Ilmastointiasentaja Maukusen kosto

Henkilökunta kävi viime viikonloppuna paitsi katsomassa Eppua, hankkimassa myös ensimmäiset Eppulin Omat Varusteet. Eppuli sai samanlaiset ruokakipot kuin Maunokin, eli Arabian Nerot. Maunolla on nyt kaksi valkoista ja yksi musta, uusia tuli kaksi mustaa ja yksi valkoinen. Mietinnässä on tuleeko Eppulille kaikki mustat ja Maukalle valkoiset vai sekoitetaanko 1+2 edelleenkin. Tokihan kissat syövät ja juovat vain ja ainoastaan omista kipoistaan...


Katsastusreissulla osui matkan varrelle myös Royal Caninin rekka, josta piti käydä nappaamassa ilmaisnäytteet mukaan. Myös Epulle, joka sai purkin märkäruokaa ja pussin raksuja.

Ilmastointiasentaja Maukulainen iski raksupusseihin heti, pääasiassa Epun raksuihin, ne omat eivät olleet niin kiinnostavia. Eivät tosin Epunkaan, joten ne jätettiin ilmatiiviiseen pussiin odottamaan Eppulia. Taitaa Maukunen epäillä jotain kun talouteen kannetaan baby-ruokaa...

Voi olla, että raksujen kohdalla pojat eivät pysy ihan omilla kipoillaan, mutta onneksi Mauno on niin hoikka poika, että pienestä määrästä runsasenergisempää ruokaa ei ole haittaa. Päinvastoin, jospa alkaisi Maunollekin ruoka maistumaan paremmin kun tulee vähän kilpailua.


Muuten tarvikehankinnat eivät ole sujuneet ollenkaan sellaisella vauhdilla kuin Maunoa odotellessa. Toisen lapsen kohdalla mennään selvästi löysin rantein ja lapsiraukka joutuu turvautumaan isoveljen leluihinkin, ainakin pääosin. Tosin niitä eluja löytyykin sitten enemmän kuin keskiverrolla 1-vuotiaalla lapsella... Lellitty ainokainen.

Ainakin jonkinlainen kuljetuskoppa tai -kassi pitäisi Eppulille hommata, mutta henkilökunta ei vielä ole päässyt oikein yhteisymmärrykseen itsensä kanssa millainen se olisi. Muovikoppa, kassi vai löytyisikö jostain kohtuuhintainen mutta kestävä perässävedettävä tai reppu. Vielä on kolme viikkoa aikaa pohtia. Epun kotiutuessa olisi syytä molemmilla poitsuilla olla oma kuljettimensa, ties koska sitä joutuu poistumaan ulos molempien kanssa ja varsinkaan alkuvaiheessa tuskin samaan koppaan on asiaa.

Kommentit

  1. Toivottavasti sopeutuminen tapahtuu teillä vähintään yhtä hyvin kuin meilläkin. Ei mennyt kuin muutama päivä, niin parivaljakko pesi toisiaan ja nukkuikin jo melkein samassa kasassa. Yhteisessä kopassa matkustettiin myös eläinlääkärille rokotuksia varten jo alle viikko Kärpän saapumisesta.

    Ollaan tosin mietitty, että tarvittaisiinko toinenkin koppa, mutta tuo nykyinen on sen verran suuri ja kissat (ainakin toistaiseksi) sen verran rimpuloita, että näyttää olevan ihan hyvin tilaa matkustella kaksinkin.

    VastaaPoista
  2. Meillä matkustetaan kahdestaan samassa kopassa sulassa sovussa. Molemmille kissoille on selvästi rauhoittavaa matkustaa turvallisesti kaverin kanssa. Kylmillä keleilläkin on sitten aina toisen lämmin kylki vieressä. :)

    VastaaPoista
  3. Kolome viikkoa?? Onks siihen enää nii vähä aikaa, jei!

    VastaaPoista
  4. Saiko Royal canin -rekasta ruokanäytteitä?! Minäkin kävin rekassa, mutta täytin vain arvontalomakkeen ja poistuin äkkiä viehkosta kissan- ja koiranruoan hajusta...

    Pikkusisarusten osahan on periä kaikki isommilta! Hyvä kuitenkin, ettei Eppu joudu odottamaan ruokailuvuoroa Maunon jälkeen, vaan sai sentään omat astiat. Meilläkin on pikkuveljen tarvikkeiden osto vielä ihan retuperällä, toisin sanoen emme ole ostaneet vielä mitään. Ajattelin ensin kysyä kasvattajalta, mitä asioita on oltava kahdet. Ja C kun tuli meille sukulaiselta, hänellä oli kaikki mukana limahöyhentä myöten, niin ei ole oikein tavaroidenhaalimiskokemustakaan... Siitä ollaan puhuttu, että Elliot ei voi tulla kotiin C:n kopassa, sehän saa slaagin kissanhajusta. Ehkä hän voi käyttää C:n vanhoja, lähes käyttämättömiä valjaita ja istua lyhyen automatkan sylissä. Uudet ruokakipot ja toinen vessa pitänee hankkia. Meillä C käyttää ihan teräksiä kissanruokakippoja, mutta myös valkoisia Teema-astioita. Että ehkä veljelle jonkun muun väristä Teemaa sitten. Rotukissat vaativat tunnettua muotoilua. ;)

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Juu, niiltä tiskeiltä sai näytteitä kun kertoi millaiselle tulee, sain kaksi pussia raksuja ja märkää. Rekka olisi ollut Rautatientorilla yhtenä päivänä, mutta en kehdannut enää toistamiseen mennä hakemaan samoja näytteitä.

    Koppa-asiassa ollaan vähän mietinnässä. Kivaa tietysti olisi jos matkustaisivat samassa, mutta mitä jos kesken matkaa tulee rähinä, mihin pistää toinen? Eikä oikein uskalla hakea Maunon kopassa, varsinkaan kun ajattelin että veisin taas kopan viikkoa tai jotain etukäteen keräämään hajua sinne pentulaan. Olisi pennun sitten turvallisempaa matkustaa tutussa kopassa. Ja mitä jos tulee joku tilanne ennen tutustumista, että molemmat pitäisi saada ulos ja toisella ei ole koppaa? Ongelma on vain se, että hnekilökunta on autoton ja yhden ihmishengen talous, eli miten kuljettaa kahta koppaa plus omia tavaroita julkisilla?

    Vessaprojekti on meilläkin kesken vielä. Koska kylppäriin ei mahdu toista vessaa, pitää toisen tulla ns. näkyville ja sen on oltava perusvessaa katseenkestävämpi. Vaatii siis pientä rakentelua. Onneksi suunnitelma on valmis, enää tarvitsee tarvikkeet ja rakentelun.

    VastaaPoista
  7. Meilläkin virkaintoiset ilmastointiasentajat iskevät heti kiinni raksupusseihin ja yhden mielestä myös hiekkasäkkien ilmastoinnissa on parantamisen varaa.

    Kiva että sait näytteitä! Täytyy tunnustaa, että pentuset saa meiltä mukaansa erään nimeltä mainitsemattoman suuressa huudossa olevan eläinruokafirman pentupakkaukset. Uusimmissa ois mukana myös pussit märkäruokaa, mutta se on mun mittapuulla niin karseeta kuraa, että otin ne pois. Ei niitä voi suositella kyllä kissoille syötettävän. Hinta-laatusuhde on kyllä kohdallaan, firman kannalta. ;-D

    VastaaPoista
  8. Hei! Juttelin eilen kissankasvattajan kanssa ja oli sitä mieltä, että kakkoskissa tarvitsee oman pannan, valjaat ja kopan. Tietty ruokakuppeja on oltava tarpeeksi, mutta niitä voi pesujen välillä vaihdella, ei tarvitse olla tietyn kissan omia. Vessoja riittää kuulemma jatkossa yksikin, jos kissat eivät vallan riitele, joten suositteli alkuun jotain varavessaa toiseksi vessaksi, sen voi sitten myöhemmin laittaa pois, kun kissat ovat vessanjakamisväleissä.

    VastaaPoista
  9. Juu, joku oma kuljetusväline on hankinnassa, vaikkakin haaveilen edelleen löytäväni jotain perässävedettävää, johon veljekset mahtuisivat myöhemmin sitten hyvien välien aikaan. Tosin ongelmana on se, että jos tulee matkan varrella hermostus niin mihinkäs sen toisen sitten tunkisi? Vähintään sitten aina valjaat myös mukana.

    Omat kupit tuli, mutta ehkä poitsut maistelevat myös toistensa kupeista... ehkä sitä ei voi välttää. :D

    Omia valjaita Eppu ei ainakaan alkuun saa, sillä vähän ehkä kokeillaan Maunon pentuvaljaita aluksi sen verran että ulkoiluun tulee jotain makua, mutta meillähän on ulkoilu nyt huutamisen vuoksi lopetettu ja voi olla että Eppua ei ulos opetetakaan. Sen verran kyllä ettei mene paniikkiin jos joskus ulos pääsee.

    Ja lisäksi tietysti oma hammasharja! Mutta siitä kuulinkin huhua, että sellainen olisi kasvattajalta tulossa.

    VastaaPoista
  10. Onpa hauska lukea samanmoista pohdintaa kuin meillä harrastetaan nyt. Toinen karvakasa kun on muuttamassa lauman jatkoksi heinäkuun lopulla. Samaa pähkäilen, millainen kuljetusboksi hankitaan tuon argon kaveriksi ja meilläkin syödään neroista. :D Rukkasella tosin on niitä vain mustina ja tuleva neiti Riesa sai tyttöjen väriset punaiset.

    VastaaPoista
  11. Meille tuli toinen kissa, kun edellinen oli jo aikuinen. Päädyin lopulta sekoittamaan aikuis- ja penturuokaa 50/50 yhteen kippoon. Jos ne oli erikseen kahdessa kipossa, niin iso söi penturuokaa ja pentu aikuisten ruokaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!