Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Niinhän sitä sanotaan, että tilaa kissojen (ja koirien) ruuat ja tarvikkeet verkkokaupasta, saat edullisesti ja kotiinkuljetuksella. Ja näinhän se pitkään toimikin. Viime vuoden aikana aika moni ahkerasti kotiin tilannut on kuitenkin ollut varsin tyytymätön sen suurimman eli Zooplussan toimintaan ja antanut äänensä kuulua. Mekin kuulutaan niihin tyytymättömiin. Niin tyytymättömiin, että 10 vuoden asiakkuutemme päätimme edelliseen tilaukseen.


Ongelmahan on ollut se, että valittavissa on kaksi toimittajaa, DHL ja lisämaksusta DPD. Kotimaassa näiden parit ovat DHL - Posti ja DPD - PostNord (ainakin täällä pks-alueella). DPD:n kanssa toimitus on toiminut vallan loistavasti, pakettia on helppo seurata netissä ja sen toimittaja on joko soittanut, laittanut tekstaria tai muuten ilmoitellut saapumisesta etukäteen. Jos ei ole aika sopinut, on voinut jättää valtakirjan, jolla paketti jätetään rappuun oven taakse tai toimitetaan toisella aikaa. Usein toimitukset ovat myös olleet ilta-aikaan.

Posti sen sijaan, no, se tuo kun tuo, ilmoittamatta, päiväaikaan, ei ota valtakirjoja ja jos et ole kotona, vie lähimpään postitoimipisteeseen. Tavattu on myös se kuuluisa postininja, joka hiipii ovelle ja jättää "yritimme toimittaa pakettia, mutta et ollut kotona" – vaikka oikeasti on oltu kotona eikä ovikelloa ole edes kokeiltu soittaa.

Meillä kun ei ole autoa käytössä, ei postipisteeseen toimittaminen ole se mukavin vaihtoehto kun pitäisi raahata useamman kymmenen kilon paketti tai kaksi.


Zooplussan ongelmaksi muodostui se, että vaikka näennäisesti sait valita toimittajan (ja maksaa valinnastasi, jos valitsit sen toimivan eli DPD:n), he silti toimittivat paketit DHL-Postilla. Ja tämän sai kuulla vasta siinä vaiheessa kun tilaus lähti matkaan eikä sitä voinut enää perua. Kun näin kävi kolme kertaa ja samalla kuuli muilta käyttäjiltä että DPD:llä ei käytännössä saanut enää ollenkaan tilattua, loppui meidän maltti.

Meidän 10 vuoden suhteemme päättyi siihen. Eikä se palaudu ennenkuin saamme vakuutuksen että joko a) valinta todella toimii ja pitää tai b) tilauksen jälkeen jos valittu toimittaja vaihtuu, saa ilmoituksen ja tilauksen voi perua.


Edellinen iso tilaus, se viimeinen Zooplussan, tuli marraskuun alussa ja tähän asti pääsimme että tuli aika täydentää varastoja. Tällä aikaa on ostettu toki myös eläinkaupoista ja Lyyra syö mielellään myös raakaa lihaa eli sitäkin on ostettu.

Päätimme kokeilla Zooplussan kilpailijaa Bitibaa (joka tosin käsittääkseni on jollain tasolla samaa konsernia tms) ja katsoa miten sen. Toimittajakseen he sivuilla lupaavat vain ja ainoastaan DPD:n. Valikoima on melkolailla sama ja lisäksi ainakin meidän käyttämissämme Miamorin ruuissa näytti olevan vielä halvempaakin.


No miten sitten meni? Ei ihan putkeen. Lähetys oli iso ja se oli pakattu kahteen pakettiin. Toisessa olivat pussiruuat ja toisessa tölkit. Miten ne oli jaettu? Toinen paketti tuli DHL-Postilla ja toinen DPD-PostNordilla. 50 % siis oikein. Onneksi tällä kertaa lähetyksen seurannasta postipaketin huomattuaan henkilökunnalla oli mahdollisuus vaihtaa toimistopäivä etäpäiväksi ja olla kotona. DPD-kuljetuksesta tavan mukaan ilmoitettiin sähköpostilla ja tekstarilla ja annettiin toimitusaika valittavaksi, mikä on niin paljon parempaa asiakaspalvelua, että on suorastaan käsittämätöntä, ettei posti siihen kykene. Luulisi säästävän turhaa ajelua ja pakettien kuljettamista vastaavassa määrin.

Ihan ei siis olla tyytyväisiä tähänkään, mutta tällä mennään nyt pari kk eteenpäin ja sitten mietitään seuraavat kuviot.


Ja miten hiekan kanssa? Niitä ei ole ulkomailta koskaan meillä tilattu. Mustin ja Mirrin verkkokaupasta kyllä, mutta heillä on nykyään kaksi vikaa verkkokaupassa, jotka pitävät meidän poissa hiekkaostoksilta. 

Toinen on se, että hiekkojen pakettihinta on sidottu liian isoihin paketteihin. Sen halvimman hinnan saa, kun ostaan kuuden satseissa. Siis 6, 12, 18 jne pakettia. Tämä olisi jotenkin järkevämpää, jos hinta olisi niin että halvimman saa jos ostaa esim. kuusi tai enemmän. Meillä ei ole tilaa 12 pkt ja 6 on aika vähän sitten taas tilaukseen.

Toinen syy on se, että jos verkkokaupan ostoskorissa on yksikin alennustuote, ei mitään toista alea saa (kampanja, kantis tms) edes niistä normihintaisista. Eli jos on vaikka -20 % kaikista ruuista, tilaat ruokia ison satsin ja otat samaan kyytiin yhden satsin hiekkaa, et saakaan enää alennusta ruuista, koska ostoskorissa on se pakettialennuksella oleva hiekka. 

Hiekan suhteen meillä nykyään käytetään Verkkokauppaa, jossa on halvemmat hinnat ja paremmat pakettitarjoukset (heillä tarjous 4 pkt välein). Kuljetushinnat vähän sylettävät, mutta maksavat vaivan.

Kommentit

  1. Bitiballa on tosiaan hyvä valikoima myös, kerran olen sieltä tilannut.

    VastaaPoista
  2. Olemme myös kuulleet tästä Zooplussan kuljetushässäkästä, vaikka itse emme ole tilanneet sieltä pitkään aikaan mitään, koska ruokana on pääasiassa raaka tai kypsennetty liha ja raksut, eikä meidän raksuja saa edes sieltä.
    Toinen asia, joka varmasti myös vaikuttaa, on Zooplussan pakkausten hajoaminen, sillä aika monta tarinaa on niistäkin kuultu. Luulisi Zooplussan tekevän nyt jotain, koska varmasti menettävät asiakkaita Suomesta näiden hankaluuksien takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että ovat jo menettäneet paljon asiakkaita, koska tästä kuljetussekoilusta on kyllä niin paljon ollut juttua ja ihmiset tosi kuumana.

      Poista
  3. Onpas hemmetin hankalaa :-((( Me tilattiin ennen Nutrecarelta ja Zooplussalta, lopetin Nutrecaren sen jälkeen kun osoittautui ettei heidän kuljetusyhteistyöläinen pysty soittamaan puhelimella eikä osaa käyttää KUMPAAKAAN alaovella olevista soittokello/koodivehjemalleista. Tosin tämä tapahtui loma-aikaan eli yritin saada ruokia tilattua kotiin, en työosoitteeseen. Töihin nääs kuljetus vain kävelee sisään, tänne kotiin pitäisi yrittää saada se ovi auki, ja sehän ei käy. Ei ei ei.

    Surullista on kyllä Zooplussankin kans näköjään. En tiiä miten sitten kun ei ole työpaikkaa minne lähettää, huh-huh. Loppuu tilaukset nopsaan.

    Mustin ja Mirrin hiekkamatematiikkaan ja -toimituksiin ollaan oltu tyytyväisii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liian hankalaksi on mennyt ruuan hankkiminen karvalapsille. Meillä ei oikein työpaikalle tilaaminen ole optio, koska henkilökunta on hyvin epäsäännöllisesti siellä kun tekee paljon etätöitä. Ja pitäisi se ruokamäärä sitten sieltä työpaikaltakin kuskata kotiin.

      Poista
  4. Pitkästä aikaa taas zooplussan tilausvahvistuksessa oli oikea toimittaja (DPD) kun se lähti matkaan viime viikolla. Katsotaan miten käy. Nyt näyttää kuitenkin hyvältä ja toivottavasti tämä vuosi alkaa sillä, että saavat nuo kuljetukset toimimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onnea vaan, kannattaa laittaa lotto vetämään!

      Poista
    2. Pitkästä aikaa mulle kävi niin, että zooplussan kuljetuksesta soitettiin etukäteen. Edellisen kerran varmaan kaksi vuotta sitten. Onkohan tämä nyt laajalti surkeaksi todetun palvelun parantamista? Oispa. Tosin mulle sillä ei ole väliä, koska vahtimestarit ottaa vastaan paketit. Mutta monelle muulle on!

      Poista
    3. Kannattaa pistää lotto vetämään.

      Poista
  5. Just vasta hain postista 40kg tavaraa zooplussalta.. Kotiinkuljetus meni siis pahasti mönkään. Eikä ole autoa niin taksilla piti paketit kotiin tuoda. Otti päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämäpä juuri. Tulee aika kalliita tilauksia.

      Poista
  6. http://www.zoochic-eu.ru/

    Zooplussan venäjänkielinen sivusto toimittaa Suomeen pelkästään DPD:n välityksellä. Vaatii toki vähän kikkailua kääntäjän kanssa et tulee oikeat tuotteet, mut yleensä halvemmat hinnat ja ilmainen toimitus ku tilaa satasella. Samoilla tunnuksilla toimii ja asiakaspalvelussa vastaavat enkuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännittävä vaihtoehto! Pitäisi ainakin yksi tilaus tehdä vielä, että saa palkintopistetilin tyhjättyä.

      Poista
    2. Pitää vetää sen verran takaisin, että vaikkei tuolla sivustolla tarjotakaan muuta vaihtoehtoa kuin DPD niin edellinen toimitus lähti silti postin kyytiin...

      Poista
    3. Jahas, samaa kakkaa siis joka puolella vaikka muuta sanovat.

      Poista
  7. Meillä taas postista on aina soitettu ja sovittu toimitusajankohta. Olen saanut toivoa aikaa puolen tunnin tarkkuudella ja joka kerta on toiminut. Nyt viimeksi kuljettaja odotti portailla, kun oli tullut hiukan sovittua liian aikaisin. Toisin on ollut DPD-toimituksien kanssa, kuljettaja tokaisi, ettei heillä ole aikaa soitella jokaiselle....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä onkin kuulemma todella paljon alueellisia eroja, kumpi toimii paremmin. Sen vuoksikin olisi hyvä, jos oikeasti olisi kaksi vaihtoehtoa. Täällä pääkaupunkiseudulla posti ei kyllä toimi ollenkaan, eivät koskaan soita ja ninjailevat päiväsaikaan.

      Poista
  8. Olen ollut tyytyväinen Zooplussaan. Kuljetus on takkuillut vain, kun Posti on päässyt asialle. Aikaisemmin DPD oli hyvä, mutta kun se myytiin PostNordille tms. ongelmat alkoivat sielläkin. Postin kanssa on ollut monenlaista ongelmaa täällä Kymenlaaksossa. Mutta onneksi mieheni on eläkkeellä ja joutaa nyt odottelemaan kotona pakettia. Kannattaa valittaa Zooplussalle (=kysely/arviointi toimituksen jälkeen) ja samoin Postille kannattaa chatissa jurputtaa :). Toivottavasti löydät sujuvan toimituksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä Verkkokauppa näyttää melkein parhaalta optiolta, sieltä kun saa Matkahuollolla, ja niiden kanssa pystyy sopimaan ajat. Valitettu on, niin postille kuin Zooplussallekin, mutta taitaa kuitenkin tämä Suomen markkina olla Zooplussalle sen verran pieni, että ihan sama mitä hyttysen ininää täältä kuuluu.

      Poista
  9. Vihdoinkin minäkin ehdin tänne kommentoimaan. Bidiba meni mulla iahn munille. Paketti lähtee takaisin Saksaan, koska en pääse sitä hakemaan. Se painaa päälle 17 kiloa.
    Lankesin eilen markkinamiesten lätinään ja uskoin, että Zooplussan ongelmat on ohi. Ei ollut. Posti tuo, vaikka DPD tilattu.

    Ihan varmasti heidän liikevaihdossaan on asikaskato näkynyt, siksi varmaan näpersivät harhaanjohtavan e-mail kampanjan.

    Tässä oli siis meidän vihoviimeinen kerta Zooplussan kanssa näillä spekseillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Bitiba meni meillä semi-munille, että ei siitäkään ole kumppaniksi. Mä en usko, että sellaista tapahtuu, että me palattais Zooplussalle. Ehkä sieltä pitää pisteet kotiuttaa ja harmittaa myös kun juuri maksoin taas siitä säästöohjelmasta. Mutta noin muuten, on kyllä niin nolo putiikki, että me ei lähdetä tohon sompailuun.

      Poista
  10. Onko tietoa mistä muualta, kuin edellä mainituista verkkokaupoista, saa James Wellbeloved kuivaruokia. On ainut kuivaruoka mikä käy kala-allergiselle kissallemme, ja siksi pakko tilata jommasta kummasta noista vaikkei palvelu toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JW ei ole ollut meidän ruokalistalla koskaan, joten sen merkin kauppoja ei ole koskaan valitettavasti tullut seurattua.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Lyyra kolme vuotta!