Terveydenhoitoa


Käytiin tänään ulkona kun henkilökunta palasi töistä. Ensimmäistä kertaa viime viikonlopun sairastamisen jälkeen. Henkilökunta kun suhtautuu hieman varauksella pihaan edellisen kokemuksen jälkeen. Kuolakohtaushan diagnosoitiin kysymysmerkeillä nielutulehdukseksi, mutta aina on mahdollisuus jonkun sopimattoman joutumiseen suuhun. Ja kun kuolaus alkoi ulkoilun jälkeen. Eikä vähäisin tekijä ole pihapiirissä asuva sekopää, jonka henkilökunta sai pariin otteeseen kimppuunsa viime kesänä kissan ulkoiluttamisesta...

Mutta onneksi pihalla kulkee ystävällistäkin väkeä. Eräs vanhempi rouva neuvoi viime viikolla, että se on hyvä kun kissa ulkoilee. Kissa saa ulkoa auringosta turkkiinsa vitamiinejä ja sitten kun kissa nuolee turkkiaan, se saa vitamiinit. Hän tietää, hänellä on kaksi kissaa.

Henkilökunta kun ihan luuli, että ulkoilemme liikunnan ja aktivoinnin vuoksi. Olemme korjattuja.

Kommentit

  1. Ihana neuvo. Kyllä rouva varmasti tietääkin. :cD

    VastaaPoista
  2. Toi meijän ihminen hyppäsi aamulla nepaan Stokkan pysäkiltä ja näki, kun sun henkilökunta jäi pois seuravalla pysäkillä. Se iteki jäi kyl heti sitä seuraavalla.

    VastaaPoista
  3. Ei toi henkilökunta koskaan huomaa mitään eikä ketään. Varsinkaan aamulla. Tai töitten jälkeen. Se on semmonen uuvatti.

    VastaaPoista
  4. Ai että, pitää alkaa itsekin nuolemaan itsensä puhtaaksi, että saa noita vitamiineja :o.
    Ihana blogi, käyn aina silloin tällöin kurkistamassa.

    VastaaPoista
  5. Kyllä rouvan neuvossa totuuden siemen piilee. Tosin pientä fiksaamista yksityiskohdissa. Hienoa että Mauno on jälleen terveenä!

    VastaaPoista
  6. Meilläkin eräs pihapiirin asukas on tarkkailussa, mutta eihän sitä satunnaisten sekopäiden vuoksi voi liiaksi elämää rajoittaa. Tuli turkkiin vitamiineja tai ei, niin varmasti ulkoilun terveysvaikutukset kuitenkin ovat kissallekin positiiviset.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!