Nelson ja puuttuva puolinelson

Tänään käytiin moikkaamassa naapurustossa asuvaa Epun veljeä Nelsonia. Nelson asuu perheensä ainokaisena kissana ja Nelsonin henkilökunta oli hieman huolissaan miten muiden kissojen kohtaaminen menee lauantaina Surokissa. Koska veljekset eivät liene aivan järkyttävän vieraantuneita toisistaan, kävimme antamassa vähän kissakaverifiiliksiä.


Alkuun Nelson ei ollut huomaavinaan kassissa ollutta Eppua, kunhan kävi kassin avointa läppää vähän täppäsemässä. Kun Eppu tuli kassistaan se lähti tutkimaan asuntoa huomioimatta veljeään ollenkaan, Nelson seurasi perässä ja ihmetteli että mikäs tuo tyyppi on joka vaan kulkee ja nuuskii.


Pieniä sihinöitä ja suhinoita kuului ajoittain, pientä täppäilyäkin, mutta ei kunnon painia tai muuta riekkumista. Kontaktia otettiin vähän. Vastaanotto oli siis neutraali ja loi uskoa, että Nelson ei ole aivan pörhöllään muista kissoista lauantaina, vaikka onkin jo kuukauden verran elänyt maailmansa ainoana kissana.


Nelson on komea pieni hopeapoika, jolla on upeat täplät ja siitä tulee isona varmasti varsinainen komistus. Rinnakkain se on ehkä hieman pienempi ja varsinkin matalampi kuin Eppu-koikkeli. Karva hopeatäplikkäillä on laadultaan erilainen kuin mustasavuilla, joilla se on silkkisempi ja ohuempi, joten Nelson näyttää pörröisemmältä kuin sliipattu Eppu. Epun häntä on ohut piiska verrattuna Nelsonin komeaan käärmekuvioiseen puuhkaan.


Eppu löysi paikkansa auringossa ja silmät alkoivat lupsahtelemaan kiinni, joten meidän tuli aika lähteä kotiin noin tunnin visiitin jälkeen.


Lähtiessä meille kävi pieni fiba ja henkilökunta onnistui lukitsemaan meidät ulos. Eppu huusi kassissa ja Mauno hyöri ihmettelemässä ympärillä, joten Maunon harhauttamiseksi piti heitellä raksuja olohuoneeseen. Kun samalla oli Eppu kassissa ja oma kassi ja roskapussi, oli soppa valmis ja henkilökunta painoi oven perässään kiinni ja huomasi että avaimet ovat pöydällä. Soittorumban jälkeen lähimmät vara-avaimet löytyivät Etu-Töölöstä, josta kävimme ne nappaamassa. Palatessa mukana oli jo pizza ja kolakin, kun alaovella huomasimme, että vara-avaimista puuttui uusittu avain. Soitto samaan paikkaan ja ihana ystävä lähti tuomaan oikeaa avainta ja me nautimme oman pihan puutarhakalustosta pizzan ja kolan kera auringossa.


Eppu ei oikein tykkää kassissa matkaamisesta ja reissua säestikin kova huuto. Tiistaina ajelutimme Eppua autollakin, ja kyllähän se pienen ajan kuluttua rauhoittui. Toivottavasti se oppisi reissumieheksi.