Tekstit

Win-win -tilanteita

Kuva
Elämän vaikeitä päätöksiä: leikkiäkö tyynykasassa vai peitteen sisässä, kun sohvan peitettä oiotaan.

Attenzione, por favor!

Kuva
Henkilökunta teki taas ilkeät temput ja katosi suljettujen ovien taakse, muka maalaamaan. Ensin leikitti ja heti kun viaton pieni kissanpoika menee torkuille, katoaa ja sulkee ovet. Epistä! Siitähän tuli tietysti huutoa. Ja koska huuto ei avannut ovia, piti keksiä jotain dramaattisempaa. Tavaroiden pudottaminen on aina hyvä. Tällä kertaa uhriksi pääsi eteisen kaapin päällä oleva herkkupurkki. Ei sekään tosin tällä kertaa avannut ovia, mutta ainakin vähän nosti henkilökunnan pulssia siellä ovien takana. Kyllä se sen kuuli. Remonttihommissa on hyviäkin puolia. Kaikenlaisia kiinnostavia ja ennennäkemättömiä tarvikkeita ilmestyy sisälle ja niitä voi hyvin soveltaa leikkeihin. Kaikki on muunnettavissa leikkivälineiksi Maukun mielestä. Helposti. Ja sitten pitää vielä vilauttaa hieman hienosti parantunutta peräosastoa ja lähettää symppisterveisiä Toveri Mäykyselle, jolla on ollut hieman mutkikkaampaa.

Heräääätys!

Kuva
Mauno on alkanut leikkiä käkikelloa aamuisin hyppäämällä sängyn vieressä olevan kaapin päälle kiekumaan. Tänään se teki sen kuudelta (kello soittaa 15 yli 7). Tuhahdin ja käänsin kylkeä ja kieltäydyin antamasta huomiota. Maunolla ei ole kiire syömään, mutta aamurapsutukset on saatava. Se on ruokaa tärkeämpää. No, jos ei huomiota saada niin huomio on otettava. Mauno hyppäsi alas ja oksensi makkarin matolle. Henkilökunta nousi ja vähän äkkiä. Heheh. Illan voikin sitten koisata tolkku pois. Oksussa oli palmunlehteä, joten sitä oltiin oltu kielletyissä hommissa ennen herätystä. Huoh. Pitkän aikaa onkin ollut rauhallista palmun kanssa.

Maukka telkkarissa

Niin, pitää vielä mainostaa että meidän Maukka on päässyt vilmille ja esiintyy parhaillaan Mustan ja Harmaan blogissa. Ei meidän henkilökunta vaan osaa tehdä sellaisia vilmejä, jotka tänne blogiin mahtuis, se kuvaa vaan satamegaisia sotia ja rauhoja.

Kylpysimulaattori

Kuva
Olen nähnyt Mauno-neidin kylvyssä... lallalaaa. Koska Maunolle ei ole järjestetty erillistä kylpymahdollisuutta, se usein makoilee pesualtaassa. Nyt oli tarjolla erikoiskylpy, sillä henkilökunta oli jättänyt pesuvadin kuivumaan kylpyhuoneen pöydälle. Pitihän sitä siis mallata. Perheen molemmat kissat kylppärissä.

Mauno Valkoiseen Taloon!

Kuva
Tänään henkilökunta oli sen verran reipas, että vetäisi eilen oksalakattuun linnaan pohjamaalin. Tällä kertaa Mauricio ei säestänyt vienolla aarialla, vaan huusi kuin palosireeni suljettujen ovien takana. Ihme, jos ei tule naapureilta valituksia... Huudon yltyessä päätin testata onnistuisiko maalaaminen niin, että Maunolla on pääsy makkariin. Päästin sen sisään ja se teki kierroksen, kävi tarkastamassa, että mitäs täällä suljettujen ovien takana oikein tapahtuu. Ajattelin, että tämähän sujuu nätisti, voin hyvin maalata, eikä hajukaan ole paha, kun maali on kuitenkin vesiohenteista, joten ei haitanne Maukkaa. Ensimmäiset pensselinvedot ja Mauno oli sisällä linnassa. Ajattelin, ettei se haittaa, koska linnaa ei nyt maalata sisältä (se maalattiin jo ennen kasausta). Seuraavat ja se kiipeli "lintulaudalle" - joka oli tietenkin juuri maalattu. Selvä peli, Maukka ulos ja huuto sai jatkua. Pienen tauon jälkeen vetäisin pohjamaalia vielä toisen kerroksen, kun maalia kerran riitti, se...

Puuskaista edistystä

Kuva
Linnan kanssa on edistytty, jos ei massiivisesti niin puuskittain kuitenkin. Henkilökunta kyllästyi käsin hiomiseen ja kävi ostamassa hiomakoneen ja se nopeutti työtä huomattavasti. Tänään saatiin viimeiset hionnat tehtyä, mitä nyt vielä pikkuisen tuli paklattua, joten ne on hiottava vielä siistiksi ennen pohjamaalia. Mauno tietysti pelkäsi hiomakoneen ääntä, ja onhan se toki kova, kun siihen vielä yhdistetään imuri. Se pakeni keittiöön jääkaapin päälle ja kun hionta taukosi ja henkilökunta kävi jääkaapilla se tuijotti sieltä silmät lautasen kokoisina ja korvat vaakasuoraan piipottaen. Ensimmäisen hiontakerran jälkeen se nukkui illan tiukasti sylissä käpertyneenä. Lapsiraukka. Tänään vedin vielä hionnan jälkeen oksalakan pintaan, jospa sitä huomenna saisi pohjamaalin vetäistyä. Sitten onkin jo aika siirtyä ulkopintaan ja pitäisi vihdoin päättää väri ja teema... Samalla pitää hankkia muut somisteet, eli K-rautaan käy taas matka. Lakkaamiseen taas Mauno olisi halunnut osallistua innokkaa...