Not so nice boy Mauno

Maunolla oli eilen tähänastisen elämänsä kamalin päivä. Oltiin Pirokin näyttelyssä Tampereella ja Mauno vihasi joka sekuntia.

Mauno pääsi perjantaina henkilökunnan mukaan duuniin, josta jatkoimme junalla Tampereelle henkilökunnan vanhempien luokse. Siellä oli hulinaa ja melskettä henkilökunnan veljen perheen muodossa (Oskari 5 vee, Siiri 2,5 vee). Paikka oli onneksi tuttu jo pääsiäisvierailulta, joten tällä kertaa ei ollut ihan niin jännittävää kuin viimeksi.

Yö sujui rauhallisesti, mutta aamun hereilläolo meni ihan huuteluksi ja ikkunoiden kiertelyksi. Asunto kun on rivitalossa niin ikkunoita piti kiertää, kun sieltä näkyi ulos niin hyvin. Automatka Pirkkahallille oli yhtä huutoa. Eläinlääkärille tarkastuksessa pitikin sitten jo murista ja sähistä, kun henkilökunta ensin sai Maunon riivittyä kaksin käsin ulos boksista. Lupasi hyvää alkavalle näyttelypäivälle.

Sitten päästiin sisustamaan häkkiä, jonne Mauno riivittiin taas ulos boksista. Häkissä huutelu jatkuikin. Olimme suhteellisen ajoissa paikalla, joten henkilökunta otti Maunon syliin ja siinä Mauno vähän rauhoittuikin ja palasi ilomielin häkkiin. Sieltä olikin sitten hyvä sähistä häkkiin kurkkiville vieraille. Juu, tässä on mukava, vieraisiin rennon välinpitämättömästi suhtautuva sosiaalinen ja leikkisä mau.


Kun alkoi näyttää siltä, että Mauno ei viihdy tapahtumassa pätkääkään, henkilökunta alkoi jännittää arvostelua ja sitä miten Mauno käyttäytyy. Sehän ei tietenkään auttanut tilannetta, Mauno varmaankin stressasi entistä enemmän sitä miksi henkilökunnan pulssi on noin 350, ruumiinlämpö 40 asteen paremmalla puolella ja tuskanhiki valuu.

Onneksi Mauno oli päivän viimeinen arvosteltava kissa kyseisellä tuomarilla, Marteinn Tausenilla Islannista. Maukulaisia oli paikalla ennätykselliset 8 kappaletta ja kun välissä kisattiin parhaasta pennusta, värin parhaasta jne, venyi arvostelu ja kun viereiset pöydätkin ehtivät lopetella, arvostelualueella oli aika rauhallista.

No, Maunohan ei viihtynyt tuomarin pöydällä yhtään ja ilmaisi sen selvästi sähisemällä, murisemalla ja kätkeytymällä henkilökunnan kainaloa kohti. Venytetystä näyttelyasennosta ei kannattanut edes haaveilla, hyvä kun sai jonkunlaista mykkyrää pideltyä käsissä.


Tuomari piti kovasti Maunosta, kehui sen hienoa turkkia, kauniita silmiä, lihaksikkuutta ja kaikkea muuta mahdollista. Mutta luonne - "not so happy today" lukee paperissa. Pahoitellen tuomari totesi, että ei voi ottaa sitä mukaan tuomarin parhaan valintaan, koska Mauno ei missään tapauksessa selviäisi paneelista tuolla tuulella, jos tuomarin parhaan voittaisi. Kuulemma kyse ei ole "about his looks" vaan ainoastaan siitä, että se ei sillä hetkellä ollut näyttelymoodissa. Henkilökunta ilmoitti olevansa täysin samaa mieltä. Tuloksena oli kuitenkin CAP-serti ja EX1-tulos sekä oikein positiiviset arvostelut.

Tuomariarvostelun jälkeen oli vielä vuorossa lyhyt koettelemus värin parhaan valinnasta kastraateissa ja vastassa olivat Kiija ja Onni Iltavillin kissalasta. Tuomari kertoi, että valinta oli Kiijan ja Maunon välillä, ja päätyi sitten Kiijaan - jälleen perusteena luonne.

Edellisessä näyttelyssään 9 kk sitten Mauno oli rentoreiska, köllötteli nukkuen häkissään ja nuuskutteli tuomaria - sai arvostelun "nice boy" ja arvosanan VG (häntäknikin vuoksi). Nyt siis ulkonäkö oli loistava, mutta luonne ei.

Sitten pääsi taas häkkiin turvaan.


Päivällä kävivät Oskari ja Siiri Maunoa moikkaamassa ja toivat tuliaisia. Molemmat olivat halunneet ostaa helistinpalloja, ja ne piti kaikki laittaa Maunolle heti. Kahdeksan kappaletta. Lisäksi oli ostettu roikkuva kalalelu. Kyllä Maunolla piisasi leikkikaluja, kun mukana olivat vielä oma karvapallero ja kaksi pientä hiirtä! Useampia ohikulkijoita näytti huvittavan lelupaljous ja sen keskellä jurottava kissa, jota leikitytti ehkä vähiten koko ikänään... Mauno ei tietenkään myöskään syönyt, juonut, käynyt vessassa - paitsi loppuillasta suostui syömään henkilökunnan kädestä pari raksua.

Kotiin päästiinkin ihanasti autokyydillä, tosin huutaen, muristen ja sähisten sekä kopasta ulos huitoen, kun kyydissä oli kaksi muutakin kissaa - siskotyttö Vuokko sekä pieni pentunen Ila, jota henkilökunta erehtyi näyttelyssä vähän sylittelemäänkin.

Mutta kyllä kotona sitten ruoka maittoi, henkilökunta keitti herkuista herkuinta seitä ja raksutkin maistuivat. Yö meni nukkuessa ja samaa on jatkettu nyt aamupäivästä... herra on ihan poikki vieläkin.


Sertiruusuke päätyi ainakin hetkeksi Linnan kylkeen, jossa Mauno saa rämpätä sitä mielensä mukaan, koska henkilökunta ei ole kiinnostunut niiden keräilemisestä. Meille ei siis tule pokaalivitriiniä eikä ruusukeriviä seinälle - jos ylipäätään ikinä enää näyttelyyn päädymme.


Hengissä selvittiin, mutta kyllä henkilökunnalle jäi aika paha mieli eilisestä. Ei tuloksen vuoksi, vaan sen vuoksi, että Maunolla oli selvästi niin paha olla koko päivän. Koska eläimet eivät voi vaikuttaa omaan olotilaansa, on omistajien velvollisuus huolehtia että niillä on mahdollisimman hyvä olla ja eilinen soti tätä henkilökunnan periaatetta vastaan niin pahasti kun vaan voi. Mitään peruuttamatonta ei toki tapahtunut, kotona huristiin jo iloisesti illalla, mutta kyllä päivä oli todella raskas.

Meillä on nyt mietinnässä jatketaanko näyttelemistä ollenkaan. Maunoa ei ostettu näytteleminen mielessä, ollenkaan, ja ajatuksena oli vain kokeilla mitä siitä tykätään ja ennenkaikkea sen vuoksi, että niissä tilaisuuksissa tapaa muita saman rodun edustajia, joiden kanssa vertailla juttuja omista maukulaisista ja kuulla tietoa rodusta. Toki eiliseen vaikutti voimakkaasti ensinnäkin se, että takana oli jo muutenkin rankka reissu, kun oltiin töissä ja reissattiin jo edellisenä päivänä ja ennenkaikkea se, että edellisestä näyttelystä on jo 9 kk ja Maunolla ei ole mitään muita kissakontakteja. Näyttelyihinkin voisi siis tottua.

Voi olla että kokeilemme jotain lähinäyttelyä, johon on lyhyt matka ja harjoittelemme ylipäätään matkustamista, koska nyt se huuto alkoi jo aamulla autossa. Mutta voi olla että vetäydymme saman tien näyttelytoiminnasta. Nyt pitää miettiä.