Rakkauspakkaus


Eiliset leikkaukset ja sirutukset ovat kuulemma menneet hyvin ja pentulaiset toipuneet operaatiosta nopeasti.

Mauno sen sijaan on tässä jo pidempään hieman sätkytellyt henkilökuntaa tirauttamalla silloin tällöin kuolatipan suustaan. Muistissa on vielä kevään kuolaputouskohtaus, joka ilmeisesti oli nielutulehdus kun meni ohi antibiooteilla.

Keskimääräistä intensiivisempi tarkkailu - onhan tulevan pentulaisen vuoksi oltava hieman varpaillaan - on johtanut henkilökunnan kuolauksen alkulähteille.


Henkilökunta huomasi kuolauksessa toistuvan kuvion aika nopeasti. Kun henkilökunta saapuu töistä tai muuten poissa oltuaan, tervehditään ovella seisomalla takajaloilla henkilökunnan jalkoja vasten. Sen jälkeen pyöritään jaloissa, heitetään ehkä muutama kuperkeikka henkilökunnan riisuessa ulkovaatteita. Sen jälkeen henkilökunta vaihtaa työvaatteet kotivaatteiksi ja sitten seuraa mussuttelua. Mauno pääsee syliin ja sitten mennään köllimään joko sohvalle tai sängylle ja Mauno saa kunnn rapsutukset ja halit. Tässä yhteydessä Mauno leipoo, tai varsinaisemmin availee tassujaan, ja - tirauttaa kuolatipan. Missään muussa yhteydessä kuolaamista ei ole esiintynyt vaikka sitä on silmä kovana tarkkailtu.

Diagnoosi: rakkaus. Koodi: <3

Kommentit

  1. Voi miten söpöä! Samanlaisia rakkauskohtauksia on välillä meilläkin Aten kanssa! :D

    VastaaPoista
  2. Meillä tehdään ihan samaa; Eetulta tirahtaa joskus pari kuolatippaa, kun oikein kehrätään ja tarvotaan :D Suloista!

    VastaaPoista
  3. Mauno on sitten vallan ihastuttava tapaus! Toivottavasti pääsen joskus tapaamaan tämän rakkaspakkauksen ihan livenä. :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä me näillä näkymin ollaan menossa Surokkiin, mutta jos vanhat merkit paikkansa pitää Mauno ei todellakaan ole julkisella paikalla mikään rakkauspakkaus vaan sähisevä monsteri...

    VastaaPoista
  5. Ihana rakkauspakkaus! :) Toivottavasti on sitten veljelleenkin... Ehkä Mauno sähisee näytelmissä vain rakkaudesta ja suojelunhalusta: haluaa puolustaa henkilökuntaa?

    VastaaPoista
  6. Kihara irvistelee ja väpättää leukaa, hellyydenosoitus tietysti sekin. :D

    VastaaPoista
  7. Meilläkin kuola valuu, kun Mäykynen on sylissä rapsuteltavana. Niin söpöä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!