Uudet ihqut tekokulkuset

Vuosi sitten henkilökunta kävi Hullujen Päivillä ja osti Maunon ensimmäiset lelut. Vaikka Mauno ei ollut vielä syntynytkään. Pitihän sinne taas mennä katsomaan löytyisikö mitään kivaa, varsinkin kun Mauno oli jäämässä viikonlopuksi hoitotädin seuraan henkilökunnan matkustaessa kauas pohjoiseen.


Henkilökunta osti kokeeksi ihanan vihreän karvapallosysteemin, jossa isompaan palloon on naruilla kiinni neljä pienempää. Maunon mielestä se oli ihaninta pitkään aikaan, se leikki pallosysteemillä koko illan torstaina ja nuoli ison pallon litimäräksi. Ilmeisesti pehmeä karva oli jotain ylimaallisen ihanaa, kissanminttua lelussa ei ainakaan mainittu olevan.

Henkilökunta kävi hakemassa varastoon kolme samanlaista lisää. Värivalikoima oli vihreän lisäksi ankea: ruskeita ja vaaleanpunaisia. Näin kaikki 1+3 ovat saman värisiä, vihreitä. Ja sehän henkilökunnalle sopii.


Toveri Mäykysen henkilökunta oli päätynyt samaan ratkaisuun ja myös siellä suosio oli ollut valtaisa, joten ilmeisesti tässä oli nyt joku yleispätevä hyvä lelurakenne.

Viikonloppu hoitotädin kanssa oli mennyt ilmeisesti hyvin, Mauno oli ollut kiltti (tai henkilökunnalle valehdeltiin sopivaa korvausta vastaan), joten toivomme hoitosuhteen jatkuvan tarvittaessa. Kovasti oli Maunolla tosin ilmeisesti ollut ikävä, sillä sunnuntai-ilta kului pääosin henkilökunnan sylissä nukkuen ja huristen.

Tänään Mauno toimi rotuesimerkkinä maun hankkimisesta kiinnostuneille. Mauno käyttäytyi suhteellisen siististi, pieniä painihyökkäyksiä lukuunottamatta, ja leikkikin kohtuullisen hillitysti. Vieraiden läsnäollessa se on aina kohtuullisen rauhallinen, vaikkakin intoutuu leikkimään, jos sitä leikitetään. Saa sitten nähdä tuleeko naapurustoon muitakin maukulaisia lähitulevaisuudessa. Mielellämme esittäydymme rodun hankinnasta kiinnostuneille.

Kommentit

  1. Jotenkin ei ollut ihan hirveän suuri ylläri, että Maunolla on samainen lelu. Mäykysen henkilökunta mietti jo Stockan lemmikkiosastolla, että Mauno varmaan saa lelun vihreän version :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!