Pönttö ja pöntömpi

Pönttöpäinen laiskuus jatkuu. Ei oikein leikitä pönikkä päässä.



Henkilökuntaa käy Mauno kovasti sääliksi. Illalla oli pakko ottaa pönttö pois pariksi tunniksi, että herra sai hieman hengähtää ja siistittyä itsensä. Muovinen pönttö on kovin hiostavan oloinen ja se painaa leukaa. Maunolta valuu kuola kun vähänkin silittää sitä poskesta. Nyt toisen kulmahampaan kohdalta on alaleuka punottava, liekö pönttö sitten pahasti tökännyt, kun ajoittain Mauno rajoitteista huolimatta innostuu juoksemaan.

Tänäänkin pidettiin taukoa pönttöilystä, mutta itseään pestessään Mauno alkaa välittömästi nuolla myös tassuaan. Ab-kuuri on menossa vasta toista päivää, joten saa nähdä miten tästä pönttöilystä selvitään. Kokemuksesta on tiedossa, että minkäänlaiset töppöset ja sukat kipeään tassuun eivät tule kyseeseen. Harmittaa vain tuo kostean ja hiostavan muovipöntön olo märkää leukaa vasten.

Pikkupippurikaan ei ole saanut vatsaansa kuntoon. Edelleen vessakaapista kuuluu pruut ja prööt kun asialla käydään. Attapectiniä on nyt syöty kolmas päivä ja enempää ei pitäisi antaa. Tänään se syötettiin ruiskulla lietettynä ja nyt on saviliejuroiskeita sohva ja henkilökunnan paita täynnä. Herra ei pidä ruiskuruokinnasta.

Nyt on vähän epätoivoinen olo...

Kommentit

  1. Tiedän tunteen, on tosi ahdistavaa kun eläimet ovat kipeitä. Kun koira joutui pitämään pönttöä päässä, tuntui että itsekin kärsii yhtä paljon, kun oli paha mieli toisen puolesta. Mutta kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu, yrittäkää jaksaa koko porukka :)

    VastaaPoista
  2. Voisitko tehdä siihen pönttöön tuuletusreikiä varsinkin alaosaan? Eihän kissa niiden reikien kautta sovi nuolemaan tassuaan kuitenkaan. Vaikka jollakin työkalulla, jolla esim tehdään reikiä nahkaan.
    Hyvä, että annoit Maukalle vapaatunteja.
    Tulipa mieleeni, että ihme, ettei ole pönttösysteemiin keksitty ratkaisua vaikka siten, että se tehtäisiin jostakin jäykästä verkosta. Ihmettelee Tosi mummo (jolla kaksi arkaa löytökissaa).

    VastaaPoista
  3. Oisko semmoinen ajateltavissa, että nyt kun Maunolla ON kumminkin se kuuri päällä, niin ettei haittais mitään jos se nuolee sitä varpaanväliä? Koska hoitaahan eläimet luonnossakin aika paljon itse, ja Manulla on jo antibiootit kumminkin auttamassa...?

    Epusta en osaa ehdotella mitään :-/

    VastaaPoista
  4. Surku tulee kun tuota katsoo...
    Mitähän Mauno tuumaisi sellaisista pahanmakuisista tököteistä, jotka estävät nuolemisen - esimerkiksi tämä: http://terrieri.net/index.php?main_page=product_info&products_id=361
    Itselläni ei ole kokemusta, tuli vain mieleeni.

    VastaaPoista
  5. Kiitos hyvästä ideasta! Kaivoin heti rei'ittimen esiin ja puhkoin reikiä sen mitä Mauno antoi, laitoin nimittäin juuri pömpelin päähän enkä viitsi heti ottaa sitä pois. Seuraavalla tauolla sitten lisää! Mauno sai juuri muutaman tunnin tauon kun tuli nukkumaan syliini.

    Zepa, ei kauheasti uskalla pitää, kissan kieli on niin karhea ja siihen vielä kosteus lisää niin ei se tulehtunut paikka rauhoitu jos ei saa olla rauhassa. Eikä Mauno valitettavasti anna sen olla rauhassa, jos sillä ei pönttöä ole.

    Pikkupippuri on onneksi pirteä ja syö hyvin, vaikka maha ruikulilla onkin, ettei ainakaan yleiskuntoon tunnu vaikuttavan vielä. Eihän sitä kovin pitkää voi pitää ripuloivana, kuivuu raukka kun on tuollainen pikkuinen vielä.

    VastaaPoista
  6. Menina,
    kokeiltu on aiemmin mm Cothivet ja tulos on se, että Mauno hoitaa entistä enemmän. Siistinä miehenä se ahdistuu, jos haisee pahalta, eli nuolee entistä pahemmin.

    VastaaPoista
  7. Kollolla on auttanut löystyneeseen vatsaan laktoositon piimä.

    Molemmille potilaille pikaista toipumista ja rapsutuksia!

    VastaaPoista
  8. Naukulan Helmi Orvokin vinkki pönttöpäiselle leikille: Kaada raksukuppi, aseta pönttö keskelle lattialle kasautuneita raksuja, ravista päätä rivakasti, raksut lentelevät ihanasti ympäriinsä ja niitä ON ihan paras jahdata.

    VastaaPoista
  9. Onko Mauno siis nyppinyt karvoja tassusta, vai tyytynyt pelkästään nuolemaan tassua? Meillä oli yön aikana kohdannut pienimuotoinen karvakato vanhemman kissan tassua. Kissa on siis nyppinyt karvat pois etutassun kärjestä ja nyt näyttää vähän hassulta. Mitään silmin havaittavaa (kaljuuden lisäksi) ei tuossa ole, eikä tassu vaikeuta kävelemistä tai mitään. Pitänee pitää tilanne seurannassa.

    VastaaPoista
  10. Mauno on nävertänyt tassua sieltä kynsien välistä, sitten iho on ärtynyt ja kun nuolemisesta jää aina myös kosteutta niin se on sitten tulehtunut.

    Maunolla on ollut pientä kutisemisongelmaa aiemminkin, esimerkiksi PlaqueOff sai sen raapimaan naamaansa, joten voi olla että penturuuissa (mitä Mauno on tietysti käynyt maistelemassa) on ollut jotain mikä on ärsyttänyt.

    VastaaPoista
  11. Nuo muovipöntöt on tosiaan kesäkuumalla aivan järkkyjä, meillä oli käytössä pari kesää sitten sellainen puhallettava pikku koirien kauluri itämaisella kun sille tuli verikorva ja tommonen muovinen buster kauluri repi korvaa vain pahemmaksi.

    Siitä puhallettavasti ei tosin taida teille apua olla kun veikkaisin että Mauno saisi hyvinkin nopeasti tassun suuhunsa.

    http://picasaweb.google.fi/cattery.delasouls/sNZkJB?authkey=Gv1sRgCLGPx9_3gti21gE#5165454778753670530

    Kuvan keskellä meidän potilas tuon puhallettavan kaulurin kanssa.

    VastaaPoista
  12. Mitäs jos Epulle antaisi maitohappobakteeria kuurina? Flippihän veti muistaakseni parin viikon kuurin sitä tahnaa samalla kun söi Axilur-kuuria ettei maha vaan iskenyt rikki. En millään muista sen tuubin nimeä mutta sellainen näppärä tahna se oli mitä pruutattiin annos päivässä suoraan suuhun ja sitä pitäisi saada apteekista ihan reseptittä.

    VastaaPoista
  13. Maitohappobakteeria on syöty koko ajan.

    VastaaPoista
  14. Meillä "pennuille" annettiin Promaxia ripulin hoitoon ja kun se ei kaikille tehonnut niin otettiin käyttöön Tylosiini, mielettömän hyvä lääke joka lopetti ripulin parissa päivässä!

    Voi kun nyt saisitte pienen kuntoon, kissojen sairastelu ei koskaan ole mukavaa :(

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!