Eppu-reppu

Henkilökunta on tuskaillut Epun kuljettimen kanssa siitä asti, kun päätös Epun tulosta yhtäkkiä syntyi. Ongelma on se, että henkilökunnalla ei ole autoa, joten kahden erillisen muovikopan (jollainen Maunolla) JA omien tavaroiden kuljettaminen julkisilla on kohtuullisen vaikea yhtälö. Kahteen kissaankaan yhdessä kopassa ei ole luottamista, varsinkaan alkuvaiheessa. Myöhemmin sitten voivatkin ystävystyä niin hyvin että se on mahdollista (tosin kopan kokoa on ehkä kasvatettava), mutta se painaakin sitten aika reippaasti jo.


Mitään järkevää vaihtoehtoa ei ole kaupoista löytynyt, joten henkilökunta osti sitten aikaa. Halpa reppumallinen (jota tosin voi kantaa tietysti myös kädessä) kassi saa riittää penskalle niin että nähdään tuleeko pojista kaverukset ja miten jatkossa toimitaan. Jos yksi on liikkeellä, käytetään koppaa.

Reppu ei ole kovin tukevan oloinen, mutta penska siellä toivottavasti pysyy sisällä ja varmuuden vuoksi päälle voi pukea valjaat ja klipsauttaa ne kiinni kassissa olevaan nauhaan ja sen lukkoon. Tarkkailun helpottamiseksi reppua voi tietysti kantaa myös edessä, vaikka se onkin oletettavasti aika koomisen näköistä, varsinkin jos toisessa kädessä on muovikoppa huutavan kissan kanssa ja selässä omat tavarat selkärepussa.

Mauno oli äärettömän kiinnostunut repusta, sitä piti nuuhkia, kuopia, puskea ja heti kun henkilökunta ehti muilta ostoksiltaan luukkua raottamaan, sinne syöksyttiin sisään (kattoikkunasta). Sitten päästiinkin testaamaan selkäreppumahdollisuutta (ei kovin istuva) ja ehkä otamme lähipäivinä Maunon kanssa pienet testiajelut ratikalla selkärepussa.

Jonkinlaista pyörällistä ratkaisua henkilökunta on yrittänyt etsiä. Nettikaupoista ison veden toiselta puolelta löytyi kaksi hyvännäköistä vehjettä, toinen Teafcon/Argon Tally Ho Wheeled Pet Carrier (oikealla) ja toinen Pet Ego!n The Pet Rolling Pac (vasemmalla). Molemmat näyttävät professionaalin tukevilta.


Ongelmaksi muodostui hinta. Kotimaisista tai eurooppalaisista nettikaupoista en näitä löytänyt. Jenkeistä kyllä, eikä nyt ihan valtavan pahalla hinnalla, hieman päälle sadalla dollarilla. Mutta. Esimerkiksi tuo oranssi Pet Ego, hinta Jenkeissä kohtuulliset 114 dollaria, mutta siihen päälle postimaksut ja tullit Suomeen tekivät - köh, köh, 248 euroa. Hiiiiiukan liikaa.

Eli hyviä vinkkejä kahden kissan kuljettamiseksi otetaan vastaan.

Kommentit

  1. Tääl on asianmukaista uutta otsikkokuvaa, nami!

    Luulen, että joka firmasta Joku lähtee lopulta Jenkkeihin. Osasko tommosen kärryttimen tuoda tulleessaan ihan matkatavarana, siis omana laukkuna... (ei mitään veroja ja tulleja, höh).

    Voi Eppu :-) kohta se on!

    VastaaPoista
  2. Ja hei, jos sulla on kumminkin ajokortti vaikkei autoa... ongelmaa ei ole! Autojen vuokraaminen on kai mahdollista humaaneilla hinnoilla (en tiedä kun itellä ei ole edes korttia, eli mun kissat ei paljo matkustele).

    VastaaPoista
  3. Mm V.I.P.-petillä on mallistossa sellaiset lastenrattaiden näköiset lemmikkirattaat, joihin mahtuu kaksi kissaa samaan aikaan. Lisäksi siihen mahtuu omia tavaroitakin, kannattaa käydä katsomassa kys. firman sivuilla jos yhtään kiinnostaa. Muistaaksieni maksoivat jotain 129€.
    Itse olen ratkaissut pulman yhdellä muovikopalla, jonka kiinnitän tukeviin "kaljakärryihin" mustekaloilla. Mukavasti rullaa perässä. :)

    VastaaPoista
  4. Hei, ostin mun kissoille aikanaan tuollaiset kantokoppahommat ellokselta n.20e hintaan/kpl. Niissä on mahdollisuus reppukantamiseen ja rullaamiseen maassa jne. Ovat olleet mahtava ostos ja kissat ovat kokeneet matkan jotenkin tasaisempana kun ollaan selässä. Luultavasti koppa ei heilu yhtä paljon sillon. Suosittelen!

    VastaaPoista
  5. Kaljakärryt ja kunnon mustekalat on toimiva (ja mukavan edullinen) ratkaisu. Kaksi muovikoppaa on kuitenkin hyvä olla olemassa. Nim. Neljä kissaa ja kahden kissan Sturdi, kaljakärryt ja neljä koppaa perheessä.

    VastaaPoista
  6. Ajokortti on, autoa ei. Yksin on kuitenkin tylsä ajella, jos takapenkillä huudellaan. Mukavampi matkata niin että voi tarkkailla tunnelmia.

    Sellaiset lastenvaunut olisi varmaan kätevät, mutta ne on niin NOLOT. Ei pysty ostamaan. :D

    Kaljakärryt on olemassa, ja niitä on kovasti tähän käyttöön harkittukin.

    Kiitos Ellosvinkistä, eipä tullut sekään firma mieleen, mutta nyt siellä ei näyttänyt olevan reppuja.

    VastaaPoista
  7. Kahden pienikokoisen kissan omistamisessa on tosiaan se etu, että menevät tuohon kohtalaisen kokoiseen koppaan ihan ilmavasti kaksinkin. Eikä mitään riitoja ole onneksi syntynyt.

    Mau ei tosin taida olla ihan pienimmästä päästä kissarotuja, vaikkei järin suurensuurikaan? Kahdella kohtalaisen kokoisella kollilla voisi tuossa meidänkin kopassa olla jo aika tiivistä.

    VastaaPoista
  8. Heippa! Kuljin aikaisemmin kahden kissan kanssa lähinnä kaukojunaliikenteessä yhden ison kissaboksin kanssa. Luottavaisesti uskon, että yksi tila boksi sopii sekä Maunolle ja Epulle ja pojilla on myös sitten myös "turvaa" toisistaan. Ohessa linkki käytännön kokemukseen matkustamisessa kahden kissan kanssa.

    Nykyisin mulla on jo kolme kissaa ja oma auto joten viritys ei enää ole ajankohtainen. Käytännössä se on kuitenkin todettu toimivaksi ratkaisuksi.

    VastaaPoista
  9. Minä olen ratkaissut kissan- kuljetusongelman samalla tavalla kuin Ruusu. :) Joudun tällä hetkellä hilaamaan kissan joka viikko punnitukseen eläinlääkäriasemalle ja kädet olisivat lujilla ilman "apupyöriä".

    Yksi nainen kerran kadulla kertoi, että hän on käyttänyt tuota reppumallista ja sekin on kätevä.

    Kaupungilla vastaantulevilla ihmisillä on mainioita ilmeitä, kun moni ei ilmeisesti ole aiemmin nähnyt kissaa kaljakärryssä. :D

    VastaaPoista
  10. Ihan pieni mau ei tosiaan ole, joskaan ei suurikaan. Maunon paino lienee tällä hetkellä 4,5 kg tienoilla. Suikero, mutta aika pitkät jalat, joten tilaakin vie.

    Kaljakärryvirityksessä on se ongelma, että sen nostelu ratikkaan on aika haasteellista, kun suurin osa ratikoista on vielä noita vanhoja korkeita malleja. Niissä on tosi kapeat ovet ja kaiken vähänkään isomman saaminen sisälle on aika mutkikasta.

    VastaaPoista
  11. sitruuna: sellaiset rattaat ovat varmaan tosi kätevät, mutta olen samaa mieltä kanssasi: ne tosiaan ovat tosi nolot! :P

    Kaljakärryt ovat ihan huiput, mutta tuo ratikkajuttu on kyllä ongelma. Ainakin omaa järjestelmää on hirmu hankala ja raskas nostella, saatikka jos pitäisi ahtautua ratikan hirmu ahtaista ovista.

    VastaaPoista
  12. Tässä pari linkkiä vetolaukkuihin kotimaisissa verkkokaupoissa:

    http://www.vipstore.fi/cat/product_details.php?p=541

    http://terrieri.net/index.php?main_page=product_info&products_id=4204

    Koiratarvikekaupoista löytää usein oikein hyvin kissoille sopivaa kamaa.

    VastaaPoista
  13. Olenpa ollut kätevä haeskellessani kun en noihin kotimaisiin ole törmännyt. Tuo Vipstoren juttu taitaa olla sama jota hiplailin jo Pirokissa, ainakin näyttää samalta ja hintakin on sama. Tuo toinen on oletettavasti sitten tukevampi tai jotain kun on noin paljon kalliimpi.

    VastaaPoista
  14. Mulla on kahdelle kissalle kassi Lidlistä, sieltäkin voi tehdä löytöjä :)

    Se on vähän jenkkikassin tyylinen, päädyissa ja katossa verkkoa. Kassissa on irroitettava muovipohjallinen ja pitkä olkahihna sekä lyhyemmät kantokahvat kassityyliin. Kassi pysyy kuosissa "tukiputkien" avulla, mutta sen saa säilytyksen ajaksi myös littanaksi ottamalla tuet pois vaikka sängyn alle.

    On toiminut hyvin kahdella kissalla, tilaa on riittävästi. Tosin se että kaksi kissa painaa kassin kanssa ehkä noin 10 kiloa, joten pitkiä matkoja sitä ei jaksa kannella.

    VastaaPoista
  15. Jenkeissä ja muutamassa suomalaisessa yrityksessä myydään kaksiosaisia sturdeja. Eli laukku, jonka välissä on vetoketjulla avattava "kangas-seinä". Tosi kestävä ja hyvänlaatuinen. Siis yksi laukku, jonnekka mahtuu kaksi kissaa joidenka ei tarvitse edes tuntea toisiaan. Monenkokoisia ja värisiä C:

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei sanoja.

Törkeän hieno vessa

Koti vailla maukulaista?