M•A•U•K•U•J•A

Tämä postaus ei koske Maunon korvienväliä. Otsikostaan huolimatta. Eilen keksittiin taas uusi leikki. Kun Maunon oman pehmustepeiton viritti lattiatyynyn kylkeen, syntyi siitä hyvä tunneli. Tunnelista oli jännittävää vaania. Erityisesti kun henkilökunta heitteli tunnelin suulle rapisevaa perhosta, joka on kiinnitetty pitkään kengännauhaan. Sen kimppuun piti hyökkäillä innokkaasti. Tunneli on ollut kovassa käytössä tänäänkin. Heti kun rapsauttaa perhosta Mauno säntää tunneliin. Leikitään!

Mauno on yhtäkkiä kasvattanut tuplakulmurit ja se on oikein kunnon Draculan näköinen kun avaa suunsa. Sekunda-Draculan lähinnä. Hampaita oli supervaikea kuvata, kun toisella kädellä pitää pidellä kiemurtelevaa kissaa ja sen suuta auki, ja toisella sohottaa kameralla. Parhaiten sen onnistui iltaunisella reppanalla, joten siksi pimeä kuva (ei viitsi salamoidakaan ja pidemmät valotusajat on pois laskuista). No, jotain kuitenkin talteen muistojen päiväkirjaan. Hampaiden uusinta sattui hyvään aikaan. Ensi viikolla on muutenkin lääkäri, joten jos eivät maitokulmurit ole vielä irronneet saa lekuri vähän heiluttaa.

Tänään viihdyteltiin uudella vesileikillä: altaaseen kymmenisen senttiä vettä ja sinne kelluvia asioita. Suosikki oli muovinen pullonkorkki, sitä jaksettiin onkia vaikka kuinka kauan. Välillä se piti viedä oikein kuiville lattialle ja tutkia sitä siellä, tassuja kuivaksi nuollen. Vesi on kivaa!

Maunon isoäiti on Suuri Kansainvälinen Herkkusieni, mutta Mauno on toistaiseksi vain Pieni Töölöläinen Herkkusieni.

Mauno rykäisi vastineen Mustan ja Harmaan teokselle - tämän teoksen nimi on "Pus Mama". Toivottavasti japanialaiset kutsuvat Maunon samaan biennaaliin kuin Mustan ja Harmaankin niin voidaan reissata yhdessä.

Kilokaupalla paistilihaa! Ihan melkein otettavissa! Omassa pihassa! Yäk.

Sunnuntaina ulkoilimme syksyisessä auringonpaisteessa urbaanissa ympäristössä. Mauno nautiskeli kiipeilystä, auringosta ja kaukaisista epyktiläisistä geneettisistä muistoista... Vähän kuin olisi pyramideilla päivystänyt. Henkilökunnalla ei ollut kamera mukana, mutta känny sentään. Ihan hirveä kuva Maunosta, miten sillä on noin tyhmä ilme ja se onnistuu seisomaankin selkä notkolla perä jotenkin ihmeellisesti lenksottaen. Höh.

Oih, Moderncatissa oli juttua kun joku ihana ihminen oli tehnyt kissoilleen tällaisen hienon kiipeilyjutskan. Mekin tykättäisiin tämmöisestä - tosin maalattuna erilailla, mutta se on pieni yksityiskohta. Edelleen sydän vuotaa verta (silmistä puhumattakaan) kun katsoo niitä lemmikkikauppojen kamalia kiipeilyhässäköitä, miksi, oi miksi ei kukaan tee myyntiin tyylikkäitä lemmikkihuonekaluja?!? Tässä on Grand Canyonin kokoinen markkinarako. Halooo?!? Kuva (ja lisää niitä): Colin Beadle / Flickr

Maulla sanotaan olevan "huolestunut" ilme naamallaan. Mikähän sitä niin huolestuttaa? Tänään töistä tullessa tapahtui seuraavaa: Henkilökunta: Maunoo! Arvaa mitä? Varasin sulle lekuriajan. Mennään poistattaan ne ihan turhat karvanopat! Mauno: Eieieieieieiiiiiii... Joopas. Puolen vuoden ikä on ihan nurkan takana ja herraa alkaa kollituttamaan. Moukumisen lisäksi kuljetaan ihan koko ajan nenä maassa, ei meinaa ehtiä leikkimäänkään tai leikki pitää keskeyttää kun pitää alkaa nuuhkimaan. Ja sitten toljotetaan eteenpäin suu auki tooodella fiksun näköisenä tuoksuja nenään vetäen. On ne sitten lattiasta tai omasta, noh, tiedätte mistä. Siispä, kohti lekurin leikkuria käy tie. Parin viikon päästä on aika ja se on nyt ajoitettu niin että olen seuraavan viikon itse lomalla, eli ehdin vahtia tötteröpäätä. Voitte olla varmoja, että sitten niitä toilailupostauksia tänne vasta tuleekin. Jos sinne asti päästään. Jos merkkailu alkaa ennen sitä, sakset sanovat nips naps välittömästi. STOP Töh...

Sunnuntain kunniaksi kerättiin melkein kaikki lelut kaappiin ja vaihdettiin uudet tilalle. Tulee vähän vaihtelua leikkihommiin. Kaikista ihanin uusi oli vihreä karvainen mustekala. Sen kanssa on nyt aamupäivä painittu ja ihan hirveä hepuli onkin ollut. Lisäksi meillä on ollut viikon verran lainassa kaksi Taika-koiran lelua, ja ne onkin ollut mielenkiintoisia. Jotain uutta ja ihmeellisellä hajullakin! Chiccon rapiseva perhonen on erityisen ihana.

Sen lisäksi, että Mauku on viileämpien ilmojen tullessa selvästi alkanut kapuamaan syliin useammin, se on myös muutamaan otteeseen tavattu nukkumasta kylppärin lattialta. Ilmeisesti lattialämmitys on niin ihana, että kova kaakelialusta ei haittaa. Tarjolla kun olisi pehmeiden sohvan, nojatuolin ja sängyn lisäksi myös lampaanvillaa ja muuta pehmustettakin.

Meidän suosikkiblogien ehdoton top 3: Musta ja Harmaa Ne on meidän idoleita, niillä on semmoinen rouhea (kissan)elämänmakuinen meno päällä ja viksu Palvelija, joka osaa palvella niitä hyvin. Ja sitäpaitsi meillä on yhteinen Kynsi-täti. Herra Mäykynen on ihan samanikäinen täpläturkki, ja me mielenkiinnolla seurataan sen touhuja, kun siellä tuntuu olevan ihan samanlaiset jutut menossa kun meilläkin. Paitsi että siellä on henkilökunnalla toi valokuvaus ihan eri tasolla kun meillä, ei meillä oo koskaan niin hienoja kuvia. Me ollaan aika kateita mateita. I can has cheezburger ei nyt varsinaisesti ole ihan perinteinen blogi, mut se me katsotaan joka päivä, kun siellä on kans vähän samanlainen meininki usein kuin meillä.

... käkikello. Koskahan sitä oppii ja saa selkärankaansa sen, että ovia ei enää jätetä auki ja käännetä selkää tuosta vaan... Mutta on sillä ihan törkeän hieno tuo turkki. Paranee vaan koko ajan.

Tänään oli kakkalaarin siivouspäivä ja Maunon piti tietysti päästä testailemaan tyhjää laariakin. Tietysti piti myös osallistua täyttöön ja ennenkuin sain kopan päälle oli jo testipökäleetkin tehty...

Ruoho kasvoi selvästi liian hitaasti. Piti vähän möyhiä multaa muhevammaksi. Kun ensin oli suojakelmuun tehty ilmareiät. Kasvatustoiminta siirtyi työpaikalleni, työhuoneeni ikkunalle. Tuodaan ruoho kotiin sitten kun se on kasvanut.

Kaikkihan tiedämme, että eläinten koulutuksessa kaiken A ja O on ajoitus. Kieltämisen ja palkitsemisen pitää kohdistua juuri siihen hetkeen, kun eläin tekee jotain kiellettyä tai toivottua. Ei kolme sekuntia sen jälkeen, vaan juuri sillä hetkellä. Maunon kanssa tekniikka on koetuksella. Useimmiten tilanteen kulku on seuraava: 1. MITÄH?!? 2. *nauraa kippurassa* 3. *hakee kameran* Kolme minuuttia tapahtuman jälkeen voi olla kohtuullisen turhaa torua että ei, meillä ei saa hypätä lattialta suoraan jääkaappiin...

Meillä on tänään vain köllötelty. Tai oikeammin, nukuttu. Oli vissiin sen verran rankka päivä eilen, kun henkilökunta ei lähtenytkään päiväksi töihin ja illalla oli vielä jännittävän hajuisia vieraita (koirallisia), joiden edessä piti riehua myöhään asti. Nyt sitten ei jaksa muuta tehdä kuin nukkua. Huomenna henkilökunta onneksi menee taas töihin.

Istutettiin tänään. Yhdessä.

Kuten aiemmin kerroinkin, Mauno saattaa minut vessaan, jos siellä yöllä käyn. Päiväreissuista poiketen se jää aina makaamaan ovensuuhun matolle. Viime yönä se oli erityisen hellyttävä ja piti tassullaan isovarpaastani kiinni. Sillähän on tapana pitää kontakti tassulla esimerkiksi sohvalla köllötellessämme. Vaikka se ei välttämättä pitkään jaksa sylissä olla, se siirtyy usein makaamaan jalkoihini, mutta pitää kontaktin pitämällä tassulla jalastani kiinni. Jos ei nojaa päätään jalkaani. Nyt ilmojen kylmetessä se on selvästi alkanut viihtymään sylissäkin paremmin. Muuten vessassa sen lempipaikka on pesuallas. Sinne mahtuu juuri sopivasti köllöttelemään kerälle. Ja on se tullut pytyn takaa lattialtakin löydettyä nukkumasta. Siellä on ilmeisesti lämpimin paikka kun lattialämmitys on päällä.

Maunohan siis ei pidä vettä mitenkään erityisen epämiellyttävänä elementtinä. Jos hanasta valuu vettä ja sitä pääsee rämppäämään niin mikäs sen mukavampaa. Vesinorosta voi juoda, sitä voi räiskiä tassuilla eikä haittaa yhtään vaikka se vesinoro valuisi suoraan niskaan. Vesileikeillä on myös kivoja seurauksia. Sen lisäksi että keittiö on märkänä (henkilökunta tietysti kuivaa, mitäs muuta tekemistä sillä olisi), märät tassut luistavat kivasti puulattialla kun juoksee ja kun märillä tassuilla menee vessaan, saa mukavan sokerikuorrutuksen tassuihin. Sitten kun sieltä vessasta tulee, voi hyppiä ja loikkia ympäri olkkaria ja ihmetellä niitä tassuja. Niitä voi myös nuolla ja irvistellä sitten nuolemisen tuloksia. Semmoista se on, pienellä kissanpojalla. Elämä on ihmeellistä.

Annan kommentti "se Oikea" -postaukseen herätti siihen, että olen tainnut kertoilla vain Maunon tohelluksista täällä. Se on tietysti se mikä eniten herättää hauskoja tarinoita - vaikkakaan suurin osa niistä ei päädy kameraan, koska muuten pitäisi elää kamera kädessä. Käsillä sen pyrin pitämään, mutta eihän sitä koskaan ehdi ottamaan esille, kun tilanne on päällä, vaikka se kuinka lähellä olisikin. Tämäkin kuva on kännykameralla, koska illalla tulee harvoin aamua varten otettua kameraa sängyn viereen - joskus sentään känny saattaa yöpöydältä löytyä. Mauno on suloisimmillaan aamuisin. Paitsi silloin, kun se päättää alkaa riehumaan puoli viisi, mutta sitä onneksi tapahtuu harvoin. Normaali aamu tapahtuu niin että kun kello soi, Mauno juoksee (se on herännyt ennen minua, mutta touhuilee jotain ihan hiljaa) töp töp töp ja loikkaa sänkyyn kyhnyteltäväksi. Se pyörii ja kellahtelee selälleen, vatsasta pitää rapsutella. Se on äärimmäisen hellyydenkipeä, ihan kuin yön aikana olisi tull...

Mauno täyttää tänään 5 kk. Sen kunniaksi otettiin taas punnitus: 3200 g eli 400 g enemmän kuin kuukausi sitten. Hyvin on siis syöty - ja piereskeleminenkin on selvästi vähentynyt, liekö sitten matokuuri auttanut. Mauno sai tietysti lahjankin, tai oikeastaan kaksi, ja etuajassa eli eilen. Purkissa on herkkunapsuja ja pallossa kulkuset. Köyhän perheen lapsi ei leluilla koreile. Ennakko-odotuksista huolimatta (Mauno ei ole selvästikään mikään pitkäjänteinen näprääjä vaan enemmän toiminnan mies) Mauno keksi illalla myöhään napsupurkin idean ja jaksoi kolistella sen kanssa urhoollisesti pimeydessä vaikka kuinka pitkään. Ideahan on tietysti se, että kun henkilökunta nukkuu (tai yrittää nukkua) leikitään äänekkäillä leluilla, päivällä niihin ei kosketa. Vaikka yhteistä matkaa on takana vain reilut 2 kk, voin jo nyt sanoa (ja olen sen useille sanonutkin) että Maunon ottaminen on ollut yksi elämäni parhaita päätöksiä ja hankintoja. Se on juuri Oikea.

Paitsi Maunon mielestä. Se on oppinut avaamaan keittiön työtasolla olevan raksupurkin kannen. Raksut ovat tietysti herkullisempia purkista syötynä kuin omasta kupista, jossa niitä on tarjolla 24/7. Koska purkki on Iittalan Jars enkä halua a) sen rikkoutuvan tai b) kuunnella yöllä sitä kolinaa mitä purkin avaamisesta tulee, on purkki takavarikoitu ja sijoitettu kaappiin. Toistaiseksi oma purkkini, missä on M&Mämmiä, on saanut olla rauhassa. Henkilökunnan raksuihin ei kosketa. Nih.

Maunolle on rakennettu uusi pesäpaikka kirjahyllyn päälle. Sieltä on hyvä tutkailla maailman menoa (joka yleensä koostuu sohvalla makaavasta henkilökunnasta, kiinnostavaa). Ikean lampaantalja on pehmeä makoilualusta ja ennenkaikkea sitä on kiva repiä.

Maunon camouflage on kyllä selvästi urbaania laatua. Eihän tuollainen toimisi metsässä mitenkään! Kyllä Mauku on selvästi cityeläin. Tänään käytiin taas pitkästä aikaa ulkoilemassa. Oli jänskä-pänskää, paljon puluja ja ystävällismielinen setteri, jolle Mauno näytti lamppuharjaa. Ulkoilun jälkeen Mauku olikin sitten niin poikki että oli pakko ottaa kunnon tirsat. Sen jälkeen voikin keskittyä katsomaan Hauskoja kotivideoita, sieltä tulevat koira- ja kissapätkät kiinnostavat niin paljon että pitää istua telkkarin ääressä katsomassa. Ja välillä hypätä ihan telkkari kiinni nenässä tutkimaan että mitä siellä laatikon sisällä oikein on.

Maunohan ei ole mikään pateettinen mies eli tasalaatuinen mössö ei kelpaa, ruuassa pitää olla klimppejä ja kastiketta. Jos tarjolle laittaa pateeta, on tuloksena syvä paheksunta. Se ilmaistaan nuuhkaisemalla ruokakuppia, mouruamalla syvältä ja kaapimalla kakkaruoka peittoon (siis raapimalla lattiaa). Kuten edellisiltana kun kehtasin tarjota Animondan riistapateeta. Hylkäämisen lisäksi. Yritin sitten hyvitellä tapahtunutta keittämällä seitä. Keittotapahtumaa piti seurata intensiivisesti vierestä koko sen ajan kun kala oli kiehumassa. Lisäksi kun kala oli kiehunut ja siirtynyt jäähtymään jääkaappiin ja kuumalle hellalle oli laitettu kattilaan kylmää vettä suojaksi, piti sitä ihanaa vienosti kalanmakuista vettä tietysti lipittää. Kala maistui ja kun keitin sitä kunnon palan, jäi sitä vielä kuppiin kun mentiin nukkumaan. Ajattelin, että Mauno voi käydä sen sitten syömässä yöpalana. Väärin ajateltu. Aamulla seitä oli vielä jäljellä. Sen sijaan tiskipöydälle ruokakuppiin jäänyt patee oli syö...