M•A•U•K•U•J•A

Mmmmm, erinomainen bukee, kevät 2018, aurinkoiselta etelänpuoleiselta ojanpientareelta... Ovikello soi muutamaan kertaan viime sunnuntaina ja henkilökunta vaihtoi risuja suklaaseen. Karvaisten mielestä oikein oiva vaihtokauppa. Oi kissalelujen jumalatar, anna meille – minulle – iso kimppu huiskia... Ta-daa! Pikkulikka jotain hosuu, mutta en jaksa hötkyillä. Nää on niin nähty. Hetken ne on tossa ja sit ne johonkin korkealle häviää. Ja sit olis vielä terveiset niille kääpiöille, jotka ovikelloa rimputti. Hymyilen teille kauniin pääsiäishymyn. Ei tarvii tulla ennen ens vuotta. Meillä kävi kyllä ihan todella hienoja noitia sunnuntaina. Kaikki olivat valmistautuneet, kysyttiin saako virpoa, lausuttiin lorut ja jokainen antoi hienon koristellun oksan ja kiitokset palkasta. Ei mitään niitä lieveilmiöitä, mistä paljon puhutaan, että isot lapset tulevat puskasta riivityn koristelemattoman oksan kanssa ja sanovat "anna rahaa". Eikä kukaan tullut ennen kymment...

Henkilökunta osui ostamaan hitin: huiskalelu, jossa kuminauhan päässä on höyheniä ja nahkasuikaleita. Lelun on ehkä parasta ikinä Lyyran mielestä, tai ainakin vähintään yhtä hyvä kuin karvapallo. Ei. Parempi. Tämän lelun perässä hyppiessään Lyyra vetää itsensä niin piippuun että puuskuttaa. Loikkia ja ilmavoltteja parhaimmillaan reilusti yli metrin korkeuteen. Välillä henkilökuntaa pelottaa, että loikka päätyy johonkin muualle kuin piti, ja näin toki on käynytkin, onneksi vain pahvilaatikoihin ja muihin ei-niin-vaarallisiin kohteisiin. Loikista ei valitettavasti ole kuvia, siihen tarvittaisiin vähintään yksi leikitysassistentti. Aina ei leikin hulinassa muista näyttää fiksulta, mutta mitäs siitä! Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn, sanovat. Ai ei sais syödä höyheniä vai? Miksi? Menee rikki? Kaupasta saa uusia, eikö? Nih, siellä se on, jäähyllä. Vaihdettiin kyllä jäähypaikka ihan kaapin oven taakse, kun eihän se mikään jäähy ole, jos sen näkee. Sitten kun ...

Tänään on juhlapäivä, Pöpinkäinen täyttää yhdeksän vuotta. Viimeisen yksinumeroisen. Toivottavasti edessä on vielä monta kaksinumeroista. Senioripäiviään Pöpinkäinen viettää pääosin pötkötellen, niinkuin on tehnyt jo pennusta asti. Se on aina ollut pötköttelijä, joka nauttii lämmöstä ja läheisyydestä. Onneksi molempia on tarjolla. Synttärionnittelut lähtevät myös siskolle Ennalle, veljelle Emille, veljelle Nelsonille kauas Singaporeen asti sekä siskolle Eshelle Italiaan.

Suloinen on koko Pikkulikka, mutta yksi hauskoista ominaisuuksista on leuan alla olevat linjat. En tiedä miksi niitä pitäisi kutsua, mutta samanlaiset ovat kuin viiksityynyissä olevat viiksien tyvet. On niille varmaan joku tieteellinen nimikin, mutta mikälie. En muista Maunolla olleen tuollaisia, ainakaan noin selvinä, ja Pastamuntterista nyt ei osaa sanoa kun on niin, noh, musta.  Ja sitten se pakollinen kuvaushaukotuskuva. Pastamuntterin kanssa käytiin viikko sitten putsimassa hambit ja otettiin samalla seniorin verikoepaketti. Kaikki oli sillä suunnalla vallan mainiosti, ihan jokainen arvo nätisti viitteiden sisässä, joten henkilökunnalla on hyvä mieli. Noottia tuli painon noususta, nyt painoa 7,2 kg, josta ansaitsi merkinnän "ylipainoinen". Kyllähän se on kotonakin huomattu, Maunon kuoleman jälkeen paino nousi kun liikunta väheni ja myös syöminen on "parantunut" (eli ronkelointi vähentynyt) kun Tirppunen tuli, kai se on jonkinlaista oman annoksen...

Ottakaa aikaa kauneusunille!

Nätti ja monsteri, samassa paketissa. Kyllä on tällä viikolla huomannut muutamaan otteeseen, että maaliskuu on alkamassa ja aurinko on paistanut. Jonkun tyypin käpyrauhaseen tai jotain. Oli parina aamuna aikamoiset sembalot kun henkilökunta olisi vielä nukkunut. Eikun tyypit vetää rallia ja painimatsia, sängyssä tietysti. Pikkulikka agitaattorina. Sitä jo kahden patun kanssa elellessä ehti unohtaa (ehkä hetkeksi), mitä se nuoren kissan virta on. Onneksi neiti on myös melkoisen itseohjautuva ja pelailee hiiriensä ja pallojensa kanssa itsekseen. Välillä meno on niin hurjaa, että me vaan Epun kanssa käännellään päätä sen mukaan mistä suunnasta mihin suuntaan hopeinen salama vilahtaa ja huokaistaan. Yleensä sillä salamalla on jotain suussa ja häntä mutkalla. Väliin sit otetaan ohjattuja huiskaleikkejä. Ja sitten se salama tulee henkilökunnan syliin ja näykkäisee hampaillaan nenästä tai leuasta. Kyllä, meillä on talouden ensimmäinen rakkauspurija.