Putsia ja puunia
Kevään karvanlähdön hiipuessa meillä on siirrytty Furminaattorista takaisin tavalliseen karstaan. Mauno tykkää siitä enemmän ja onhan se henkilökunnankin kätevämpi käyttää. Kun karstalla vetäisee ensimmäisen vedon, alkaa hurina. Mauno ei vaan oikein hiffaa karstan käyttöä vaan lähtee heti kävelemään, huristen. Kivaa on, mutta sitä paikallaanpysymistä ei ole oikein hiffattu. Välillä toki kellahdetaan selälleen, että voisi vatsankin puolelta vähän raapaista.
Tässä yksi ilta kävimme yhdessä vessassa ennen nukkumaanmenoa. Mauno kävi laatikolle ja alkoi huutelemaan, että "kakka tulloo". Tulikin, ja Mauno vähän ravisteli peräosastoaan sen näköisenä, että henkilökunta pohti, että olikohan tässä jotain juttua. No, henkilökunta sitten vain alkoi putsaamaan laatikkoa ja Mauno meni seisomaan pesualtaaseen, takajalat altaan pohjalla ja etujalat reunalla ja tarkkaili henkilökunnan puuhia laatikkoa putsaillessa. Edelleen henkilökunta mietti, että joku ei nyt oikein täsmää käytöksessä.
Sen jälkeen sammutettiin valot ja mentiin yhdessä makkariin, jossa Mauno asettui lattialle istumaan ja putsimaan jalkoväliään. Kakkeliahan siellä oli hännän tyvessä! Henkilökunta kaappasi Maunon kainaloon ja vei altaaseen, jossa putsaus sujuu hienosti. Mauno asettuu hienosti altaaseen, henkilökunta ottaa toiseen käteen hännän ja toiseen kastetun vanulapun ja puts puts.
Sepä se oli mikä ei täsmännyt, henkilökunnan olisi pitänyt jo aiemmin ymmärtää Maunon altaaseen asettumisesta, että nyt olisi pyllypesulle tarve.
Höh. Huono henkilökunta, palvelu ei pelaa!

Henkilökunnan vaihtoviikot! Samaa ongelmaa tääl... ne ei vaan hoida duunejaan.
VastaaPoistaAaa, kakkajutut, meidän lemppari puheenaihe nykyään ;)
VastaaPoistaMeiltä löytyy yksi gaggabylly, jolta saa välillä mamma pyhkiä pyllyn.
Ihan pakko kertoa tämä: Eräänä aamuna herättyäni astuin pimeässä jonkin kovan päälle auts. Kädessä hetken hypisteltyäni luulin sitä hiuspompulaksi (kaksi pallukkaa narun molemmissa päissä)... hetkinen, eihän mulla ole tämmöstä pompulaa... Valot kun sain päälle, tuli karmea totuus esille :) Mamman pitkistä hiuksista saa hyvät pampulanrakennusainekset :D
Karsta on kyllä eri hyvä, meilläkin tykätään.
Heh, Mauno se onkin viksu mies, kun oottelee valmiiksi pesupaikalla :)
Oiskohan palvelusväelle jotakin lisäkoulutusta tähän hommaan, kun tuntuu nyt meilläkin tätä tyytymättömyyttä palvelun tasoon olevan :)
Meillä tehdään myös tuota helminauhaa, mutta onneksi pääosin hiekkalaatikkoon. Sidosaineena on vaihtoehtoisesti joko palmunlehti, ruoho tai henkilökunnan hius.
VastaaPoistaYleensä pyyhkimiset hoidetaan juoksemalla ensin sata lasissa ympäri kämppää ja sitten menemällä moonwalkia perse maassa pääosin matoilla, mutta tällä kertaa herra olisikin asettunut suoraan pesulle, jos henkilökunta olisi vain ymmärtänyt elekieltä. Ei ymmärtänyt.
Voi hellalumala tuota Maunoa. Lääh. Sen takia vain, että osaavat ne välíllä jutellakin sinulle, kissat nääs.
VastaaPoistaVoiko selkeämmin enää ilmaista peppupesun tarvetta? Mutta niin se vaan, että hyvää henkilökuntaa on vaikea saada. Mäykyselläkään ei palvelu oikein pelaa. Seuraavalla kerralla Mauno palaa taas varmaan tuttuun moonwalkiin, jos se saa paremmin henkilökuntaan säpinää ;)
VastaaPoistaVoisiko Mauno (tai hänen sihteerinsä) alkaa laittaa postauksien otsikoihin varoittavia koodisanoja, esim. söpöys- tai nauruvaroitus? Sitten ei pitäisi kesken työpäivän IIik-ihastella tai kikatella yksinään ääneen, kun on vahingossa eksynyt kissanpentukuvien tai kakkapyllyjuttujen ääreen. Tietenkin kaikki ymmärtävät selityksen, että naureskelen täällä vaan sitä, että yksi kissa halusi pyllypesulle :)
VastaaPoistaMauno on kyllä nerokas, kun meni valmiiksi pesupaikalle. Harmi, että me ihmiset emme ole yhtä nerokkaita kuin kissat. Millaisia ihmisblogeja meidän kissat meistä pitäisivätkään?
Ei me kyllä varoitella mitään, kaikki tietävät että täällä on hölmöyksiä niin voivat suhtautua silleen jo tullessaan.
VastaaPoistaOn se fiksu poika tuo Mauno, esimerkillistä toimintaa.
VastaaPoistaTäytyypä istuttaa omat katit läppärin ääreen ja näyttää, kuinka oikeaoppisesti toimitaan kakkapyllytapauksissa. :)
Jostain syystä Maunon "Kakka tulloo!" -ilmoitus kirvoittaa aina hersyvät naurut. Nyt olis vieläpä ilmoitettu pyllypesun tarpeestakin mutta henkilökunta ei vaan tajuu. :o
VastaaPoistaOnkohan tämä "kakka tulloo" rodulle jotenkin ominaista, koska Flipillä on samanlainen sisäänrakennettu kakkamaukukello kun kyykistelee jo hiekalla? Hysse taas kertoo etukäteen että nyt olen menossa kakalle, elkää häirikkö...
VastaaPoistaEhkä se sitten on rotuominaista. Pitää varmaan laittaa kysely rotuihmisille, tapahtuuko tätä muissakin mau-talouksissa. Ja se ehdottomasti siis alkaa vasta laatikossa ollessa. Pissalla ollaan ihan hiljaa ja keskittyneesti, mutta kakkimassa huudetaan kovaa että "kakka tulloo!".
VastaaPoista