Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2010.

Rakkautta ja raketteja!

Kuva
Toivotamme blogin lukijoille oikein pehmeää uutta vuotta!

Rauhaa on piisannut

Kuva
Me ollaan vaan oltu ja köllötelty. Koko joulu.  Kuusen alla on pakko ollut käydä, vaikka sieltä tarttuu aina neulasia matkaan. Fleecepeitoista ja tyynyistä saa lämpöisen pesän. Myös uusi pesäpaikka puun varjossa, lampun loisteessa on osoittautunut niin suosituksi, että siitä kilpaillaan.

Joulurauhaa!

Kuva
Joulurauhaa kaikille blogin lukijoille – olkoot tontut häiritsemättä lepoanne!

Sileäkarvainen punttikiipijä

Kuva
Epulla on uusi juttu, takajaloillaan seisonta. Toki se on osannut takajaloillaan seistä ja kurkkia pienestä pitäen, mutta yhtäkkiä siitä on tullut The Juttu, jota harrastetaan ihan koko ajan. Varsinkin henkilökunnan punttia pitkin. Tai sitten sängyltä tai pöydältä olkapäätä vasten. Tänään piti käydä tervehtimässä tikkailla kiipeilevää henkilökuntaa.

Ei ehi, ei ehi

Kuva
Meillä on niin kiirusta, ettei blogi oikein päivity. Hommaa piisaa edelleen ja henkilökunta on valitettavan vähän kotosalla valoisaan aikaan, että ehtisi edes ottaa touhuista kuvia. Kaikkea omituista tapahtuu edelleen ja ankeaa on, mutta jouluksi on tarkoitus helpottaa edes kohtuullisesti. Jos sitten ehtisi vähän kuvaamaankin touhuja.

Kaikkein kaunein

Kuva
Vaikka ne pennut ihania ja upeita onkin ja Nuppu kaunis kuin mikä, niin kyllä se Maailman Kaunein Kissa edelleen asustelee meillä. Jaamäävai? Hohhoijaa. Boring... Mikä mieletön onni onkaan saada omistaa se. Tai ainakin asua sen kanssa ja palvella sitä.

Pikkuisia äffiä

Kuva
Henkilökunta kävi tänään vähän vieraissa, katsomassa Iltavillin F-pentuetta. Hieman pelotti lähteä reissuun, kun viimeksi pentukatselureissulla tarttui Eppuli mukaan E-pentueesta, ja tässäkin porukassa on vielä pari koditonta raukkaa, mutta eiiii, eiköhän meidän porukka ole ainakin tällä hetkellä täysi. Villejä ovat, kovasti, nyt seitsenviikkoisia ja riehua ja painia riittää, kunnes uni vie. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa on porukassa, ja yksi harvinaisuus, klassinen tabby (poika), joka rodussa lasketaan värivirheelliseksi (sitä ei voi näyttelyttää tai teettää pentuja, mutta muuta "vikaa" sinänsä siinä ei ole, tuota värigeeniä kyllä esiintyy jonkun verran rodussa). Tämä poika on aivan upea ilmestys, sen turkki on mahtavan värinen, mustahopeakirjava hienoilla raidoilla, ja poika on muutenkin erityisen elegantti ilmestys valtavan pitkine jalkoineen. Sen verran oli pimeää ja pentusilla vauhtia, että kuvista ei tullut kovin hyviä, valitettavasti. Nuppu-äiti vahtii pentusi...

Ihana betoni

Kuva
Jostain syystä meidän kissat - ja ainakin muutamat muutkin maut, kun tästä on porukalla juteltu - pitävät kovasti betonista. Jos pihalla on betonisia laattoja tai pihan asfalttia korjattu betonivalulla tai muuten betonia tarjolla, siihen pitää mennä välittömästi piehtaroimaan ja kierittelemään. Jotain kissoja viehättävää betonissa on. Nyt meillä on uudessa kodissa pojille oma piehtarointipaikka, ihan sisätiloissa, kun keittiön tasot ovat betonia. Ja kyllä niitä on hyödynnettykin. Joku hygieenikko voisi saada tästä hepulin, mutta meillä ollaan vapaamielisiä.

Otteita Penthousen vieraspäiväkirjasta

Mauno oli viikonlopun hoidossa henkilökunnan ystävällä, joka kirjoitti pienen päiväkirjan hoitolaisesta. Tällä kertaa siis blogiin postaa vieraskynä. Torstaina Penthouse Bistro & Suite sai ottaa vastaan arvovieraita. Firaabelihenkilökunta oli varannut Sir Manuelille suiten parhaimmilla näköaloilla. Sire toi tullessaan omat gourmet-ateriat, juomat löytyivät talon maineikkaasta vesilähteestä. Ensimmäisenä iltana tehtiin tutkimusmatka korkean kaapin päälle ja ihmeteltiin suiten ulottuvuuksia ja ikkunalautoja sekä kylpyhuoneen ammetta. Aamulla herättiin kyllä omasta prive-pesästä, mutta yön aikana käytiin varpaidenkin päällä ja muuallakin mistä sikeästi kuorsaava firaabelihenkilökunta ei voi tietää mitään. Aamulla muuten uskallettiin jo poiketa pikaisesti sylissäkin puskien ja huristen... vaikka yöllä kerran ilmoiteltiin rapun muille asukkaille, että tänne on tainnut unohtua joku... Perjantaina ei arvovieras ollut vielä päätynyt anomaan turvapaikkaa naapurista, joten oletuksen...

Eppu The Grand

Kuva
Viikonloppu alkoi perjantaina kun hyppäsimme Epun kanssa junaan. Mauno oli toimitettu hoitopaikkaan jo torstaina, joten vietimme yön yli kahdenkeskistä laatuaikaa. Eppu toki aavisteli matkaanlähtöä, mutta ei onnistunut piiloutumaan ja suikkasimme junaan jo puolenpäivän jälkeen, jotta koti jäi tyhjäksi remppamiehen osmota eteinen. Eppu oli hieman rauhaton junassa ja maukuili melkein koko matkan. Syy luultavasti oli kokonaisen Primperanin, jolla on tunnetusti moista vaikutusta, ennen Eppu on saanut vain puolikkaan, mutta painon noustua oli aika kokeilla kokonaista. Kuvasta tuli melkoisen erikoisen värinen junana valaistuksessa. Yön vietimme hotellissa ja aamulla oli aika suunnata Turun Messukeskukseen näytelmiin. Eppu oli ainoa paikallaoleva mau, joten saimme viettää päivän ylhäisessä yksinäisyydessämme. Tuomari oli venäläinen Natalia Sidorova. Kun henkilökunta asteli vuorollaan pöydän ääreen Eppua kantaen, tuomari kysyi "What is it?". Henkilökunta valaisi, että "...

SE-mies

Kuva
Kävimme tänään Epun kanssa hakemassa rabies-rokotukseen päivityksen ja samalla herra punnittiin. Nyt on käynyt niin, että Eppu on mitä ilmeisimmin Suomen suurin mau. Se painaa 6,51 kg. Laihdutuskuurille ei tullut määräystä, mutta lisää ei kuulemma saisi tulla. Eppu on iso ja roteva malliltaan (päinvastoin kuin hintelä enonsa Mauno, 5,1 kg), joten sen paino ei ole läskiä eikä siinä ole ylimääräistä löllyvää pientä nivustaipeiden nahkaläpyköiden fyllinkiä lukuunottamatta. Sitten joskus kun remontti on ohi, henkilökunta lupaa kaivaa ompelukoneensa esille ja ommella Epulle isomman pesän. Mauno luovutti suosilla ja meni luolaan nukkumaan. Viikonloppuna matka käy kohti Turokia ja Turkua, katsotaan selvitäänkö tällä kertaa ilman lääkärikäyntiä. Mauno viettää laatuaikaa hoitajan seurassa.

Nappisilmä

Kuva

Paineettomat pesurit

Kuva
Rauhallinen iltapäivä, Mauno chillailee pahvilaatikkoterassilla. Taivaalle ilmestyy pahaenteinen varjo. JÄTTILÄINEN! Ei uskalla katsoa. Se kumartuu Maunon puoleen... Tukkapesu! Venyytys. Vastapalvelus. Mitäs mulkkaatte?! Joo, on se Eppu iso poika. Kaikki on täällä hyvin, Mauno palasi reissusta ja oli viihtynyt oikein hyvin, varsinkin kun ikkunan takana oli ollut kaikenlaista vipeltäjää, huipennuksena fasaani. Eppu on aika kateellinen.

Bon Voyage ja Déjà Vu samalla reissulla

Kuva
Kun tuli yhtäkkiä tilaisuus lähteä Tallinnaan kisaamaan ja samalla pienelle plutimislomalle, oli henkilökunta valmis kuin Melperi sotaan, niinkuin sanotaan. Epulta ei kysytty, sen mielipide olisi voinut olla toinen. Matkaseurana oli tuttuun tapaan Epun kasvattaja ja isoisoäiti Kiija sekä bussilastillinen Pirokilaisia. Me Epun kanssa hyppäsimme kyytiin Länsisatamasta ja tsekkasimme samalla yksin Tampereelta matkanneen Kiijan. Kissat ja tavarat laivaan ja yli lahden. Perillä matka kulki viinakauppavisiitin kautta hotelliimme, Meriton Spahan. Siellä henkilökunta huolehti sekä Epun että Kiijan huoneisiinsa ja odottelimme kasvattajan saapumista. Sen jälkeen kissat saivat jäädä itsekseen lepäämään ja me suuntasimme hotellin kylpyläosastolle testaamaan kaikki mahdolliset poreet ja pärskeet ja suola- ja aromisaunat. Alakerran baakkelsikaupan kautta ja unten maille. Lauantaiaamuna matka kävi varhaisen aamiaisen (oikein hyvä aamiaistarjonta kyseisessä hotellissa, suosittelemme) jälkeen bussi...

Onnea isipapoille!

Kuva
Meidän pojat onnittelevat isipappojaan näin isänpäivänä. Mauno lähettää terveiset Simba-iskälle ja Manu-papalle! Epun terveiset menevät Ruotsiin Indylle, grattis pappa! PS: Niille jotka tulivat tsekkaamaan kuulumiset niin tiedoksi, Eppu on hengissä ja oletettavasti ihan kunnossakin, tullaan huomenna kertomaan tarkemmin. Nyt ei jaksa.

Kun yksi ei riitä

Kuva
Epusta on tullut niin iso poika, että yksi pesä ei enää riitä vaan pitää maata kahdessa yhtä aikaa. Työhuoneen kaapiston päällä ovat nyt jemmassa molemmat paperinarupesät sekä kuljetuskoppa, jossa Mauno usein nukkuu. Eppu keksi oman sovelluksen.

Terveisiä Tikkurilaan

Kuva
Tarkastaja Turakainen haluaa lähettää terveisiä Tikkurilaan. Väri G500 "Bungalow" on tarkastettu ja käyttölupa annettu. Myös Poika halusi osallistua terveisten lähettämiseen.

Pitkä ja Pätkä

Kuva