nimittäin ollut pieniä haasteita blogielämässä. Henkilökunnan kompuutteri sanoi nou yksi kaunis ilta ja siitähän sitten soppa syntyi. Uusi kompuutteri piti tietysti hankkia, mutta siihen piti hankkia myös uusia ohjelmia ja kaikki on ollut vähän hankalaa viimeiset viikot. Ja tulee vielä olemaankin hetken aikaa, luultavasti. Jahka nyt henkilökunta ehtisi viritellä. Mitään muuta hätää ei olekaan ollut. Lyyra on osoittautunut huolestuttavan innokkaaksi kärpästenmetsästäjäksi, se ei annan periksi ennenkuin kärpänen on napattu ja suussa, ja valitettavasti ei näytä tekevän eroa erilaisten lentävien pörrinkäisten kesken, eli henkilökunta on muutamia amppareita/mehiläisiä autellut pihalle. Meille tuli myös isompi lentävä vieras parvekeverkosta sisään, henkilökunnan tunnistuksen mukaan satakieli, ja siitähän hässäkkä syntyi. Satanen selvisi kuitenkin henkilökunnan kenkälaatikkopyydystyksen avulla ehjänä ulos, mitään ei hajonnut eikä kukaa...