sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Exit only

Tänään oli Maunon vuoro kokea matka Masalaan, poikkeuksellisesti, onhan se saanut olla rauhassa näyttelemiseltä toukokuun Pirok-katastrofista asti. Herätys oli kuudelta, lähtö kymmentä vaille seitsemän - eikä aikataulun mukaista ratikkaa tietenkään tullut. Ei muuta kuin taksilla Pasilaan, jotta ehdimme junaan. Perillä vielä Reittioppaan mukaan 700 m kävelyä, jota Mauno hieman protestoi, taisi olla kopassa kaljakärryssä hieman täristävää ja pomppuista kyytiä raikkaan huurteisessa sunnuntaiaamussa.

Sitten päästiinkin halliin, jossa ei vielä ollut jonoja eläinlääkärille. Mauno aloitti protestoinnin välittömästi ja hyvä kun eläinlääkäri sai jonkinlaisen tarkastuksen tehtyä. Ei luvannut hyvää, mutta riskillä lähdettiin, edellinen katastrofi vielä muistissa, mutta toisaalta toive siitä, että Epun tulo olisi saanut Maunon sietämään muita kissoja hieman paremmin, mielessä. Tarkastuksen jälkeen oli kyllä toiveet enää aika alhaalla.


Mauno oli häkissä ihan nätisti, jopa kohtuullisen rennon oloisesti, olihan sinne sisustus jätetty Epun jäljiltä edellisenä päivänä, joten tutut tuoksuthan siellä oli. Kun ympärille alkoi saapua lisää kissoja, alkoi Mauno osoittaa mieltä kaikkia kontaktinottoja kohtaan. Niin kauan kun kukaan ei ottanut mitään kontaktia, se makoili rauhassa, ympärilleen katsellen, raksuja napostellen ja välillä silmät jopa hieman luppasivat. Mutta jokainen kädenojennus, kurkkaus lähemmäksi ja muu huomio sai sen sähisemään ja maukumaan. Myös henkilökunnan varovaiset silittely-yritykset saivat sähinät ja murinat.

Ratkaiseva käänne tuli, kun naapurin nuori Kamila pääsi takakulmasta härkkäisemään Maunon häkin puolelle pienestä raosta. Sen jälkeen takakulmaa piti vahtia ja sähinä yltyi. Lopulta henkilökunnan silitysyritys sai palkkioksi näykkäisy-yrityksen ja siitä paikasta sitten henkilökunta kävi ilmoittamassa sihteeristöön ja assarille, että vetää Maunon pois kisasta. Tuomarin pöydälle oli turha enää yrittää siinä vaiheessa.

Henkilökunta jäi vielä katsomaan muiden maukujen arvostelut ja aloitti sitten pakkaamisen. Mauno oli vahvasti eri mieltä häkistä poistumisen suhteen ja pisti oikein kunnon leopardishow:n päälle. Kaikki yritykset lähestyä saivat aikaan hurjaan sähinän, murinan, ulinan ja hyökkäilyn. Lopulta häkin sisustus purettiin varovasti katon ja oven kautta nyppien niin että Mauno jäi tyhjään häkkiin, mutta siltikään ovesta tarjottu kopan turvallinen pimeys ei houkuttanut hurjapäätä. Lopulta Kamilan ja Binchun ihana emäntä Heidi puki päälleen toppatakin väärinpäin, henkilökunnan nahkahanskat ja paini Maunon ulos häkistä henkilökunnan pitelemään koppaan. Ovi kiinni ja henkilökunnan takki päälle ja sähinäkasa oli purkissa. Loput kamat kasaan ja menoksi.

Ovesta ulos astumisen jälkeen Mauno oli kuin taikaiskusta oma rauhallinen itsensä. Koko matka kotiin junalla ja ratikalla meni leppoisasti ja kotiin päästyä Mauno oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ei kun syömään, Eppua nuolemaan ja painit päälle. Henkilökuntaakin puskettiin, kehrättiin ja silittää ja sylittääkin sai ihan normaalisti. Sitten otettiinkin porukalla parin tunnin päikkärit ja nyt on sitten riehuttu siitä asti eli business as usual.

Selvää on, että tämä oli Maunon viimeinen näyttelyreissu. Exit only. Ehkä jos siitä joskus tulee leppoisa vanhapoika löllykkä, mutta ei lähivuosina. Aikaisintaan veteraanina tarkastellaan asiaa uusiksi. Näyttelyt eivät ole henkilökunnalle tärkeitä, kissojen ehdoilla mennään, tarkoitus on vaan ollut totuttaa käsittelyyn, härdelliin ja reissaamiseen, jotta ne pakolliset reissut olisivat sitten helpompia. Joskus on kuitenkin kotoa poistuttava. Kivaa olisi, jos se sujuisi rutiinilla ja ilman pelkoja.

Maunon ongelma on selkeästi muut kissat. Ihmisiä se ei ole koskaan pelännyt, jos ei rakastanutkaan, mutta esimerkiksi henkilökunnan työpaikalla se on ihan rela, vaikka vieraassa paikassa ja vieraiden ihmisten ihmeteltävänä onkin. Mutta heti kun on vieraan kissan hajua, iskee sähinä ja murina.

Tätäkin kautta vielä ISO kiitos Heidille avusta Maunon kopittamisessa.

Kamerakin jäi tänään kotiin, joten vain huono kännykamerakuva on todisteena tästä penkin alle menneestä päivästä. Olisihan sitä sunnuntain muutenkin voinut kuluttaa kuin kuudelta heräämällä ja suinpäin katastrofiin lähtemällä...

7 kommenttia:

  1. Ei kestä kiittää. Hyvää harjoittelua tulevia assarikoitoksia silmällä pitäen. ;-)
    Meidän pikkuinenhan sitten veti tp:n kotiin, en muista olitko vielä silloin paikalla. Että Kamilan ura alkoi uskomattoman upeasti, ex1, vp ja tp kaikki kotiin!

    VastaaPoista
  2. En ollut enää, mutta ihan superhieno päivä Kamilalla! Ei jäänyt puuttumaan kuin paneelivoitto!

    Jotenkin tuntuu, että vierasta eläintä on tuollaisessa tilanteessa helpompi käsitellä kuin omaa, ei ole tunteet mukana niin pystyy toimimaan kylmäverisemmin.

    VastaaPoista
  3. Mauno sitten päätti oikein rautalangasta vääntää, että tämä oli viimeinen näyttely, johon hän saapuu. Voi kuinka kurjaa, että meni noin! Onneksi sentään Mauno on palautunut nopeasti ennalleen.

    VastaaPoista
  4. Joo, Maunon ehdottomia hyviä puolia on palautuminen. Kun ikävä tilanne on ohi, palautuminen tapahtuu sekunnissa ja vanhaa ei muistella.

    VastaaPoista
  5. Harmi juttu, mutta koska näyttelyt eivät ole mikään elon sanelema pakko, niin mitäs tuosta!
    Kunha kissa vain on terve ja onnellinen ja arki sujuu mukavasti, niin sehän on pääasia. :)
    Rapsutukset Maunolle ja Epulle.

    VastaaPoista
  6. Oi ei! :( Kurja näyttelykokemus! Ymmärrän kyllä sikäli yskän, että meillä Vilma on samanmoinen. Ollaan kerran käyty näyttelyssä, mutta koko aikana ei sellaista hetkeä ollut että neiti olisi relannut. Arvostelussa onnistuttiin käymään, mutta neiti ilmoitti kyllä hyvin painavasti että ei enää näyttelyitä, kiitos. Ja meillä aivan sama juttu: ihmiset ja uuden paikat on täysin ok kunhan niissä ei ole vieraita kissoja.

    VastaaPoista
  7. Harmi että Mauno ei näyttelyistä yhtään lämpene, mutta eipä noista kaikista ole näyttelykehien kiertäjiksi ja kissojen ehdoilla aina mennään. Kisustakaan tuskin enää on näyttelyissä käyjäksi vaikka linjat olisivat nykyään paremmassa kunnossa, mutta luonteeltaan on kuitenkin sen verran ujo ettei suuressa ihmisjoukossa viihdy. Somppupojat saavat sitten henkilökunnan näyttelykärpäsen puremaa lievittää ja niin kauan käydään kun kissat suostuu siihen touhuun.

    Hyvä juttu että Mauno oli kotiin päästyään oma normaali itsensä ja mukava kuitenkin että Eppu kestää näyttelytouhua paremmin että on sitten joku jonka kanssa voi näyttelyissä silloin tällöin pyörähtää. :)

    VastaaPoista