Kotona!

Ensin tärkein:



Vihdoin koitti siis suuri päivä ja odotus päättyi. Hain Maunon tänään kotiin. Mauno oli pennuista ensimmäinen joka lähti omaan kotiin, eli mahtaa siellä olla äiti ihmeissään kun illalla poikasten laskennassa yksi puuttuu.

Vein Maunon kuljetuskopan jo edellisellä visiitillä ja siitä oli tullut kuulemma suosittu nukkumispaikka kaikkien pentujen kasalle. Niinpä Maunoa ei ollut vaikea saada koppaan, siellä oli reippaasti tuttuja hajuja. Ennen koppaanlaittoa otettiin vielä pieni kynsileikkuuharjoitus ja Mauno oli oikein nätisti sylissä kun leikkasin kynnet ensimmäistä kertaa.

Matka sujui kohtuullisesti. Alkumatka oli kovaa huutoa, Maunolla tuntuukin olevan aika kova ääni. Todellista MAUkumista, ei mitään miukunaa. Heitettiin ystävä lentokentälle ja siitä loppumatkan Mauno nukkui nätisti.

Kopasta Mauno tuli reippaasti ulos ja kierteli pitkään asuntoa. Leikki vähän uusilla hiirileluilla ja tutkaili paikkoja. Sen jälkeen se asettui viereeni sohvalle ja on nyt nukkunut siinä varmaan kohta pari tuntia. Samalla kun minä luen reissun (tulin viimeyönä Amsterdamista) aikana kertyneitä lehtiä.





Kasvit olivat erityisen mielenkiinnon kohteena (jep, ennustelee hyvää...)





Myös ikkunalaudalla olevaan designiin piti tutustua. (Muuton Vitamin-bowl, Franckin Purtilo-maljakko ja Orvolan Kivi-tuikut.)

Kommentit

  1. On hän kyllä kaunis. Ja niin pieni! xc) Tuo maljakko näyttää uhkaavan korkealta ja kapealta - pennut ovat kömpelöitä. :c)

    Täällä maataan pitkin lattioita, sen verran kuuma on. Parvekkeeltakin tulee vain kuumaa ilmaa.

    VastaaPoista
  2. Katsoin ihan samaa kuin Anna, että läheltä menee maljakkoa. Kyllä se Mauno oppii, Mauno on hieno kissa.

    VastaaPoista
  3. Mauno on näppärä - ja mä luotan siihen, että kun maljakossa on vettä niin se painaa sen verran ettei ihan vielä pikkutönäisystä tule alas, ja Maunokin on vielä aika kevyt ja kiipeilyssä liikkuu varoen, vain lattialla kaahaa.

    Luotan. Famous last words...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!