Tanssijalle bannia


Joku aika sitten talouteen hankittiin Cat Dancer -lelu poikien iloksi (ihan kuin niitä leluja ei olisi jo ennestään...). Useimmat kissanomistajat tuntevat tapauksen: metallilangan päässä nippu pieniä pahvirullia. Yksinkertainen mutta toimiva, metallilanka saa rullat pomppimaan holtittomasti ilmassa, kuin kieppuva ja liitelevä perhonen. Ja sellainen liikehän on omiaan kiinnostamaan kissaa. Mikä parasta: henkilökunnan ei tarvitse tehdä juuri mitään, kunhan pitelee metallilankaa toisesta päästä ilmassa, se pomppii itsestään.

Niin on. Meilläkin siitä tykättiin kovasti, erityisesti Eppu, mutta aina välillä kun Eppu ei ollut paikalla, salaa myös Mauno. Kovaa loikkimista ja pyydystämistä.

Leikille tulee tietysti aina joskus loppu. Eppu veti överit. Katsokaa ja pistäkää ainakin lopussa äänet päälle.



Ei kovin hyvä hampaille. Pahoittelen videon huonoa laatua, tällä kertaa hämäryys pistää kuvan rakeiseksi.

Kommentit

  1. Aika halloween-basement-cat lopussa! Musta ihan pelästyi :-D

    VastaaPoista
  2. Joo, herra taistelee ihan tosissaan, vetää nelivedolla hampaat irvessä ja murisee. Ihan koira.

    VastaaPoista
  3. Kas, niin se kuoriutui naapurinkin mausta pikkuhauva! :D

    Samaan aikaan meillä rapinahiiren noutoa harrastetaan parhaimmillaan kolme kertaa päivässä...

    VastaaPoista
  4. Lulu ja Lotta tuijottavat tietokonetta hyvin epäluuloisesti. Lotta lähti häntä matalana pois ja Lulu kurkistelee kulman takaa häntä pörrössä.

    On se aika äijä jo nyt tuo Eppu

    VastaaPoista
  5. Ihana tuhisija-murisija-ärsijä Eppu! <3
    Todella suloinen, jännä muuten, kuinka Eppu näyttää ihan kokomustalta (pantterilta!) tuossa videossa. :)

    VastaaPoista
  6. Ihana lelu, tuollainen pitää ehdottomasti hankkia meillekin! Ja voi kun Eppukin näyttää olevan jo iso poika. Mutta onneksi leikin lomassa näyttää välillä olevan vielä suloisia kissanpennun eleitäkin :-).

    VastaaPoista
  7. Ruusu,
    Eppu on jo ihan musta oikeastikin. Vain ihan kirkkaimmassa valossa jonkinlaista täplänhaamua pilkottaa ja kaula on hieman vaaleampi.

    Ja on se penska vielä, se on jotenkin kömpelömpi ja pentumaisempi liikkeissään kuin Mauno samassa iässä.

    VastaaPoista
  8. Hei,

    Löysin bloginne toisen kissaihmisen blogin kautta ja piti heti lisätä listaan. Sen verran hienoja videoita nääs ;)

    VastaaPoista
  9. Kuullostaa kun kissa olis tukehtumassa tai sitten kuvaaja murisee uhkaavasti :D

    VastaaPoista
  10. AAhahahaah. Oletko varma että Eppu on kissa? Haha, se murisee kuin koirat. Mahtavaa :D

    VastaaPoista
  11. Se ei ole Kissa, se on Mau.

    Tässä videossa http://www.youtube.com/watch?v=tVOaLDR8h2w Epun veli Ejaaz (kutsumanimi Nelson) syö emon tuomaa lihaa. Taitaa olla Eppu kun siellä taustalla luumuilee.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!