Niin, hiljaista on ollut. Olemme siirtyneet käytännössä kokonaan Instagramiin (@maukujablogi, #maukujablogi, #lyyramau ja #eppumau löytävät perille) ja siellä melkein päivittäisiin kuvapostauksiin, jotka ovat pääosin kännykuvia. Iso kamera ei ole viihtynyt henkilökunnan kädessä viime aikoina, eikä meillä ole täällä juuri mitään tapahtunutkaan. Mutta tänään on Lyyran synttärit, pieni pippurinen neiti täyttää KOLME vuotta. Tällä viikolla pääsimme käymään lääkärissä, kun neiti oli kovin vaisu ja hengitti kiivaasti, mutta mitään erityistä syytä ei löytynyt, kaikki kokeet näyttivät hyvää. Papereihin tuli merkintä "reipas, virkeä ja vauhdikas", joka kyllä kuvaa neitiä hyvin. Lääkärissä käyttäydyttiin melkein nätisti, ultrattua saatiin ja pissanäyte ihan hereillä, vertakin olivat onnistuneet ottamaan ja jonkinlaiset röntgenkuvatkin ihan hereillä, vaikka siellä neiti oli kuulemma pistänyt aika tosissaan vastaan. No ei nyt kovin tosissaan, jos kuva oli saatu, sanoo henkilökun...
Ei Mauno ole läski, mutta tilanteen kehittymistä on hyvä pitää silmällä tosiaan. Tuossa ikäluokassa tosiaan pojat kehittyy miehiksi ja ihan lihasmassaa ja kokoa muutenkin tulee, mutta siinä sivussa saattaa hieman kroppa lässähtääkin, jos ei ole tarkkana. Meillä on siitä täällä elävä esimerkki. Ja Onnilla kyllä kylkiluut tuntuu, vaikka paksu onkin, joten se ei ole ihan eksakti mittari kuitenkaan.
VastaaPoista