Scarface


Ei ymmärrä. Nyt Maunolla on naarmu otsassa. Illalla huomasin, enkä ole varma oliko se jo kun tulin töistä. Otsalla karvat menevät niin voimakkaasti yhteen suuntaan, että suoraan edestäpäin katsottuna sitä ei huomaa ollenkaan. Yhtäkkiä huomasin jotain punaista kun se käveli jaloissani ja katsoin suoraan ylhäältäpäin sen päätä.

Merkillistä, mistä nämä kolhut nyt ovat tulleet yhtäkkiä. Mitään uutta sellaista mikä voisi ne aiheuttaa, ei kotona ole. Ainoa mikä tulee mieleen on se, että se on ollut nyt niin innostunut uusista hiiristään, että on leikkinyt ihan hirveästi, eli jossain leikissä se on varmaan tullut (ei niin, ettei se muuten leikkisi...).

Tätä mukaa Maunosta tulee aikamoinen arpinaamakolli. Kulmakunnan kauhu.

Ja jälleen sankari oli haluton osallistumaan kuvaukseen, joten kuvat eivät varsinaisesti havainnollista vaurioita kovin hyvin. Ja ovat aivan törkeän rakeisia.

Kommentit

  1. Hmm..yksi vaihtoehto on, että kyseessä onkin ruoka-aineallergia eikä vekit. Ekalle edeltäjälleni ilmestyi kalasta vastaavanlaisia jälkiä eli vetsku sitten totesi, että tyypihän on kalalle yliherkkä. Tosin turboahdettu Maukka voi olla koheltanut vekit höseltäessään hirmu saalistajana ympäriämpäri kämppää.

    VastaaPoista
  2. ettei se oo raapinu itseään...?

    VastaaPoista
  3. Mun mielestä toi otsassa oleva on selvä skraidu. Ei oikein sellaiselta "kutiaa, raavin" -raapaleelta näytä.

    Nyt aamulla koin kyllä yhden ahaa-elämyksen, kun näin kun Maukka hyppäsi keittiön kaapin päälle, siinä on reitillä pahasti siivouskaapin vedin, jotain ei varmaan ainakaan pimeässä näe ja osaa varoa.

    Keittiön kaappien vetimet ovat ylipäätään mahdollisimman huonot kissaa ajatellen, ne ovat aika terävät.

    Mutta päätin nyt että yksi vielä ja me mennään vetskua moikkaamaan, ettei se ole allergiajuttuja.

    VastaaPoista
  4. Meillä on kolme kissaa ja meno on välillä sen mukaista (nuoria kissoja kaikki). Ikinä eivät ole saaneet naarmuja (kaksi niistä selvittelee välillä arvojärjestystään aikamoisella murina-sähinä -tekniikalla) keskenäänkään telmiessään.

    En mäkään usko mihinkään raapimalla tulleeseen skraiduun. Jos kissaa kutittaa niin kovasti, että saa jälkiä aikaiseksi, niin kyllä omistaja on jo huomannut sen rapsuttelun.

    Edellinen kissamme oli todella kömpelö laatuaan (ei mm. osannut varoa hypätessään matkalla olevia esteitä), mutta ei hänkään naarmuilla koskaan ollut. Normaali, ketterä kissa ei kyllä kovin helposti loukkaa itseään!

    Meillä saa eläinlääkäriltä puhelimitsekin loistavaa neuvontaa, ei tartee aina lekurille asti raahata naukuja. Samaa siellä?

    VastaaPoista
  5. Meinaat ettei Mauno olisi normaali, ketterä kissa? Joo, en minäkään sen normaaliudesta menisi takuuseen...

    VastaaPoista
  6. Olen huomannut ettei kissoillakaan aina mene hommat suunnitelmien mukaan. Yksi ottaa vauhtia ja juoksee suoraan seinää päin niin että kolina vain käy ja toinen liukastuu ulkona juuri kun on hyppäämässä ja päätyy ruusupuskaan. Kissatko ketteriä? Ajoittain. ;)

    VastaaPoista
  7. Kyllä Maunokin on toheltaessaan juossut päin seiniä, kukkaruukkuja, ja muuta kodin sisustusta. Puulattia on myös liukas ja joskus kurvissa luistaa... Ja muistan sen (ja luultavasti myös omani) hämmästyneen ilmeen kun olin juuri pyyhkinyt keittiön pöydän, se oli vielä märkä ja Mauno juoksee vauhdilla, hyppää pöydälle, liukuu märän pöydän yli ja alas toiselta laidalta - suoraan jostain komediasta, mutta ei valitettavasti tallentunut kuin verkkokalvoilleni.

    Ja pentuna etäisyystutka selvästi petti useampaan kertaan, pitkä loikka ei saavuttanutkaan kohdettaan ja rompsis, Mauno putosi.

    Ei se ihme ole, jos siinä tohinassa tulee skraiduja.

    VastaaPoista
  8. Oh!
    What happened to kitty?
    I enjoy looking at your pics and try to guess what the post is about.
    :-)
    Hope he's better now!

    VastaaPoista
  9. He's OK, he just has a few scratches, one in his forehead and one in the side of his mouth. I don't know what's happened, but as he is always playing and running around, that's when he's probably got them.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Ei sanoja.

Koti vailla maukulaista?