Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2013.

Hoitsu ja vähemmän hoitsu

Kuva
Henkilökunnalle kävi pieni myrskytapaturma viikonloppuna ja nilkka murtui komeasti. Nyt on sitten kinttu lastassa 6 vkoa ja kepit käytössä. Pojat ovat suhtautuneet könkkäävään henkilökuntaan hyvin ristiriitaisesti. Mauno kammoaa jalassa olevan sukan ja lastan sairaalahajua ja kepit ovat omituiset. Lisäksi kaikki kylmägeelit sun muut ovat kääk, vaikka kylmähaudepussi ennen poksautusta onkin kiinnostava. Valtavan rakastava sylimauno on muuttunut hetkeksi karttelevaksi luikeroksi joka vain harvoin eksyy syliin. Eppu sen sijaan on maanläheisempi. Sukkaputkilon päässä oleva solmu on täppäiltävän kiinnostava ja hoitsumaisesti lähellä pitää päivystää, kuten esimerkiksi nukkua sohvatyynyn päällä kipeän jalan vieressä.  Meillä on nyt taas läheisyysaikaa, kun henkilökunta ei paljon sohvalta liiku.

Eppu lakanoissa

Kuva
Henkilökunnan sängyssä on joku möykky. Yllätys yllätys, Eppuhan se on sinne tiensä löytänyt. Käynyt valitsemassa sopivan kuvan ja päättänyt ottaa unoset. Henkilökunta häiriköi ja rullasi peittoa, että pääsi hieman kuvaamaan.  Mauno pötkötti sivistyneesti peiton päällä. Ja poseerasi nätisti. Pussilakanan kangas on hyvin epunnäköinen Marimekon Siniverinen, näitä ei myydä valmiina pussilakanana (ainakaan vielä), joten henkilökunta ihan itse omin kätösin surautti kankaan pussilakanaksi.

Pyllykaverukset

Kuva
Me käännetään pylly maailmalle, pannaan viisaat päät yhteen ja vietetään laatuaikaa. Zzzzzz.

Leppoisaa isänpäivää

Kuva
Meillä on vietetty pääosin leppoisaa sunnuntaita, mitä nyt henkilökunta on vähän liesunnut kaupungilla. Poikien päivä on mennyt nukkuessa ja vähän rymytessäkin, erityisesti tietysti aamupäivästä. Odotettavissa lienee rymyä myös nukkumaanmenon hetkellä, siis henkilökunnan nukkumaanmenon. Eppu on torkkunut pää henkilökunnan jalkaa vasten, kun henkilökunta on tehnyt töitä ergonomisesti sohvalla röhnöttäen. Kyllä, meillä on irtokarvoja tällä hetkellä vallan riittävästi. Saa tulla hakemaan jos on pulaa. Mauno on ollut aktiivinen laatikkokansalainen. Välillä on laatikko mennyt, jostain kumman syystä, nurin, ja siitä on tullut vaakamuotoinen majapaikka. No, on ainakin katto päällä. Pojat toivovat, että isukeilla, niin Simballa kuin Indyllä kuin Manu-papallakin on ollut leppoisa isänpäivä!

Tiiteröisen piiperöiset

Kuva
On hiljaista pidellyt... henkilökunta on ollut muissa puuhissa, on tullut taas liian pimeää kuvaukseen eikä oikein mitään ihmeellistä ole tapahtunutkaan. Blogi on siis ollut hiljaa, mutta ei meillä mitään hätää ole. Epyktiläiset mellakoivat edelleen olohuoneen keskusaukiolla ja niin edelleen. Henkilökunta kävi tänään tervehtimässä Iltavillin 8-viikkoista J-pentuetta ja otti oikein kamerankin mukaan. Pentue asustaa emoineen Ausaren kissalassa, Thiti kun on yhteisomistuksessa Iltavillin ja Ausaren välillä, ja ensimmäinen pentue rekisteröidään Iltavillille. Neljä huippua savupentua, kolme tyttöä (Vanilja, Sokeri ja Pippuri) sekä yksi poika (Chili). Pippuri-tyttö on vielä ilman kotia. Pennut kasvavat Helsingissä. Näillä pennuillahan on ihan huipuista huipuin geenitausta: pentueen isä Fasu on Maunon veljenpoika, jonka henkilökohta kuriirina haki pari vuotta sitten Riikasta Latviasta. Äiti Thiti puolestaan on Epun veljentyttö, jonka isä on siis mahtavaluonteinen Epun veli Emir, taattua E...