Metsästysseura kesäjahdissa



Saalista vaanitaan hipihiljaa piilossa maastoesteen takana. Hurja metsästäjä jaksaa odottaa ja iskeä vasta kun saalis ei aavista mitään.



Ja liha on pöydässä! Siitä riittää ravintoa koko pitkään talveen.



Sillä aikaa kun naisväki ahertaa keittiön puolella, hulja saalistaja ottaa ansaitsemansa torkut. ÄJJÄ!



Joo, muualla pakastetaan mansikoita, meillä lihaa. Kävin ostamassa kolmea erilaista lihaa (palapaisti, jauheliha ja broileri), silppusin niitä pieneksi ja pakkasin pieniin annospusseihin pakkaseen. Sieltä on sitten hyvä sulatella herkkupaloja. Pääosin mennään ainakin pentuaika teollisella ravinnolla (märkäruuat ja raksut), jotta kaikki kasvavan kissan ravinteet ja vitamiinit tulee saatua, mutta samalla tietysti herkutellaan välillä ihan oikealla raa'alla lihalla.

Kommentit

  1. Mauno kaunokki! Onko kaunis mattosi säilynyt hyvänlaisena? Sitä ei näköjään ole tarvinnut vielä kääntää ylösalaisin, toisin kuin meidän riiviöiden läsnäollessa... ;c)

    Liha on muuten hyvä antaa ihan raadeltavan kokoisina paloina - monet raksuilla ja purkkiruoalla kasvaneet kissat eivät osaa pureskella ruokaansa vaan taito pitää oppia. Kummallista, mutta totta. 8c) Kunnon sitkeät palat pitävät myös hammaskiven loitolla - mutta sen varmaan tiesitkin.

    VastaaPoista
  2. Matto on säilynyt ihmeen hyvänä, siihen ei ole yhtään teroiteltu kynsiä, ihme kyllä, joten se on saanut olla paikoillaan. Toivottavasti jatkossakin.

    Nuo peukalonpään kokoiset palaset ovat Maunon "mannaryyni kyykyssä" -kokoisille hampaille ihan raadeltavia :D. Eli aloitellaan noilla ja sitten sitä mukaa kun hampaat (ja Mauno) kasvavat niin kasvatellaan palakokoakin.

    VastaaPoista
  3. Meillä kans menee minigrip-pussia pakkaseen harva se viikko... Voi Maukka kun se on lutu!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!