Me ollaan vähän kurja joukko nyt. Eppu rohisee edelleen. Mauno on taas nuoleskellut tassuaan niin että se punoittaa, joten kauluripenalty iski. Henkilökunta on megalomaanisessa räkätaudissa.
Olisipa mukavaa, jos kaikki voisitte tuhista ja sairastaa ja nukkua pitkiä unia saman peiton alla. Ammoisista kokemuksista muistan, että se on hyvin lohduttavaa. Voisi kyllä olla huushollissa joku terve, joka kiidättäisi kaikille juotavaa ja syötävää tarvittaessa. :) Arvelee Tosi mummo.
Paranemisia täältä meiltäkin. Me kaikki ollaan nyt potilaita: minä koetan toipua henkisesti, Bella kutinasta ja karvanlähdöstä, sinä flunssasta, Mauno tassuihottumasta ja Eppu hengitystieoireista.
Kyllä tuli todellinen potilassuma tähän, Epun äiti Cleokin potee silmäänsä, joten paljon on isompaa ja pienempää murhetta nyt kissaporukassa liikkeellä.
Tänään on ollut juhlapäivä, meidän oma Puippunen täytti 10 vuotta. Ja kylläpä Pöpinder onkin ollut varsinainen napakymppi meille. Eppu tuli vähän kuin varkain, ei pitänyt tulla toista kissaa vaan Maunon jäädä ainokaiseksi, mutta sitten oli Peppuli tarjolla ja Mauno vähän turhan aktiivinen ja liikaa henkilökunnan aktivoitavaksi. Eppu tuli, voitti sydämet ja niistä tuli Maunon kanssa parhaat ystävät ja painikaverit. Kun sitten tuli Maunon aika lähteä, oli Epulla iso ikävä ja sitä ikävää lohduttamaan löytyi onneksi nopealla aikataululla Lyyra. Ja taas Eppu näytti suuren sydämensä (ihan lääkärin ultraäänellä toteaman sellaisen!) ja otti Lyyran vastaan rauhallisen ja diplomaattisen setämiehen elkein ja taas oli uusi kaveripari syntynyt. Eppu on maailman pehmein, se rakastaa kaikkia ihmisiä, erityisen ystävällinen ja kärsivällinen se on lapsille (vaikkei niistä ole hirveästi kokemusta saanutkaan, mutta jotenkin se tunnistaa pikkuihmiset) ja sitä saa ihan jokainen rapsuttaa ja kuopsutt...
Toisen kissan tullessa talouteen tarvittiin toinen vessakin. Kylppäriin ei toista mahdu, joten sen piti tulla olohuoneeseen ja olohuoneeseen tulevan asian on syytä olla olohuonekelpoinen. Siispä henkilökunnan piti hieman miettiä. Ratkaisu löytyikin helposti hieman päätä raapimalla ja kuvetta kaivamalla. Vessa syntyi Ikean Bestå-kaapista, Kotimies Kortteen ystävällisellä avustuksella. Samalla henkilökunta ehti kohentaa lomalla myös vessan ympäristöä ja tekaisi pienet seinämaalaukset wc-ympäristön piristykseksi. Kaappi on 120 cm leveä, 40 cm syvä Bestå korkeakiiltoisilla ovilla. Toiselle puolelle laitettiin tavallinen muovilaatikko hiekkalaatikoksi, toiselle puolelle hylly, joka on päällystetty käytävämatolla. Vessaan kuljetaan päätyyn sahatusta aukosta hyllyä (ja mattoa!) pitkin keskipalkkiin sahatun aukon läpi. Takaisin samaa reittiä, toivottavasti hiekanmurut matolle jättäen. Ja haisut kaappiin. Hyllyn alle jäävään tilaan mahtuu esimerkiksi hiekkavarasto. Luksuksena hiekkalaatikkopuo...
Aloitan ja lopetan. Pyyhin pois ja aloitan. Mutta jotenkin haluan sen kertoa kuitenkin. Rakkaista rakkain, kauneista kaunein Mauno (FI*Chai-lai Sethos Adofo) lähti tänään luotamme. Äkillisesti, täysin ilman ennakkovaroitusta, ilman mitään oireita, vauhtia hidastamatta. Ilmeisesti syynä sydänkohtaus. Henkilökunta oli paikalla, kiidätti lääkäriin, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Mauno jätti meidät. Sanoja on aika vähän, kyyneliä sitäkin enemmän. Rakastimme, niin valtavasti.
Ikävää sairastaa kimpassa kun kukaan ei jaksa viihdyttää sairasta! Kerro jos voin jotenkin jeesata, luuri ja meili toimii kyllä..
VastaaPoistaParanemisia sinne koko joukolle!
VastaaPoistaOlisipa mukavaa, jos kaikki voisitte tuhista ja sairastaa ja nukkua pitkiä unia saman peiton alla. Ammoisista kokemuksista muistan, että se on hyvin lohduttavaa.
VastaaPoistaVoisi kyllä olla huushollissa joku terve, joka kiidättäisi kaikille juotavaa ja syötävää tarvittaessa. :)
Arvelee Tosi mummo.
Pikaista paranemista koko porukalle!
VastaaPoistaOnpas ikävän kuuloista. :( Pikaista paranemista kaikille!
VastaaPoistaParanemisia täältä meiltäkin. Me kaikki ollaan nyt potilaita: minä koetan toipua henkisesti, Bella kutinasta ja karvanlähdöstä, sinä flunssasta, Mauno tassuihottumasta ja Eppu hengitystieoireista.
VastaaPoistaEhkä kuppi kuumaa kaakota auttaisi?
Kyllä tuli todellinen potilassuma tähän, Epun äiti Cleokin potee silmäänsä, joten paljon on isompaa ja pienempää murhetta nyt kissaporukassa liikkeellä.
VastaaPoista