Trendipelle
Jotta Mauno ei tuntisi itseään vähäosaiseksi ja syrjityksi, henkilökunta kävi tänään yhdessä Atte-kollin henkilökunnan kanssa ostamassa Maunolle ja Atelle omat Furminaattorit. Kun kerran Mäykysellä ja Mustalla ja Harmaallakin on.
Ensin Furminaattoria piti kovasti tutkiskella. Henkilökunta sai vedetty samassa yhteydessä muutaman vedon ja heti hurinamoottori käynnistyi. Karvaa lähti jo ensimmäisellä vetäisyllä tukko.
Korka Furminaattorissa ei ole keräilysysteemiä (ilmeinen puute!), päädyttiin siihen, että perustetaan sängylle furminointiasema, joka rakentuu aluspyyhkeestä, jonka voi tarpeen mukaan pestä tai tarrarullata. Tai imuroida.
Mauno on tyytyväinen, mutta hieman hankala furminoitava, sillä paikallaan ei voi olla vaan pitää huristellen kiertää ympäriinsä. Veto kerrallaan asia edistyy.
Ja lähtihän sitä karvaa jo ensikokeilulla aikamoinen määrä. Liian usein ei ehkä kannata furminoida, ettei iske kaljuus, mutta jospa tämä hieman sitä leijuvaa karvamäärää vähentäisi.
Toivossa on hyvä elää...
Eli hankitte hurinaattorin. :c)
VastaaPoistaMauno taitaa kuitenkin olla ensimmäinen, jolla on ihan furminointiasema. Kuulostaa hyvin asiantuntevalta ja ammattimaiselta. Meillä on furminoitu vähän siellä ja täällä ja seurauksena yritetty nyppiä karvoja pois milloin mistäkin...
VastaaPoistaHei meilläki on phurminointiasema! sitä sanotaan vessanpöntön kanneksi. Tassut nojaamaan vesisäiliöön, selkä suoraksi (H osaa jo) ja sit hurinaa :-)
VastaaPoistaEiks sulle Maukka tuu kartsee päänsärky kun äkkii joudutkin kattelee violettia sun tavallisten maisemavärien sijaan?!
Voi hyvänen aika Musta&Harmaa, koska Furminaattoria ei saa kissalle kuin yhdessä värissä, violetissa, niin pitäähän nyt asemankin olla saman värinen. Jos ei olisi niin siitä vasta päänsärky tulisikin!
VastaaPoistaFurminator on kuin tarttuva tauti! Epidemia!
VastaaPoista