Plussapallo

Eiköhän se ole tässä, syy Maunon painonnousuun viimeisen kuukauden aikana.


Mauno on ollut hirveän innostunut raksupallosta, vaikka se ei muuten ole missään vaiheessa oikein välittänyt raksuista. Normaaliraksuina meillä on jo parin kuukauden ajan ollut Virbacin penturaksut, eikä Mauno ole niistä kovin innostunut. Pieni Arabian Nero-kupillinen kestää useamman päivän, vaikka on jatkuvasti tarjolla. Raksupalloon olen laittanut erilaisia raksuja, jotta ovat tavallaan jotain "spesiaalia", mutta kuitenkin tavallisia ruokaraksuja, ei erikoisherkkuja. Käytössä ovat olleet sekä Hill'sin tonnikalaraksut että Royal Caninin penturaksut sekä myös pieni pussi Perfect Fitin penturaksuja.

Mutta raksupallo onkin nyt ollut niin innostava, että raksut ovat uponneet hurjaa vauhtia kitaan leikin lomassa. Välillä on ollut jo muun ruuan maistuminen heikommalla ja silloin on palloa aina himmattu. Nyt kun paino nousi kuukauden aikana niin reippaasti niin pallo on pannassa. Vain erikoispäivinä sen saa, kun esimerkiksi yksinoloa tulee normaalia pidempään. Jos paino nousee jatkossa samaa tahtia on yksivuotispäivänä Mauno 9-kiloinen köllikkä ja sehän ei käy. Siihen asti kun periaatteessa pitäisi vielä syöttää penturuokaa... joka on tietysti energiamäärältään tujumpaa kuin peruskollin ruoka.

Kun kaapissa olevat satsit on syöty, palloon etsitään jotain matalaenergistä dieettiraksua seuraavaksi. Paras olisi tietysti kuivattu liha tai kala, mutta miten saada se sellaiseen muotoon, että että se kulkee raksupallon raoista sujuvasti.

Kommentit

  1. Joissakin eläinkaupoissa myydään kuivattua kalaa peukalonkynnenkokoisina neliöinä. Ovatko nekin liian isoja?

    VastaaPoista
  2. Voipi olla. Ja niiden palojen pitäisi olla tosi tasakokoisia, muuten osa tulee hulinana ulos pallosta ja osa jää sisään, eli vaikea säätää oikea luukun koko.

    VastaaPoista
  3. Mistä olet hankkinut tuon?

    VastaaPoista
  4. Stockmannilta Hullujen Päiviltä.

    VastaaPoista
  5. Kissat lihoo ällistyttävän nopeasti leikkauksen jälkeen. Itselle kävi vähän hassusti kastraattikollin kanssa, joka levisi lähes käytännössä plussapalleroksi heti leikkauksen jälkeen. Nykyäänkin ruoan kanssa saa olla todella tarkkana ettei paino lähde huitelemaan vallan kamaliin sfääreihin.

    VastaaPoista
  6. Meillä painonnousua ei huomannut, koska kissoja oli kaksi ja ne olivat toinen toisensa personal trainereita :) nyt kisut asuvat maalla, missä ne syövät kuin hevost talvea varten. Voisiko Maunokin syödä ihan vaan pakkasten varalle? :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!