M•A•U•K•U•J•A

Kuten henkilökunta jo hyvissä ajoin ennen joulua raportoikin, joulukuvaukset olivat käynnissä, mutta eivät kovin suosiollisin tuloksin. Haussa oli kaunis rauhallinen kuva, jossa pojat köllöttelevät yhdessä jouluvalojen tuikkiessa taustalla. Näin ei tietenkään päässyt tapahtumaan, vaikka rauhallista yhdessäköllöttelyä esiintyy tuntikausia päivisin jouluvalojen tuikkiessa taustalla. Mutta ei kuvissa. Lopultahan sitten päädyttiin kahteen yksittäiskuvaan joulukortissa, yhteiskuvissa ei ollut ainoatakaan "julkaisukelpoista". Kuvauksessa haasteita tuotti lähinnä mallien yhteistyöhaluttomuus. Kytkimet olivat on tai off, eli joko riehuttiin tai sitten silmät luppasivat kiinni. Siihen kun yhdistetään kotistudion hivenen ehkä ammattitasoa vaatimattomampi varustelu ja kuvaajan kalusto sekä ammattitaito, oli kuvissa aika paljon deletoitavaa. Lisäksi kuvaaja oli valinnut hieman haastavan aiheen (kissojen lisäksi), sillä valojen ja kuvauskohteen etäisyyden suhde kameraan olisi pitänyt py...

No ei oo vanha vielä, onneksi.

Henkilökunta heräsi raivoisaan rapisteluun. Rapinaa alkoi kuulumaan sen verran lattialta, että pakko oli nousta tarkistamaan mikä on levinnyt. Eppuhan se siellä rotan kimpussa ja rotan sisälmykset pitkin lattiaa. Ulkona vähän paistoi aurinkokin, joten henkilökunta päätti kokeilla kameran kanssa. Syyllinen. Sen jälkeen Mauno ryntäsikin paikalle, totesi että tämä on hänen työmaansa – kyllä, yleensä se on Mauno, joka repii, joten Eppu taisi tulla vain haaskalle ja joutua syylliseksi. Joten taas Mauno päätyi olemaan se, joka poseeraa kuvissa. Rotalla oli pää auki ja sisälmykset tursuivat ulos otsalohkosta. Jollain mystisillä siemenillä tai itse asiassa ne näyttivät enemmän kukinnoilta, rotta oli täytetty ja niitä oli sitten riivitty ympäri makuuhuoneen lattiaa. Sitten tuli henkilökunta, imuri ja rotta päätyi roskiin.

Yksi Maunon mielestä ihanimmista tavaroista on mittanauha, sen perään pitää rynnätä heti hyökkäilemään, jos sellaisen näkee henkilökunnan käsissä. Niinpä lähes kaikki mittanauhaa vaativat tehtävät alkavatkin leikityssessiolla. Ihan menevät tassutkin ristiin tässä leikin tiimellyksessä (jota pahasti hidastaa henkilökunnan toisessa kädessä oleva kamera...). Nauhaa pitää tietysti rankaista välillä puremalla. Henkilökunta aina välillä hieman pelkää Maunon hampaiden puolesta, kun nauhaa pitää repiä ja päässä on metallivahvike, mutta onneksi meillä on myös ainakin yksi mittanauha, josta tuo metallinen pää on lähtenyt eikä sitä tarvitse varoa. Musta Mutinkainen Eppu oli onneksi nukkumassa pesässään, kuten tavallista, joten ei tarvinnut edes yrittää vangita kameraan liikkuvaa mustaa mötikkää. Näissä valaistusolosuhteissa voisi melkein toivottaa Epulle talviunia blogista ja sopia, että tapaatte herran taas keväällä... mutta yritetään taas jossain välissä pistää terveiset...

Liekö sitten säiden kylmenemisen ja keskuslämmityksen tehostumisen vai minkä, mutta meillä on taas rapsittu. Mauno raapii otsaa ja silmänpieliä, Eppu nuolee edelleen vatsaansa. Kortisonikaan ei meinaa oikein tehota kummallekaan. Ruoka on sitä perusnormaalia, mitä on suurinpiirtein vuosia syöty, paitsi nyt taas pakettia odotellessa (miksei sitä voi koskaan tilata ajoissa?!?) on syöty vähän lähikaupan Latzia ja Shebaa (aineksia valikoiden eli ei niistäkään osteta lohta, lammasta jne mitkä selkeinä allergialistalla, mutta kun suuressa osassa ainesluettelo on tyyliin "eläinperäisiä aineksia" niin minkäs teet...), mikä varmaan on osasyynä Maunon rapsintaan. Ja kakka haisee. Muutenhan meillä on pojat ikänsä olleet perusterveitä ja lääkärissä on käyty vain rokotuksilla ja hammashommissa (kivenpoisto ja Maunon tapaturmaisesti murtunut kulmuri, ei hammassairauksia), mutta nämä allergiset kutinat ovat rassanneet molempia koko ikänsä. Kurjaa, muttei onneksi hengenvaarallista.

Sohvaa suojaamassa on fleecepeite, joka enemmän tai vähemmän roikkuu sohvan reunan yli. Kun roikkuminen alkaa saavuttaa lattiaa, muotoutuu juoksukuja, jossa etenkin Mauno tykkää möyriä. Eppuhan ei taas voi sietää sitä, että Mauno menee jonkun peiton tai kankaan alle piiloon, joten sitten pitää alkaa hyökkimään sen möykyn päälle ja puremaan pyllystä. Painimatsi on valmis. Jiihaa. Tämä tietysti tapahtuu mieluiten iltavilliaikaan, jolloin valoa on vähin mahdollinen määrä. Siksipä henkilökunta makaa lattialla ja yrittää kuvata toisella kädellä kun toinen käsi pitelee kännykkää, jossa on taskulamppu-appsi päällä. Todella professionaalia kotistudiotyöskentelyä. Meillä on aika harmaata.

Henkilökunnan vetäytyessä höyhensaaria kohti Mauno on yleensä kömpinyt kainaloon ja yhdessä olemme lukeneet hetken tai toisenkin kirjaa ennen nukahtamista. Yleensä Mauno on sitten häipynyt joko ennen tai pian jälkeen unentulon. Nyt Eppu on kuitenkin viimeisen kuukauden aikana ottanut Maunon paikan ja tullut henkilökunnan kainaloon. Epun tapaan kainalo ei ole tarpeeksi lähellä, vaan päälle pitää asettautua. Toisin kuin Mauno, Eppu myös jää nukkumaan viereen ja on siten vaihtanut jalkopään henkilökunnan vyötärön tienoille. Osan öistä myös Mauno on nukkunut samassa kasassa, joten lämmintä on piisannut. Välillä on jouduttu keskellä yötäkin hieman neuvottelemaan siitä kuka tarvitsee peittoa ja kenellä on jo turkispeite. Tuplaleveä peitto on ollut myös harkinnassa, koska neuvottelut eivät aina ole päätyneet henkilökunnan hyväksi. Katsellaan nyt ensin miten pysyvä vaihe tämä kainalokyhnäys on.

Täällä pimeydessä ei ole paljon valokuvauksellisia asioita tapahtunut, mutta koitettiin me ottaa toinen sessio joulukuvia, tosin vieläkin heikommalla menestyksellä kuin edellinen. Tällä kertaa koitettiin lampaantaljan sijaan vihreää karvaa, joka lainattiin Linnan katolta. No, session jälkeen se jäi studion (eli kotoisammin makkarin) nojatuoliin, jossa se omittiin välittömästi nukkumispaikaksi. Niinpä henkilökunta ei ole raskinnut korjata sitä pois ja pojat nauttivat sammalpesästä vuorotellen ja yhdessäkin.

Tänään henkilökunta päätti tarttua härkää sarvista ja poikia tassusta ja kokeilla joulukuvausta näin hyvissä ajoin. On sitten vielä aikaa ottaa uusia harjoituksia. Ja aika kyllä tulee tarpeen. Makuuhuoneeseen viriteltiin kotistudio lakanasta, sängystä, lattiatyynystä, taljasta, jouluvaloista ja kirkasvalolampusta ja sitten malleja aloitettiin houkuttelemaan töihin. Heti kärkeen esiintyi diivailua ja tottelemattomuutta ja homma meni enemmän riehunnan puolelle kuin poseeraukseen. Lakanaviritelmät innostivat painimaan enemmän kuin köllöttelemään söpöinä. Tässä kuvassa on myös Eppu.  Kuvaaja ottaa sen minkä saa. Joulusta ei tietoakaan. En tuu. En halua. En poseeraa. En oo nätisti. Sitten kun riehut oli riehuttu ja poikia nosteltu taljalle x kertaa, alkoikin tulla uni. Vähän siihen taljallekin. Ne kuvat missä ollaan nätisti paikoillaan, ollaan silmät puolitangossa v-mäisen näköisinä viirusilminä. Että hyvää joulua vaan kaikille. Ei vielä julkaista niitä, katsotaan ...

Ollaan vähän myöhässä raportoinnissa, mutta kyllä täälläkin testattiin sitä viime vai toissaviikolla netissä kiertänyttä "kissa menee mihin tahansa ympyrään" -juttua. Ei mene. (kännyräpsytodisteet) Ensin siis testissä scart-johto. Pojat varmaankin totesivat, että muinaista teknologiaa, ei kiinnosta kiviäkään enää. Seuraavaksi testissä kylpytakin vyö, muistatte varmaan, se kauhea froteekäärmes. Mauno totesi, että minä sinulle ympyrän piirrän... Ei siis toimi tässä taloudessa. Olennaisena erona tuntuu olevan pohja. Laatikot, pesät, lehdet ja kaikki muu mikä lattialla on, vallataan, mutta tuollaista avoympyrää eivät pojat tunnu hahmottavan vaan viis veisaavat. Päätämme tieteellisen osuuden tähän ja toivotamme kaikille isä-kolleille hyvää isänpäivää! Mauno Simballe, Eppu Indylle ja molemmat yhteiselle Manu-papalle!

Epun kasvattajan Iltavilli-kissalan puolesta levitän sanaa: Etsimme kotia yhdelle tai kahdelle ruskeatäplikkäälle ("pronssi") maupojalle. Puolitoistavuotiaat veljekset ovat hyvää pataa keskenään. Leikkisiä ja seurallisia kavereita, jotka tykkäävät silityksistä. Veljekset muuttaisivat mielellään samaan kotiin, mutta voivat luonnollisesti lähteä myös eri koteihin. Kyseiset veljekset ovat ainutlaatuista linjaa, koska niiden isoisoisä on tuotu Egyptistä, eikä tätä linjaa ole muualla. Näin ollen haluaisimme hyödyntää tämän erikoislaatuisen tilaisuuden, koska kasvatuksemme tärkeimpiä periaatteita on ollut alusta asti monimuotoisuuden vaaliminen ja uusien sukulinjojen etsiminen. Tarkoituksena olisi, että ainakin toinen niistä saisi olla leikkaamatta jonkin aikaa, jotta voisimme käyttää sitä Sokeri-neidin sulhaseksi ihan tässä loppuvuoden aikana. Mahdollisesta muusta jatkosta voidaan sopia erikseen. Pojat ovat rekisteröityjä CFA:aan ja näyttelytitteleiltään Champion...

Henkilökunta ajatteli hyödyntää sateisen ja harmaan sunnuntain kodin siivoukseen. Lakanat pyykkin ja – no, siitähän se sitten lähti lipsumaan. Lakanoiden vaihto aiheuttaa aina pientä riehuntaa, vaikka tällä kertaa Eppu ei jaksanut nousta päikkäreiltä sohvalta, lieneekö edes ollut tietoinen siitä mitä on tapahtumassa makuuhuoneen puolella. Mauno oli sopivasti premisseillä. Lakanat koneeseen ja jälkiriehussa leikitystä kylpytakin vyöllä, joka on Maunon mielestä hurja froteekäärmes, aina valmiina hyökkäykseen. Riehuttaminen oli sitten kivempaa kuin siivoaminen, joten henkilökunta nappasi kameran toiseen käteen, sääti vähän valaistusta ja sitten leikittiin kamera kädessä. Pitää varmaan Eppu herätellä sitten kun on sen aika, että pannaan puhtaat lakanat petiin, että saa edes puolikkaan osansa herkkuhetkestä.

Harmauden keskeltä pisti pieni auringonläikähdys ja siihen Eppu korvansa asemoi. Juuri muuta siihen ei sitten mahtunutkaan.

Mauno on keksinyt päälle käännetyn makkarin lämpöpatterin ja viettää siellä unihetkiään. Usein myös aamusella Mauno löytyy patterin päältä, liekö sitten yön aikana sängyssä tungos ahistanut, lämpöä ei sieltäkään pitäisi puuttua kun yleensä Epun kainalossa viihtyy. Eppua ei ole patterilla nähty, heppu taitaa olla lämminverisempi ja tarkenee ihan sohvallakin päikkäreillä. Kuvaaja häiritsee sen verran, että pitää nousta skarppaamaan.