Ruokaa kotiintoimituksella, osa 2
Alkuvuodesta kirjoittelin, miten viime vuoden marraskuussa Zooplussalle tehty tilaus sai jäädä viimeiseksi. Hermo meni toimitussekoiluihin. Korvaajaksi yritetty Bitibakaan ei oikein onnistunut toimituksessa. Koska kevään aikana kuului kaikenlaista vakuuttelua, että toimitusongelmat on selätetty ja DPD:n kuljetukset kulkevat taas ja jotkut, kuten Triolan Taru, kertoivat onnistuneista toimituksista, päätti henkilökunta ottaa testiin Zooplussan toimituksen ja tilasi oikein muhkean laatikollisen ruokaa. Mitä veikkaatte miten kävi? No, niinpä tietysti, että kun sähköpostiin kilahti ilmoitus että paketti oli lähtenyt matkaan, oli siinä maininta "olemme vaihtaneet kuljettajaa ja paketti toimitetaan DHL:n kuljettamana", joka tarkoittaa täällä Suomessa sitä Postia. Eli se niistä onnistuneista DPD-kuljetuksista. Onneksi henkilökunta tekee paljon etätöitä ja paketti sattui tulemaan juuri sellaisena päivänä, että saatiin paketti kotiin. Posti kun ei ilmoittele koska tulee ei...