Sunnuntain rauhaa

Toinen yö meni jo ensimmäistä huomattavasti rauhallisemmin. Illalla otettiin ruuan päälle jättihepulit ja kaahattiin tuhatta ja sataa. Perä ei meinannut ihan pysyä kyydissä mutkissa (lautalattia), mutta kivaa oli. Lattiatyyny on ihan påp, sen päältä on kiva hyppiä saalislelujen kimppuun ja vaania niitä kulman takana. Kaikki lelut on tosi rok, mutta eniten hiiret ja kepin päässä oleva huiska.

Vessahommat sujuu mainiosti ja ruokakin alkaa maittamaan. Tosin tänään aamulla ronklattiin märkäruualle (joka eilen vielä illalla maistui ahnaasti, mutta kukas sitä samaa söisi kahtena päivänä peräkkäin) - käytiin nuuhkaisemassa ja peiteltiin heti tassuilla kaapien moinen yäks. Toisesta pussista tarjottu kelpasi. Raksujakin oli mennyt yön aikana.

Yö meni hyvin, pääosin nukkuessa ja pienen leikkitauon jossain aamuyöstä ottaen. Muutenkin paljon tulee tietysti nukuttua, ja ihan mieluiten kainalossa, rinnan päällä tai ainakin jossain lähellä. Kosketuksesta käynnistyy hyrinämoottori, kehruu tulee kovalla äänellä ja samalla leivotaan, yleensä ilmaa. Sylissä Mauno tykkää olla, ja kaikenlaista käsittelyä sallitaan ja suorastaan rakastetaan. Harjausharjoitus tuotti hurjat hyrinät. Lempeys, hellyys ja leikkisyys ovat todellakin pääominaisuuksia. Jos ei nukuta tai olla sylissä hurisemassa, leikitään. Jos ei leikitä niin kuljetaan ympäriinsä ja vaaditaan kovalla narisevalla maukunalla leikkiä. Onneksi leikki maistuu myös yksin niin että viihdyttäjää ei tarvita ihan 24/7.

Tässä on mun hieno designkolo, tää on joku Whiskasin Cat Bed, jonka toi tilas jostain kaukaa Ranskasta. Tää on tosi jees, mukavan suojainen kolo ja iiiiihanan pehmeä karva pohjalla köllöteltäväksi.



Mä olen vähänniinkuin metsästänyt ajan kuluksi, vaikka pöperöäkin tulee ihan hyvin keittiön kaapista. Listin tossa ton pesukarhun, kun se on sellainen aika ärsyttävä suriseva ja värisevä juttu. Nyt mä olen ihan cool ja esittelen teille profiilini, kun toi lopetti surinansa.



Sit mä tykkään köllötellä sohvalla selälläni ja toi rapsuttelee mun massua ja mä esittelen sille räpylöitäni. Jotain se höpisee Leipuri Hiivasta, en jymmärrä.



Piiiitkäkissa, piiiitkäkissa, oho, kainalokarvat vaan lepattaa kun tälllee venyttää. Mut niitä on hyvä kasvattaa, sitä enempi saa harjausta ja se on aika hurrrrr.




Mut sit vähän välillä ärsyttää kun toi sohottaa vaan tolla kameralla eikä rapsuta kun toisella kädellä. Vois käyttää molempia käsiä.



Sit mä pistän kintut puuskaan ja komennan lopettamaan sen kompjuutterin kans touhuamisen ja keskittymään muhun. Henkilökuntaaaaa!



Joojoo.

Kommentit

  1. hieno koppa! Olen nähnyt tuollaisia myös muissa firmoissa myytävän, en edes tiennyt että Whiskas on sellaisella kampanjoinut. Sopii tosi hyvin kotiisi. :c)

    Kiva kuulla, että Mauno viihtyy sylissä, vaikka eloisa onkin!

    VastaaPoista
  2. On se ihana! Ja koppa on tosi makee, kannatti metsästää.

    VastaaPoista
  3. Joo, noi on ihan Whiskasin koppia, pohjassa on Whiskasin logo ja onhan toi sen logon muotoinenkin. Niitä on ihan myyty ainakin joissain maissa lemmikkitarvikekaupoissa netissäkin, mutta vissiin lopetettu tuote, joten enää saa just yksityisiltä, esim. eBayn kautta.

    Ja Mauno on ihan sylipoika, ei muuta tekiskään kun makais sylissä.

    VastaaPoista
  4. Vaikken ole yhtään kissaihmisiä, niin se täytyy myöntää, että on se kyllä hurjan sievä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!