Ensimmäiset kaksi viikkoa kärsittynä

Lyyra on nyt asustellut täällä kaksi viikkkoa ja elämä alkaa tasaantua, vaikka välillä mennäänkin vähän ylös ja alas. Ensimmäisten tuntien suhinoista on tultu pitkä matka lyhyessä ajassa.

Ensin valloitettiin henkilökunnan sydän. Se oli helppoa. Vaikka teknisesti ottaen Lyyra tulikin koeajalle, koska kahta aikuista kissaa nyt vaan ei ole itsestäänselvän helppoa laittaa yhteen, ja palautusoikeus oli sovittuna, oli henkilökunta tositarkoituksella liikkeellä ja valmis tekemään kaikkensa, että tässä on Lyyran loppuelämän koti. Helppoa ei olisi ollut tehdä toisenlaista päätöstä, mutta ainakin toistaiseksi näyttää vahvasti siltä, että tällä kombolla mennään.

Lyyran mielestä huiskaleikit on parhainta mitä on.

Pieniä hiiriä tuli mukana pari pakettia ja niillekin on vihdoin löytynyt käyttöä kun ensipäivien arkuus on väistynyt ja malttaa jo pelaillakin.

Korvat. Ne on myös. Ja herkällä. Kaikki kerrostalon äänet seurataan, mutta päivä päivältä rauhallisemmin.

Pientä – ja yksi vähän isompi – matsi on otettu Eppu-sedän kanssa. Kaikki ovat liittyneet huiskaleikkeihin. Valitettavasti Eppu kuumiaa leikeistä aika nopeaan ja alkaa ryntäilemään. Se ei ole kovin ketterä vaan lähtee liikkeelle kuin sarvikuono, eli kun vauhti kiihtyy, mennää kovaa ja ryminällä, ja melko suoraan. Se on pienestä tytöstä aika pelottavaa ja Epun ilmeisen hyväntahtoisesta painiyrityksestä tuli pieni väärinkäsitys, joka johti nopeaan rähäkkään ja pörhistelyyn.

Mutta jos on pientä nahinaa ollut, on ollut myös tätä. Henkilökunnalle tulee tippa silmään, kun työpöydällä on kahdessa pesässä vierekkäin musta ja hopea. Sinä otetaan viekukkain päikkärit ja onpa siinä vuoropesuakin suoritettu. Vielä ei olla niin hyviä ystäviä että varsinaisesti hakeuduttaisiin toisen kainaloon, mutta jos sellainen tilanne sattu, ehkäpä henkilökunnan pienellä avustuksella, voidaan nukkua vierekkäin rauhassa ja lipaistakin toiselta pahimmat hajut pois. Tämä kahdessa viikossa on huippua.

Ja onhan meillä oltu taattuun Iltavilli-tyyliin "nuppi nurin, onni oikein".

Tätä karvasuikeroa ei vaan voi olla rakastamatta. Lyyra on ihan valtavan suloinen ja kaunis, ja sillä on todella ihan luonne. Se on oikea sylikissa, joka myös tykkää nukkua sylissä tai vähintään vieressä. Ollan ehditty jo ottaa useammat päikkärit yhdessä ja öisinkin sen löytää henkilökunnan vierestä. Muutaman kerran on kyllä neuvoteltu tarvitseeko henkilökunta karvalakkia yöllä vai ei.

Ja sitten vielä lyhyesti uutisia Maunosta. Henkilökunta lähetti Maunon avattavaksi kuolinsyyn selvittämiseksi ja tulokset tulivat perjantaina. Kuten tilanteen kuvailusta eläinlääkäri epäilikin, syy oli sydämen pettäminen. Avaus paljasti, että Maunolla oli sydänsairaus, hypertrofinen kardiomyöpatia, HCM, joka on kissojen yleisimpiä sydänsairauksia. Se oli Maunolla, niinkuin monilla muillakin, oireeton, eikä kenelläkään ollut tietoa, että Mauno oli sairas. Se on sairaudelle valitettavan tyypillistä. Toisilla sairaus oireilee sydämen vajaatoimintana, isolla osalla se vain yhtäkkisesti johtaa äkkikuolemaan. Jos asiasta haluaa nähdä valoisat puolet, on parempi, että Mauno lähti ns. saappaat jalassa kuin hitaasti hiipuen. Ikävämpi puoli on se, että sairaus on geneettinen ja perinnöllinen. Maunon tapaus on tiettävästi ensimmäinen rodun parissa Suomessa, mutta koska sairaus on niin usein oireeton, voi vain toivoa, etteivät muut sukulaiset ole sitä saaneet. Maunolla ei onneksi ole jälkeläisiä.