Ruokajärjestelyjä

Eikä siinä kaikki, että vain ruokavalio olisi muutettu.

Eppu kun on innokas lihansyöjä ja lihaahan ei tunnetusti voi syödä kupista vaan se pitää nostaa lattialle, on vanha petsilakattu lautalattia alkanut ilmaisemaan, että järjestely ei ole ihan paras mahdollinen. Jotain piti keksiä.


Henkilökunta haki Ikeasta työtuolin alle lattiaa suojaamaan tarkoitetun Kolon-alustan (19,95 €) ja se suojaa nyt lattiaa. Samassa Epun ruokapiste siirtyi nurkkaan, jossa Maunon ruokapiste onkin jo pöydällä. Nykyään Eppukin pääsee jo hyppäämään pöydälle, joten Maunon ruuat eivät ole turvassa enää.

Eppu ei ilahtunut järjestelystä, sillä muovinen alusta ei selvästikään tunnu tassuihin mukavalta ja sillä pitää kävellä tassuja nostellen. Henkilökunta ei aio heltyä, vaan Eppu saa luvan tottua muoviin.

Muovin toinen puoli on hieman röpöläisempi ja toinen sileämpi, sileämpi on tarkoitettu lattiaa vasten, mutta henkilökunta laittoi sileämmän pinnan ylöspäin, sillä se on toki helpompi pyyhkäistä puhtaaksi. Lisäksi harkinnassa on vielä levyn hienoinen pienentäminen, jos vaan sopiva työkalu keksitään, sillä muovi on aika kovaa.

Kommentit

  1. Heh, seuraavaksi ruoka kannetaan alustan ulkopuolelle jne. Taistelu on loputon. Edesmennyt kissamme ei mitään yrityksiä kunnioittanut.

    VastaaPoista
  2. Meillä oli kans alkuun kaikenmoisia virityksiä, mutta nykyään lihat ja kalat kannetaan yläkerrasta (jossa siis kupit ovat) alakertaan. Toisaalta meillä on laminaattia, joka ei nokkaannu niin helposti ja yritän pyyhkiä verirannut heti pois.

    VastaaPoista
  3. Joo, heti eilen illalla kannettiin lihanpalat keittiön matolle. Taistelu on alkanut.

    VastaaPoista
  4. Meillä on tosiaan tää alusta pelittänyt hyvin parin vuoden ajan. Doggielle myydään naurettavan kokoisia roiskeläppiä ruoka-alustoina, mut tämä on hyvä koko:)

    VastaaPoista
  5. Meillä on muovimatto keittiössä, mutta se on sellaista röpelöistä, todella epäkätevää ja ihan karseessa kunnossa siis ruokailujen jäljiltä. Olen alistunut kohtaloon. Höyrypesurilla sen puhdistan aina välillä. Sillä onneksi lähtee.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!